Dokumentaristi Ykä Järvinen ja metallipappi Haka Kekäläinen seurasivat läheltä 1990-luvun satanismipaniikkia, jossa metallimusiikki liitettiin saatananpalvontaan.
”Bullshittia” ja ”kusetusta” – metallipappi ja dokumentaristi muistelevat aikaa, jolloin hevimusiikista varoiteltiin kouluissa
Miten musiikista, jonka pelättiin houkuttelevan nuoria saatananpalvontaan, tuli osa suomalaista jumalanpalveluselämää? Metallipappi Haka Kekäläinen ja dokumentaristi Ykä Järvinen muistelevat heviin liittyneitä moraalipaniikkeja ja pohtivat metallimusiikin suhdetta uskontoon.
Kun 20-vuotista taivaltaan juhlistaneen Metallimessun sähkökitarat hiljenivät Temppeliaukion kirkossa lokakuun ensimmäisenä iltana, kaksi metallimusiikille omistautunutta miestä suunnisti kahvilaan keskustelemaan hevimusiikin ja kristinuskon suhteesta.
Ykä Järvinen on liikkuvan kuvan ammattilainen, joka on dokumentoinut monen suomalaisen metalliyhtyeen vaiheita. Hän oli mukana tekemässä Ylen uutta dokumenttisarjaa Kaamos – suomalaisen metallin viisi vuodenaikaa. Haka Kekäläinen on Pitäjänmäen seurakunnan pappi ja yksi Metallimessun kehittäjistä. Hänen elämäkertansa Metal Priest julkaistiin tänä syksynä.
Milloin löysit metallimusiikin ja miten se tuli sinulle tärkeäksi?
Haka: Seitsemänvuotiaana leikin Matchbox-autoilla kaverini huoneessa, kun seinän takaa alkoi kuulua ihmeellistä mölinää: kaverin veli ja isosisko kuuntelivat Black Sabbathin biisiä Iron Man. Se vaikutti minuun älyttömän voimakkaasti. Tuntui, että tämä on jotain erilaista kuin mikään, mitä olin kuullut. Silloin elettiin vuotta 1970.
– Laulajan möreä ääni pelotti ja samalla jokin siinä pelottavuudessa kiehtoi minua. Ajattelin, että tätä bändiä on kuunneltava enemmän. Ozzy Osbourne sanoi kerran, että Black Sabbathin soundi luotiin kauhuelokuvien perusteella. En ihmettele yhtään.
– Raskas metallimusiikki rauhoittaa minua. Kun minun pitää tehdä jotain, mistä en hirveästi diggaa, kuten imuroida, laitan jotain kunnon kamaa soimaan.
Ykä: Minä tulin mukaan vasta kasarilla. Aluksi kuuntelin tosi paljon Kissiä, mutta sitten Vantaan Koivukylässä sijainnut kouluni järjesti luokkaretken Särkänniemeen. Olin suunnilleen 14-vuotias. Saimme valita, mitä musiikkia bussissa soitettiin, ja joku toi sinne Slayeria, Anthraxia ja muuta thrash metalia. Siinähän sitten pää sekosi, ja aloin käydä heavykeikoilla.
– Urheilin noihin aikoihin paljon, ja heavyssa oli jotenkin samanlainen tempo ja tykitys kuin silloin, kun fudista pelataan tai skeitataan täysillä. Viihdyin musiikin kauhuteemojen parissa, vaikka en haluaisi, että omassa elämässäni olisi sellaista kauhua.
Metallimessun oma bändi soitti Temppeliaukion kirkossa 1. lokakuuta.
Tangomarkkinoiden finalisti Helena Haaparanta tulkitsi virsien uusia metallisovituksia. Juhlamessussa vieraili myös ensimmäisessä Metallimessussa laulanut Taage Laiho.
Metallimessun kuulijoita ohjeistettiin suojaamaan korvat.
Lyriikat kurottavat konkreettisen tuolle puolen
Suomessa on poikkeuksellisen paljon metalliyhtyeitä suhteessa asukaslukuun. Moni on selittänyt asiaa suomalaisella synkkyydellä ja ahdistuksella. Minkälaisesta mielenmaisemasta rakkaus metalliin kumpuaa?
Haka: Minulta on kysytty tätä sata kertaa, ja tuntuu, että vastaan aina väärin. Synkistely kuuluu metallimusiikin lyriikoihin, harvemmin siellä on mitään love storyja. Mielestäni suomalaiset eivät ole synkkiä, mutta metallimusiikki jotenkin sopii suomalaiseen luonteeseen.
