Minulla oli risti kaulassa. Joku kysyi, onko tuo niinku väärin päin.

Musiikkivideolla sarvipäinen piru nuolee verta huuliltaan. Nainen tiukassa nahkavaatteessa hyväilee demonisia sarviaan.

Luurankonahkarotsiin pukeutunut mies laulaa, miten Lucifer tanssii sairaalasängyn ympärillä.

Bändi on The 69 Eyes, kappale Two Horns Up ja vieraileva solisti (se verta nuoleskeleva kaveri) Cradle of Filth -yhtyeestä tuttu Dani Filth. Luurankotakkiin pukeutunut laulaja on yhtyeen keulakuva ja sanoittaja Jyrki 69, siviilissä Jyrki Linnankivi.

Voit katsoa musiikkivideon tästä linkistä.

Jos Linnankivi ei ole Saksassa tai Yhdysvalloissa laulamassa syvällä bassoäänellään vampyyreistä, paholaisista ja kauniista naisista, hän herää sunnuntaiaamuisin yleensä kotonaan Helsingissä.

Kello kymmenen hän laittaa radiosta päälle Ylen ykkösen, jossa lauletaan toisenlaisista henkiolennoista.

Jos joku sanoo, että on ateisti, minä kunnioitan sitä.

Kun The 69 Eyes keikkailee Yhdysvalloissa, Jyrki Linnankivi tykkää pysähdellä maanteiden varsille rekkakuskien taukopaikoille. Ollaan amerikkalaisen duunarikulttuurin ytimessä.

– Mitä siellä myydään? Ilmanraikastimia ja paitoja löytyy aina kolmella logolla: kotkalla, pääkallolla ja paholaisella.

Ne ovat Linnankiven mukaan rock ’n’ rollin ydinkuvastoa. Kotka edustaa vapautta ja Amerikkaa, mahdollisuuksien maata. Pääkallo muistuttaa, että jonain päivänä me kaikki olemme mullan alla. Paholainen taas riivaa ihmistä.

Mutta myös risti on osa rockin ikonografiaa.

Niin oli jo Elviksellä ja Johnny Cashilla, Linnankiven toisella suurella idolilla. Kristinusko ja gospel punoutuivat varhaisen rockin kanssa yhteen.

Ja kas, myös Linnankiven kaulassa roikkuu hopeinen risti.

– Kun menin ekan kerran 20 vuotta sitten Saksaan keikoille, minulla oli risti kaulassa. Joku kysyi, onko tuo niinku väärin päin. Olin ihan tuohtunut. Että joku oikeasti kysyi tuollaista asiaa, Linnankivi kertoo.

– No, jokaisella on omat ajatuksensa.

Menimme kirkkoon, mutta en nähnyt yhtään enkeliä.

Miksi Jyrki Linnankivi sitten pitää ristiä kaulassaan? Syitä on ainakin kolme.

Ensinnäkin se on magee. Se edustaa rock ’n’ rollia. Siinä mielessä se on symboli siinä missä mikä tahansa muukin popkulttuurin logo.

Toiseksi se kertoo, että Linnankivi tulee Suomesta. Kotimaa on hänelle rakas.

Kolmanneksi se herättää keskusteluja.

– Jos joku kysyy, kerron, että olen saanut evankelis-luterilaisen kasvatuksen. Olen ollut lapsena kirkon poikakerhoissa ja leireillä. Ne ovat olleet rakentamassa arvomaailmaani.

Linnankivi vertaa itseään kauhurokkari Marilyn Mansoniin. Mansonille uskonto oli ahdistava asia, petosten ja pelkojen vyyhti, jota vastaan hän hyökkäsi musiikillaan. Kun Linnankivi kävi 1990-luvulla Tukholmassa katsomassa Mansonin show’ta, tämä yritti shokeerata repimällä Raamattua.

Manson ei tainnut tuntea yleisöään.

– Eihän sellainen voisi ruotsalaisia vähempää kiinnostaa, Linnankivi sanoo.

– Mutta toisin kuin Mansonille, minulle uskonto on tuki ja turva.

Linnankivi kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja mieltää itsensä kristityksi. Maailmalla keikkaillessaan hän on tavannut fanejaan, joilla on jos jonkinlaisia maailmankatsomuksia. Yhdelle on pyhää yksi asia, toiselle toinen.

Toisen pyhän kunnioittaminen on Linnankivelle tärkeää.

– Jos joku sanoo, että on ateisti, minä kunnioitan sitä. Ehkä häneltä jää jotain asioita kokematta, mutta jokainen valitsee oman tiensä.

Helsingin tuomiokirkkoa ei olisi, jos Jerusalemia ei olisi.

Ruudulla näkyy risti, Daavidin tähti, hindulaisuuden om-symboli ja islamin puolikuu. On ristin painon alle luhistunut Kristus, moskeijan kupoli ja minareetti, Israelin lippu ja Itkumuuri.

”Going down to the beginning”, Jyrki 69 laulaa. ”Going down to erase my sins / And for a new beginning / Going down where faith lives / And where the walls are wailing.”

Jyrki Linnankivi kuvasi Jerusalem-biisin videon itse käydessään kaupungissa ensimmäistä kertaa.

Voit katsoa musiikkivideon tästä linkistä.

– Jerusalem on kaupunkien kaupunki. On käsittämätöntä, että se on edelleen maailman tärkein kaupunki, hän sanoo.

