Kolumni: Anteeksi antaminen ei tarkoita, että minua saa kohdella miten tahansa
Annoin kiusaajilleni anteeksi, ja siitä seurasi yllättäviäkin asioita, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
Pitkäperjantaina jaoin Instagramissani videon, jossa olin yhdistänyt kaksi pätkää aiemmista haastatteluistani. Ensimmäinen oli vuodelta 2018 Ylen Perjantai-ohjelmasta, jossa olin keskustelemassa anteeksiannosta. Toisessa käsiteltiin samaa teemaa, ja se oli julkaistu Ylen Pisara-ohjelmassa viime vuoden pitkäperjantaina.
Nämä kaksi haastattelua olivat keskenään kuin yö ja päivä. Viisi vuotta aiemmin katseeni oli täynnä vihan taakse piiloutunutta pelkoa. Kerroin, etten ole antanut anteeksi koulukiusaajilleni, koska he eivät ole anteeksi pyytäneet siitä huolimatta, että ”he tietävät mitä ovat tehneet.” Kotikatsojat näkivät korvissani roikkuneet asekorut varmasti vain tyylivalintana, mutta kiusatulle lapselle sisälläni ne symboloivat turvaa.
Viisi vuotta myöhemmin äänestäni kuului rauha, jonka olin löytänyt. Kerroin antaneeni anteeksi kiusaajilleni ja saaneeni siihen voimaa sanoista, jotka Jeesus lausui omista kiusaajistaan: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.” Sanoin pitäväni mahdollisena, etteivät minunkaan kiusaajani ymmärtäneet tekojensa seurauksia. Asekorvakoruni olivat vaihtuneet kaulassa roikkuvaan ristiin.
Anteeksianto on opettanut minua tiedostamaan rajani entistä paremmin.
Jaettuani videon somessa sain paljon viestejä ihmisiltä, jotka olivat kamppailleet anteeksiantoon liittyvien tunteiden kanssa. Osa kertoi päätyneensä antamaan anteeksi, jotta saisivat itse rauhan, osalle tuntui tärkeältä saada olla antamatta anteeksi.
Suurin oivallus, minkä itse olen tehnyt anteeksiannosta on se, kuinka montaa asiaa se voi merkitä. Anteeksianto on paitsi katkaissut viimeisemmänkin siteen useisiin minua vahingoittaneisiin ihmisiin, myös korjannut yhden elämäni tärkeimmistä ihmissuhteista.
Ennen kuin annoin kiusaajilleni anteeksi, pelkäsin sen tarkoittavan, että minun pitäisi pystyä kohtaamaan heidät ja kohtelemaan heitä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oli huojentavaa huomata, että halusin kuulla heistä oikeastaan vielä vähemmän kuin katkeruutta kantaessani.
Aiemmin pelkäsin myös anteeksiannon olevan jonkinlainen viesti siitä, että minua saisi kohdella miten tahansa. Päinvastoin. Anteeksianto on opettanut minua tiedostamaan rajani entistä paremmin ja pitämään niistä kiinni.
Jos joku loukkaa minua, annan kyllä anteeksi. Mutta en silti ole se tyyppi, joka kerta toisensa jälkeen antaa uuden mahdollisuuden. Se tyyppi on Jeesus.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kaikille ei jaeta yhtä hyviä kortteja, mutta ihminen voi valita, ottaako tarjotun avun vastaan
PuheenvuorotIlman minulle tarjottua apua en itsekään olisi tässä pisteessä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
