Kolumni: Ollaan varovaisia, mutta ei pelätä, kun vaara uhkaa
Sotaa ja sen uhkaa on kaikkialla. Meneillään taitaa olla vuoden turvattomin viikko. Sitä tämä viikko oli opetuslapsillekin aikanaan, mutta heille ilmestyi apu. Miten me omastamme selviämme? miettii Hilkka Olkinuora.
Drooni voi pudota päähän. Mummu löytyy kuristuneena hoivakodin pyörätuolista, vaari paleltuneena sen pihalta. Lapsi viedään päiväkodista ambulanssilla, toinen ei palaa hengissä lastenhuoltoon. Huolenpitäjäksi luultu pettää.
Ahkeruus ei auta pitämään työpaikkaa. Kiireellä syntyy vääriä diagnooseja. Rahat eivät riitä, kun leikkuri käy. Säästämisestä saakin samaisilta sopeuttajilta satikutia. Mikään ei ole ennallaan.
Emme ole enää missään turvassa. Tiedämme, että päättäjät valehtelevat. Olemme menettäneet elämän hallinnan, merkityksellisyyden ja ihmisarvon kokemukset. Markkinat päättävät, mitä meille kuuluu.
Tarraamme nyt kaksin käsiin mantraamme, jota toistavat niin presidentti kuin piispa, terapeutti kuin kenraali: ”Ei meillä ole mitään hätää.” Seinällä roikkuu brittien sodanaikainen hokema: ”Keep calm and carry on.”
Droonin, häädön ja saattohoidonkin tullen on mahdollista antaa turvan tulla. Tunnistaa se. Liittyä siihen.
Paraikaa elämme sitä varsinaista pääsiäisviikkoa, jota kristikunta kutsuu myös riemuviikoksi. Opetuslapset eivät tosin olisi hyväksyneet sitä nimeä. He tärisivät loukoissaan hylättyinä kuin meidän asunnottomamme ja syrjäytyneemme. He piilottelivat kuten amerikkalaiset ICE-saalistajia tai ukrainalaiset venäläisiä ihmissafarilla iloittelevia julmureita.
Mutta heillä oli bonus: Jeesus pysytteli näkyvissä vielä symboliset 40 päivää ja pistäytyi aina välillä rohkaisemaan. Milloin hän jakoi eväsleipää, milloin grillattiin kalaa, milloin vain hengailtiin hyvässä pyhässä hengessä.
Uskotpa Raamattuun tai et, on sinunkin pakko myöntää, että se on ihmisluonnon syvässä ymmärryksessään ajaton ja ainutlaatuinen elämän- ja eloonjäämisopas, joka päihittää mennen tullen hyvinvointivalmentajat ja sohvatyynyviisaudet.
Turvattomuus ja toivottomuus yksinkertaisesti kuuluvat ihmiselämään. Täydellistä ei ole eikä tule, ei valmistakaan. Aina ei riitä, että muuttaa omaa asennettaan. Moni menee murskaksi. Aina omaa uskoa ei ole, tai se ei riitä lohduttajaksi.
Mutta droonin, häädön ja saattohoidonkin tullen on mahdollista antaa turvan tulla. Tunnistaa se. Liittyä siihen. Vähäkin riittää. Se voi olla jaettu leipä tai kala. Se voi olla toinen pelokas, tai joku, joka on löytänyt tien ulos avuttomuudesta. ”Ollaan varovaisia, mutta ei pelätä,” sanoivat lapset, kun vainoaja kävi perheemme kimppuun.
Luottamus elämään ei edes ole uskon asia. Mauno Koiviston sanoin: ”Yleensä elämässä kannattaa luottaa siihen, että kaikki menee hyvin… siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi.”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Ihmisen kuolemasta iloitsemisesta on tullut uusi normaali
PuheenvuorotNyt on ylitetty ihmisyyden ääriraja, sanoo Hilkka Olkinuora. Jokaisen on ratkaistava omalta kohdaltaan, milloin ryhtyy vastarintaan.