– Oman kokemukseni mukaan metallimusiikin kuuntelijoita yhdistää se, että he ovat hyviä tyyppejä, joilla ei ole ketunhäntää kainalossa. Eri maiden metallipiireissä ihmisille on helppo mennä juttelemaan, ja minut otetaan aina kaverina vastaan.
Ykä: Noihin sanoihin voi yhtyä. Synkkyyspuheista tulee mieleeni Children of Bodom -yhtye, jonka mukana olen kiertänyt kamerani kanssa siitä lähtien, kun he aloittivat. He ovat maailman hauskimpia jätkiä, joiden keikkamatkoilla naurettiin paljon, vaikka lyriikkojen tarinoissa on vähän toisenlainen tahti.
Metallimusiikin sanoitukset ja symboliikka kurottavat usein konkreettisen maailman tuolle puolen, ja vaikutteita on saatu uskontojen ja myyttien maailmasta. Voiko metallimusiikin kuunteluun liittyä pyhän kokemus?
Haka: En ole ikinä yhdistänyt uskontoa ja metallia toisiinsa. Kuuntelen sellaista musiikkia, joka kuulostaa hyvältä, enkä ajattele pyhyyttä ja sen kaltaisia juttuja. Ne ovat jokaisen oma asia.
Ykä: Hyvä, kun sinä sanoit tuon.
Saatananpalvontamenoja oli mukamas Suomi täynnä, mutta ainakaan Etelä‑Suomessa en nähnyt mitään sen kaltaista.
Haka: Melodia on ollut minulle aina lyriikoita tärkeämpi, mutta monen metallibändin sanoituksista voi löytää joitain juttuja. Ozzy Osbourne laulaa yhdessä Black Sabbathin kappaleessa, että Jeesus pelastaa ja jos et usko, et pelastu. Sehän on ihan suoraa gospelia, mutta kun se lauletaan eri kielellä, se ei kuulosta samalta kuin ”Jeesus rakastaa sinua”.
– Vasta Metallimessun myötä huomasin, että monien virsien sanoitukset ovat tosi kovaa kamaa, ja rupesin kunnolla tutkimaan niitä. Koen, että urkusäestys ei aina tee virren sanoille oikeutta. Musiikin pitää olla jykevämpää!
Ykä: Kun teimme Ylelle Kaamos-dokkarisarjaa, siinä olisi ollut yllättävää, jos jonkin suomalaisen maailmanluokan black metal -bändin sanoituksista olisi löytynyt evankeliumin tyyppisiä elementtejä. Kun puhutaan heavy metalista, uskonnollisissa lainauksissa on usein mukana jokin twisti. Harvemmin ainakaan lyriikoissa käännetään toinen poski. Black Sabbathin basisti oli aikoinaan muistaakseni uskova kristitty.
Saatana kutsuu minua -videota piti näyttää kouluissa
Jotkut black metal -yhtyeet ovat käyttäneet saatananpalvontaan liittyvää symboliikkaa, ja 1990-luvulla nuoria varoiteltiin metallimusiikkiin liitetyn satanismin vaaroista mediassa ja kouluissa. Evankelis-luterilaisen kirkon av-toimitus osallistui keskusteluun videolla ”Saatana kutsuu minua”. Millaisia muistoja teillä on tuolta ajalta?
Ykä: Olen myöhemmin miettinyt, kuka lopulta hyötyi tuosta kohusta. Omissa kaveripiireissäni kaikki nauroivat kirkon videodokkarille, ja ajattelin, että se oli järkyttävää kusetusta. Saatananpalvontamenoja oli mukamas Suomi täynnä, mutta ainakaan täällä Etelä-Suomessa en nähnyt mitään sen kaltaista. Haastattelin kerran näihin asioihin perehtynyttä tutkijaa, jonka mielestä nuorten saatananpalvontaporukoita ei ollut tuolloin olemassa.
Haka: Toimin 1990-luvulla opettajana, ja meidän piti näyttää ”Saatana kutsuu minua” -videota koululuokissa. Näytin sen, mutta käsittelin asiaa vähän eri tavalla ja sanoin nuorille, että tämä on ihan bullshittiä. Kiersin myös kouluissa luennoimassa näistä jutuista ja sain joidenkin rehtorien vihan päälleni. He olivat kuvitelleet, että puhuisin videon puolesta.
Ykä: Kun HIM oli Provinssirockin keikalla Seinäjoella vuonna 1998, siellä oli isot paikallisten uskovaisten järjestämät mielenosoitukset. He varmaan pelkäsivät, että nyt saatananpalvojat tulevat sinne polttamaan kirkkoja. Muistaakseni myös Poliisi-tv oli paikalla ja haastatteli asiasta Ville Valoa.