– Siellä ovat suuret uskonnot yksien tuhansia vuosia vanhojen muurien sisällä. Ja mitä siellä muurien sisällä tapahtuu, heijastuu suoraan maailmaan.

Helsingissä on kylmää ja märkää. Linnankivi osoittaa kahvilan ikkunasta ulos Tuomiokirkkoa.

– Tuotakaan ei olisi tuossa, jos Jerusalemia ei olisi.

Tuomiokirkko on Linnankivelle tärkeä. Se on hänen lapsuutensa kotikirkko. Kun Linnankivi oli ehkä neljävuotias, hänen äitinsä sanoi, että nyt mennään kirkkoon katsomaan enkeleitä.

– Menimme sinne, mutta en nähnyt yhtään enkeliä. Äiti tarkoittikin kultaisia patsaita. Olin vähän pettynyt.

Kuva: Esko Jämsä

Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin Linnankivi tykkää edelleen käydä kirkoissa ympäri maailmaa bongailemassa enkeleitä. Häntä mietityttävät turistit, jotka heti kirkkoon astuttuaan alkavat kuvata kännykällä kaikkea.

– Siis sen sijaan, että he hiljentyisivät kokemaan kirkon rauhan. Se on sama asia kuin että joku katsoo eturivissä rokkikeikkaa kännykkänsä ruudun läpi, Linnankivi selittää.

– Ei se keikan tunnelma kuitenkaan välity videolta muille, vaikka kuinka toivoisi.

Linnankiveä huvittaisi opiskella teologiaa tai taidehistoriaa. Hän on aiemmin opiskellut muun muassa kemiaa Helsingin yliopistossa, ja pari vuotta sitten hän kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa ranskan.

– Ulkomailla aina ihmetellään, kun rokkarilla on akateemista oppineisuutta. Kerron heille, että meillä on tällainen ihmemaa, jossa kuka tahansa saa opiskella ilmaiseksi.

Kun sä olet rokkitähti, niin ehkä sulla on joku turva tai tuki annettavana.

Vaikka The 69 Eyesin vampyyrigoottirokki on päällepäin synkkää, Jyrki Linnankiven mukaan biiseissä on mukana toivo.

Niin on myös uusimman West End -levyn Two Horns Up -sinkussa – siis siinä, jonka videolla saatana lipoo verta. Lyriikat jatkuvat: ”Two horns up / Never let it go / You got a gift of life / Never live it slow.”

Linnankivi huomauttaa, että jotkut The 69 Eyesin biisit ovat lähestulkoon gospelia. ”I commit sins everyday but I never give my soul away / 'Cause I still got some respect for you in the end”, Jyrki 69 laulaa kappaleessa Only You Can Save Me. ”Only you can save me, Lord.”

Liekö sattumaa, että Only You Can Save Me lopettaa Devils-nimisen albumin.

Linnankivi näkee, että yksi tämän ajan suurimpia vitsauksia on juurettomuus. Se voi johtaa epätoivoon. Nuoret tulevat hakemaan lohtua musiikista ja rokkitähdeltä, Jyrki 69:ltä.

– Että kun sä olet rokkitähti, niin ehkä sulla on joku turva tai tuki annettavana.

Linnankivi itse sai hyvän paketin lapsuudessaan. Hänen mielestään koti, uskonto ja isänmaa ovat kauniita asioita. Suomalaiset elävät hyvää elämää sen takia, että edelliset sukupolvet ovat ponnistelleet. Hyvät käytöstavat ovat tärkeitä, vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa ja omia juuria kannattaa vaalia.

Myös kristilliset juhlapyhät ovat Linnankivelle tärkeitä. Hän ajattelee, että jokaisen on hyvä pysähtyä ja hengähtää, vaikka ei uskoisi juhlien perimmäiseen sanomaan. The 69 Eyes ei koskaan keikkaile jouluisin.

Usko on kokoava voima maailman sekasorron ja kaaoksen keskellä.

Kodin, uskonnon ja isänmaan rinnalla toinen hyvä trio on usko, toivo ja rakkaus. Jyrki Linnankivi on suunnitellut kirjoittavansa niistä kirjan.

Usko on Linnankiven mukaan yhteinen asia koko ihmiskunnalle. Se on kulkenut muodossa tai toisessa läpi ihmisen historian.

– Se on asia, jolla rauhoitan itseäni, Linnankivi selittää.

– Olen lentopelkoinen, ja kun kone nousee, istun kädet ristissä.

Usko on myös kokoava voima maailman mayhemin, sekasorron ja kaaoksen keskellä.

Toivo on uskon kaveri. Linnankivelle toivo on liekki, jota usko pitää yllä ja joka ei saa sammua. Se on voima, joka sanoo, että sinä selviät, oli tilanne mikä tahansa.

Rakkaus taas on bensaa toivon liekkeihin.

Sitten Linnankivi naurahtaa. Hän pelkää kuulostavansa saarnamieheltä. Sitä hän ei halua.

– Sinne juttuun pitää sitten heittää tarpeeksi niitä pääkalloja ja paholaisia.

Jumalanpalvelusaudion tekijänoikeus: Yle
Oikaisu 18.12.2019 kello 12.20: Jutussa luki aiemmin, että Jyrki Linnankivi kuuli Elvistä radiosta 1960-luvulla. Oikeasti kyse oli 1970-luvusta.