Kolumni: Toivottavasti keskustelu romanien syrjinnästä jatkuu viimeaikaisen kohun jälkeenkin
Romanivastaisuus on monille hankala ilmiö kohdattavaksi, on Linda-Maria Raninen huomannut.
Toimittaja Emmi Nuorgamin viidentoista vuoden takaiset, muun muassa romaneihin kohdistuneet vähemmistövihamieliset blogikirjoitukset vuosivat julkisuuteen viime viikolla. Useampi vaikuttaja kommentoi kommentoi kohua ja peräänkuulutti armollisuutta.
Minä hämmennyin ulostulojen empaattisuudesta. Itse päädyin kolme vuotta sitten lopettamaan someaktivismin, koska koin sen liian armottomana. Lopetuspäätökseeni johti tieto siitä, että eräs poliitikko oli suunnitellut minua vastaan julkista somehyökkäystä ja koettanut saada siihen mukaan myös toisen aktivistin.
Hämmennyin myös, koska olin oppinut skeneen kuuluvan säännön, jonka mukaan keskustelua on aina käytävä sorrettujen ehdoilla. Nyt kirjoitusten kohteena olivat romanit, mutta ainoa keskusteluun osallistuneista, joka nosti romanien kohtaaman syrjinnän esille, oli Emmi Nuorgam itse. Tämän ei olisi pitänyt yllättää, koska oman aktivismini lopettamiseen johtaneet tapahtumatkin saivat alkunsa siitä, että kritisoin romanien unohtamista eurooppalaisessa rasismikeskustelussa.
Viikko sitten julkaisin Instagramissani tekstin, jossa itsekin peräänkuulutin armollisuutta Nuorgamia kohtaan, mutta kritisoin samalla kirjoitusten ympärillä käytävän keskustelun tekopyhyyttä. Kysyin, olisiko reaktio sama, mikäli kyse olisi jostakin toisesta vähemmistöstä, ja nostin esille romaneiden systemaattisen sivuuttamisen antirasismikeskustelussa.
Ulostuloni sai yllättävän positiivisen vastaanoton. Tarvitun romaninäkökulman toi yhdenvertaisuusasiantuntija Leif Hagert, joka kertoi niin ikään kokeneensa keskustelun romanit sivuuttavana, ja monet vaikuttajat rohkaistuivat nostamaan esiin romanien syrjityn aseman sekä yhteiskunnassa että rasismista puhuttaessa.
Kuinka moni tietää, että Helsinkikin on täynnä ravintoloita ja kauppoja, jotka kieltävät romaneilta sisäänpääsyn?
Kolmessa vuodessa on selkeästi tapahtunut asennemuutosta. Huomaan kuitenkin, että romanivastaisuus eli antigypsyismi on edelleen monille hankala aihe kohdata omana ilmiönään. Ehkä se johtuu siitä, että romanien oikeuksissa ei ole tapahtunut samanlaisia edistyspiikkejä kuin monien muiden vähemmistöjen. Sen vuoksi on helpompi tuudittautua siihen, että ajat olivat 15 vuotta sitten erilaiset, eikä rasistisia kirjoituksia enää hyväksyttäisi. Kuinka moni näin väittävistä tietää, että Helsinkikin on täynnä ravintoloita ja kauppoja, jotka kieltävät romaneilta sisäänpääsyn?
Antigypsyismistä on uskallettava puhua omana ilmiönään. Ei vain samassa lauseessa muiden vähemmistövihan muotojen kanssa, vaan erikseen, koska sillä on paitsi oma historiansa, myös ainutlaatuiset ilmenemistapansa tänä päivänä. Antigypsyismin erityinen asema Suomessa ja Euroopassa on tunnistettava ja tunnustettava, jotta se voidaan purkaa.
Viime päivien keskustelu on ollut hyvä alku, ja toivon sen jatkuvan. Sittenkin, kun sen ei enää tarvitse henkilöityä Emmi Nuorgamiin, joka ansaitsee armon siinä missä me muutkin syntiset.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Romanien ihmisoikeuksien ei pitäisi riippua siitä, millaisia kokemuksia ihmisillä heistä on
PuheenvuorotVähemmistön edustajana joutuu edustamaan aina koko ryhmää, kun taas enemmistöön kuuluvalla on etuoikeus tulla nähdyksi yksilönä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.