Kolumni: Ihmisen kuolemasta iloitsemisesta on tullut uusi normaali
Nyt on ylitetty ihmisyyden ääriraja, sanoo Hilkka Olkinuora. Jokaisen on ratkaistava omalta kohdaltaan, milloin ryhtyy vastarintaan.
On pitänyt kehittää omat keinot, millä selviää järjissään yhä yltyvässä vihan, sodan, tappamisen, uhan, syrjinnän ja köyhyyden myrskyssä. Joku lakkasi seuraamasta somea ja uutisia. Toinen kehitteli rationaalisia syitä yksilöiden ja yhteiskuntien mätänemiselle. Kolmas etsii elämään tolkkua munkkikahveilla naapurien kanssa. Neljäs lähti mielenosoitukseen.
Mutta nyt viikonvaihteessa tuli niin raju isku, että rutinoituneinkin resilienssinsä rakentaja romahti polvilleen: Tätä alemmaksi me emme enää voi vajota. Näin nimittäin maailman mahtavin mies kirjoitti somessaan:
”Robert Mueller kuoli. Hyvä, olen iloinen siitä, että hän on kuollut. Hän ei voi enää satuttaa viattomia ihmisiä! PRESIDENTTI DONALD. J. TRUMP.”
Mueller oli Vietnamin veteraani, vankka republikaani, FBI:n pitkäaikainen johtaja ja lopulta surullisenkuuluisan vaalivaikuttamisjutun tutkija. Syyllisiä löytyi ja tuomittiin, mutta Trumpin kohdalla hän joutui toteamaan, että näyttöä tämän syyllisyydestä ei löytynyt – mutta ei syyttömyydestäkään.
Mueller oli siis samassa pulassa kuin Pilatus. Jeesustakaan ei voinut oikein lakiin vedoten tuomita. Olkoon siis valta kansalla. Kansa valitsi Trumpin. Maga-joukko sai messiaansa, joka nauroi kuin Herodes palatsissaan, kun vastustaja kuoli.
Rippikoululainen vänkää vaivautuneelta pastorilta, miten Jumala sallii pahan. Minä kysyn nyt, miten hän päästänyt sen näin pitkälle.
Oksetti, kun luin tuon sometöräyksen. Niin näytti kuvottaneen monia muitakin, kuten presidentin vankimpia kannattajia. Jopa hänen lellikkinsä, marttyyrinä kuollut vaikuttaja Charlie Kirk sanoi jo kymmenen vuotta sitten: ”Ihmisestä voi päätellä paljon, kun näkee, miten hän suhtautuu toisen kuolemaan.” No, nyt on nähty.
Voi toki kysyä: Nytkö vasta romahdus? Entä Sudanin veri? Entä Ukrainassa kuolleet ihmiset ja sieltä kaapatut lapset? Entä Gazan kansanmurha? Vainotut uiguurit ja rohingyat? Kuuban sairaaloissa sammuneet hengityskoneet? Koko koulullinen pikkutyttöjä, teatterillinen hengiltä pommitettuja lapsia? Väkivaltaan sortuneet koulukiusatut? Verkossa vaanivat saalistajat? Mitäs näistä sanoit?
Siinä on miettimistä. Kristitty pohtii, kääntääkö toinen poski – ja mitä se auttaa. Rippikoululainen vänkää vaivautuneelta pastorilta, miten Jumala sallii pahan. Minä kysyn nyt, miten hän päästänyt sen näin pitkälle.
Pakoon ei kukaan kuitenkaan pääse. ”Kukaan ihminen ei ole saari. Älä kysy, kenelle kellot soivat: Ne soivat sinulle,” kirjoitti John Donne kolmesataa vuotta sitten. Paavi Leo XIV puolestaan totesi aivan äsken sodista puhuessaan: ”Mikä haavoittaa uhreja, haavoittaa koko ihmiskuntaa. Näiden sotien aiheuttama kuolema ja tuska ovat koko ihmiskunnan häpeä ja huuto, joka yltää Jumalalle asti!”
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Syyttömät naiset ja lapset joutuvat sodissa uhreiksi”, Helsingissä asuva iranilainen Sara sanoo
AjankohtaistaSuomessa kahdeksan vuotta asunut Sara pelkää Teheranissa asuvien äitinsä ja sisarensa puolesta. Hän toivoo, että Iran saisi sodan jälkeen vaaleilla valitun oikeudenmukaisen johtajan.
