Vartissa mökkitunnelmaan keskustan sykkeestä – perinteikäs Mustasaari saa vierailijat palaamaan joka kesä uudelleen
Helsingin seurakuntien omistama Mustasaari on auki kesän loppuun saakka kaikille kesäpäivän aktiviteettia kaipaileville.
Helsingin sydämessä Töölön Taivallahdessa kulkee kesällä lautta, joka kuljettaa hetkessä rauhan ja luonnon tyyssijaan, Mustasaareen.
Mustasaarella on pitkät perinteet ja värikäs historia. Vuonna 1926 käyttöön otetulla saarella on muun muassa pidetty Suomen ensimmäinen leirimuotoinen rippikoulu vuonna 1948. 1970-luvulla saarella pidettiin ensimmäinen kirkollinen disko.
Ruokalan ruokailukatoksessa istuu joukko hyväntuulisia ihmisiä. Helsinkiläiset Paula Tyynelä, Mia Harting ja Liisa Siren ovat ovat tulleet Mustasaareen päiväretkelle. Heillä on viiden hengen ystäväporukka, jonka kanssa he tapaavat usein. Naiset tutustuivat aikoinaan kaupungin järjestämän eläkeläiskerhon kautta ja ovat siitä asti pitäneet tiivisti yhteyttä. Tyynelä ja Harting ovat käyneet Mustasaaressa useasti ennenkin, mutta Sirenille tämä on ensimmäinen kerta.
– Tulin Mustasaareen ensimmäistä kertaa noin 40 vuotta sitten. Lapseni oli silloin 5-vuotias. Olimme täällä seurakunnan kerhon kanssa. Siitä asti olemme tulleet aina uudelleen, Tyynelä kertoo.
Harting kuvailee Mustasaaren tunnelmaa kotoisaksi ja kehuu sen upeaa luontoa. Siren kertoo tulevansa tulevaisuudessa mielellään toistekin, sillä paikka on käymisen arvoinen.
Ystäväporukan tarkoitus on kävellä Mustasaaren ympäri, kahvitella ja nauttia lämpimästä kesäpäivästä. Naiset kertovat, että ystävyyden rooli heidän elämässään on valtavan suuri.
– Olemme retkipäivien jälkeen ihan väsyneitä, kun kikatamme ja juttelemme kaikesta, avaamme sydäntä sekä mieltä, naiset kuvailevat.
Lampaita, kaneja ja kiekuvia kukkoja
Kukko kiekuu äänekkäästi eläinaitauksessa. 2,5-vuotias Linnea Lilja kurkistelee kanien häkkiin ja kanalaan. Hän on perheineen viettämässä kesäistä päivää Mustasaaressa. Linnea odotti erityisesti lauttamatkaa saareen.
– Kuulin äidiltäni, että on olemassa tällainen paikka. Kävimme viime kesänä ensimmäistä kertaa, ja tulimme uudelleen, koska tämä on niin kiva paikka lapsille, Aku Lilja kertoo.
Perhe on ehtinyt jo leikkiä leikkipuistossa, silittää lampaita ja aikoo seuraavaksi mennä pulahtamaan mereen. Päivän suunnitelmaan kuuluu myös kahvittelu ja luonnosta nauttiminen. Rattaiden kanssa on pääsääntöisesti mutkatonta kiertää saarta.
– Tällaiset perheretket ovat kyllä kesän kohokohtia, lapset ovat innoissaan eläimistä täällä, Sini Jumpponen sanoo.
Myös melomalla pääsee saareen
Kajakit lipuvat sulavasti veden halki. Niissä istuvat Miia Mynttinen ja Vesa Riihisalo rantautuvat maihin. He ovat meloneet Keilaniemestä Tarvaspäähän ja Seurasaaren ja Lapinlahden kautta aina Mustasaareen saakka. Heidän mukaansa pääkaupunkiseudun vesillä on paljon nähtävää ja koettavaa.