– Kun Norjassa jotkut black metal -porukat olivat polttaneet kirkkoja, se säikäytti monet täällä ja koko maailmassa.
Haaveilen siitä, että lähden Metallimessun kanssa maailmankiertueelle, kun jään eläkkeelle.
Haka: On naurettavaa ajatella, että pahuus yhdistyisi jotenkin rockiin ja varsinkin metallimusiikkiin. Jos joku polttaa kirkon, kyllä sieltä löydetään aina jokin metallilevy. Kaikki kuuntelevat jotain musiikkia, mutta olisiko asia nostettu esiin, jos he olisivat kuunnelleet Olavi Virtaa?
– Valo laulaa huikean hyvin, mutta kun kuulin HIM:n ensimmäisen, 666 Ways to Love: Prologue -pienoisalbumin nimen, ajattelin, että markkinointi pedon luvulla oli tosi kornia. Iron Maiden oli tehnyt saman tyylillä jo 1980-luvun alussa, ja se oli ikään kuin heidän tavaramerkkinsä.
Moni tallensi Metallimessun hetkiä kännykällään.
Metallimessu etenee perinteisellä viikkomessun kaavalla.
Metallimessun juuret ovat Helsingissä, sillä ensimmäistä Metallimessua vietettiin Temppeliaukion kirkossa 29. kesäkuuta 2006.
Tuska-festareilla ja seurakuntaneuvostojen edessä
20 vuotta sitten Temppeliaukion kirkossa järjestettiin ensimmäinen Metallimessu, jossa hevimusiikin ilmaisu ja luterilainen usko yhdistyivät. Onnistuiko suomalaisen sielunmaiseman korjausliike, ja miten se otettiin vastaan kirkossa ja metallipiireissä?
Haka: Kun rupesimme tekemään Metallimessua, minut tuomittiin helvettiin monta kertaa, ja jotkut vaativat minun erottamistani papin virasta. Jouduin muutamaan otteeseen seurakuntaneuvostojen eteen keskustelemaan, ennen kuin messun järjestäminen seurakunnissa hyväksyttiin.
– Sain vastata monta kertaa kysymykseen: ”Eikö tämä metallimusiikki ole saatanasta?” Vastasin aina naama pokerilla ja lähdin taustoittamaan sitä, millaisista musiikillisista juurista metallimusiikki on tullut. Onneksi vastakkainasettelun aika alkaa olla nyt ohi.
– Ensimmäisen Metallimessun jälkeen otimme yhteyttä Tuska-festivaalin organisaatioon, ja he ottivat meidät lämpimästi vastaan. Teimme kolme vuotta yhteistyötä Tuskan kanssa, mutta jotkut sanoivat, että he eivät tule sinne, koska järjestäjät tekevät yhteistyötä kirkon kanssa. Silloin törmäsin metallipuolen tyyppeihin, jotka oikeasti vihasivat uskontoa ja kirkkoa.
– Yhteistyö jäi pois, mutta minulla on hyvät välit Tuskan järjestäjien kanssa, ja olen joskus käynyt siellä vihkimässä pariskuntia.
Ykä: Jollakin uskovaisten porukalla on ollut vuosien ajan Tuska-festareiden edessä bussi, jossa lukee isoilla kirjaimilla ”Jeesus”. Tuo ryhmä yritti käännyttää festareille tulijoita, ja jotkut naureskelivat heille avoimesti. Tänä vuonna en nähnyt Jeesus-bussia.
– En halua sanoa kenestäkään pahasti, mutta mietin, onko tuollainen toiminta hyvää kirkon asian edustamista.
Haka: He saattoivat olla helluntailaisia.
Ykä: Varmaan olivatkin. Kristinuskossa on tietysti yhtä paljon alagenrejä kuin metallimusiikissakin.
Viisi vuosikymmentä soinut suomalainen metallimusiikki ja sen ohella 20-vuotias Metallimessu herättävät laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Ovatko nuoret ottaneet metallimusiikin omakseen, ja millaisena näette sen tulevaisuuden?
Ykä: Vielä jonkin aikaa sitten olin melko pessimistinen, mutta viime aikoina mieleni on muuttunut, kun olen tutustunut työni puolesta uusiin metallibändeihin. Siellä on tosi paljon suomalaisia parinkympin hujakoilla olevia muusikoita, jotka kiertävät maailmalla soittamassa kovaa death metalia ja black metalia.
– Tuon genren yleisöt ovat pienenpuoleisia, mutta toivon, että Suomesta tulisi vielä joku Nightwishin, HIM:in tai Children of Bodomin kokoinen uusi tekijä.