– Menemme tänään näitä Helsingin saaria ympäri. Olemme olleet Mustasaaressa ennenkin. Tähän on helppo rantautua ja tänne on mukavaa tulla, Riihisalo kertoo.
Lähes kolme tuntia ja 12 kilometriä meloneet Mynttinen ja Riihisalo ovat kahvipaussin tarpeessa. Mustasaaren kahvilan suuret korvapuustit on myös yksi syy pysähdykselle. Melontaa he ovat harrastaneet reilut viisi vuotta, koska lajin pariin vetää mahdollisuus nauttia kesäsäästä ja luonnosta.
– Parasta melomisessa on, kun saa olla veden äärellä. On niin rauhallista, eikä siinä pysty keskittymään muuhun kuin itse tekemiseen, Mynttinen kuvailee.
Jopa sata pullaa päivässä
Kardemumman tuoksu leijailee kahvilassa. Jotta jokaisella kävijällä olisi mahdollisuus tuoreeseen pullaan, leipovat kahvilan työntekijät taikinaa koko päivän. Kahvilan korvapuustit ovat suuria ja painavat liki 200 grammaa.
– Korvapuusti on ehdottomasti myydyin tuote. Pullia menee päivässä parhaimmillaan noin sata, ravintolan työntekijä Riitta Karjalainen kertoo.
Karjalainen on viidettä kesää töissä Mustasaaressa. Hän kertoo, että heinäkuu on kesäkuukausista kiireisin. Kun sattuu hyvä sää, on kahvilassa hulinaa. Karjalaisen mukaan kävijät ovat eri ikäisiä ja eri taustoista.
– Joillekin lapsiperheille Mustasaaressa käyminen voi olla kesän ainoa kohokohta. Yritän siksi olla kävijöille hyvin ystävällinen, jotta he saisivat kivan kokemuksen, hän sanoo.
Mökkitunnelmaa lähellä kaupunkia
Kahvilan kaiuttimista kuulutetaan, että hartaus alkaa pian. Toimisto- ja hartaustyöntekijät Aino Hölttä ja Salli Ahtiainen-Helanne laulattavat Suvivirren ja lukevat päivän tekstin.
Heidän kesätyöpaikkansa miljöö on poikkeuksellinen: saaren työntekijät poistuvat kaupungin vilskeestä päiväksi luonnon helmaan ja palaavat töiden jälkeen lautalla takaisin kiireisen Helsingin keskustaan. Hölttä on ensimmäistä kesää töissä saaressa, Ahtiainen-Helanne toista kertaa. Saaressa on heidän mielestään kotoisa mökkitunnelma.
– Mustasaaren henki on hyvin uniikki. Se ei lähtenyt mielestä ensimmäisenä kesänä täällä, ja kun tänne tuli uudestaan niin huomasi, että täällä se on edelleen, Ahtiainen-Helanne sanoo.
Saunat, luonto, ranta. Niitä kävijät etsivät ja kaipaavat kaupungeissa kesällä. Mustasaaressa on myös tapahtumia ja tekemistä, kuten taidetta ja musiikkia kesän aikana. Keskiviikkoisin halukkaat pääsevät löylyihin, ja elokuun alussa Mustasaaressa järjestetään nuorten oma saunailta. Saaren työntekijät haluavat kokeilla tapahtumissa erilaisia asioita, uudistua ja samalla kuunnella, mitä kävijät kaipaavat.
– Täällä on sellaisessa omassa kuplassaan. On helppo uppoutua olemiseen, ja päivät menevät nopeasti. Tuntuu, että täällä on se kesä, vaikka onkin töissä, Hölttä kuvailee.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Viisi helsinkiläistä saarta, joissa kesä voi vielä ympäröidä sinut
Hyvä elämäOnko sinunkin sielunmaisemasi saarella, jota ympäröi aava meri ja hiljaa lipuvat laineet? Näihin maisemiin voit päästä myös Helsingissä.