Haka: Olen kysynyt 25 vuoden ajan vetämiltäni rippikouluryhmiltä, pitääkö joku metallimusiikista. Jossain vaiheessa myöntävät vastaukset loppuivat kokonaan, mutta nykyisin ryhmissä on yhdestä kolmeen metallin kuuntelijaa. He ovat olleet myös mukana Metallimessuissa.
– Metallimessua on pyydetty Afrikkaa lukuun ottamatta jokaiselle mantereelle. Nytkin Temppeliaukion kirkossa oli australialainen piispa, joka haluaa meidät sinne ensi syksynä. Haaveilen siitä, että lähden Metallimessun kanssa maailmankiertueelle, kun jään eläkkeelle.
Pastori Haka Kekäläinen ja dokumentaristi Ykä Järvinen löysivät metallimusiikin jo lapsuudessa. Heidät valokuvattiin Temppeliaukion kirkossa Metallimessun yhteydessä.
Metallin matka luterilaiseen messuun
Metallimusiikki syntyi 1960- ja 1970-lukujen taitteessa bluesrockin ja psykedeelisen rockin pohjalta. Sen edelläkävijöitä olivat muun muassa Jimi Hendrix ja Cream. Ensimmäisenä varsinaisena metalliyhtyeenä pidetään usein vuonna 1968 Britannian Birminghamissa perustettua Black Sabbathia. Led Zeppelin ja Deep Purple ovat niin ikään legendaarisia raskaan rockin bändejä.
Black Sabbathin laulujen sanoituksissa käsitellään elämän varjopuolia, yliluonnollisia ilmiöitä ja goottilaista kauhua. Teollisuuskaupungin ankean ympäristön ja rajallisten tulevaisuudennäkymien on katsottu luoneen pohjaa synkeälle musiikille.
1970-luvun lopulla alkaneesta brittiläisen metallin uudesta aallosta nousivat muun muassa Iron Maiden, Def Leppard ja Venom. 1980-luvulla metalli saavutti laajan kansainvälisen suosion ja jakautui yhä useampiin tyylilajeihin. Melodisen raskaan rockin ja näyttävän glam metalin rinnalle kehittyi aggressiivisempia suuntauksia, kuten thrash ja death metal.
Black metalissa korostuivat saatanaan liittyvä ja pakanallinen kuvasto sekä kristinuskon vastaisuus. Varhaisten yhtyeiden provokaatioita seurasi toinen aalto, jossa kristinuskon vastustaminen oli usein ideologisesti motivoitunutta. 1990-luvun Norjassa kehittyi black metal -alakulttuuri, jonka piirissä tehtiin vakavia rikoksia. Kirkonpoltot ja Mayhem-yhtyeen kitaristin murha vuonna 1993 nousivat kansainvälisiin uutisiin.
Suomessa metallimusiikki yhdistettiin 1990-luvun satanismipaniikissa nuorten väitettyyn saatananpalvontaan. Taustalla vaikuttivat myös 1980-luvulla Yhdysvalloista levinneet konservatiivikristillisten liikkeiden kampanjat, joissa heavymusiikin yhteyksiä paholaiseen todisteltiin muun muassa soittamalla lauluja takaperin.
Kirkko osallistui keskusteluun vuonna 1994 julkaistulla ”Saatana kutsuu minua” -videolla, jota kommentoitiin myönteiseen sävyyn muun muassa Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan ole saatu näyttöä siitä, että nuorten saatananpalvonta olisi muodostanut laajamittaisen yhteiskunnallisen ilmiön 1990-luvun Suomessa.
Kristillistä metallia alettiin tehdä jo 1970-luvulla, ja sitä soitetaan nykyään useissa raskaan rockin tyylilajeissa. Yksi sen pioneereista on ruotsalainen white metal -yhtye Jerusalem, joka esiintyi Vimpelissä syyskuussa 2026.
Ajatus luterilaisesta Metallimessusta syntyi vuonna 2005 hevimusiikin ja kristinuskon suhdetta käsitelleessä seminaarissa, jonka juonsi nykyinen Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Ensimmäinen Metallimessu järjestettiin Temppeliaukion kirkossa kesäkuussa 2006. Messu noudattaa luterilaisen jumalanpalveluksen kaavaa, mutta virret soitetaan metallimusiikkina.
Tietolaatikkoa varten on haastateltu Jussi Sohlbergia, joka on uskonnontutkija ja metallimusiikin asiantuntija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kristitty bändi P.O.D. rikkoi metallimaailman rajoja – ”Emme koskaan yrittäneet myydä uskoamme musiikin avulla”
HengellisyysAmerikkalaisen P.O.D.-yhtyeen jäsenet kertovat, miksi he eivät ole halunneet saarnata yleisölleen.
