”Hämäräperäisiä katoamisia, gangsterisotia ja juoppoutta” – Helsingin virkistyssaaren kautta salakuljetettiin ennen ihmisiä ja pirtua

”Hämäräperäisiä katoamisia, gangsterisotia ja juoppoutta” – Helsingin virkistyssaaren kautta salakuljetettiin ennen ihmisiä ja pirtua

Eestiluoto on oma valtakuntansa ulkomeren laidalla. Tulli takavarikoi sen rantavesistä kieltolain aikana tuhansia litroja pirtua kerrallaan. ”Oskar taisi olla aika pässi”, tunnetun salakuljettajan perillinen Eva-Mi Sederlöf kuvaa isoisäänsä.

Helsingin Vuosaaren edustalla, kaukana selällä, meri tyrskyää Eestiluotoa ympäröivässä karikossa. Pääsaari käsittää 25 hehtaaria sileää kalliota, männikköjä ja reheviä niittyjä. Se on suunnilleen saman kokoinen kuin retkeilijöiden suosima Helsingin Pihlajasaari. 

Kesäisin Eestiluodon rauhoitetuilla rantaniityillä kiertelee uhanalaisia perhosia harvinaisten keltamataran ja kenttäorakon kukissa. Taivaalla partioi toisinaan merikotka. 

– Eestiluoto on oma valtakuntansa ulkomeren laidalla. Sen luonto on viehättävää, ja kalastajien yli satavuotiaat talot ovat säilyneet sellaisinaan, tietokirjailija Eero Haapanen kertoo. 

Pohjoisrannalla asui ennen tunnettu pirtumies Oskar Åberg. Valkean talon kaakeliuunit ja tapetit muistuttavat pikemminkin kartanoelämästä kuin tavallisesta kalastajamökistä. 

Åbergin navetassa oli salaseinä pirtun säilytystä varten, ja väkijuomaa mahdutettiin myös kiviaitaan tehtyyn onkaloon. Pirtukanistereita upotettiin myös Eestiluodon rantavesiin, josta tulli takavarikoi sitä toisinaan tuhansia litroja kerrallaan. 

Oskar Åberg 1920-luvun alussa. Lähde: Yksityinen kokoelma.

Oskar Åberg 1920-luvun alussa. Lähde: Yksityinen kokoelma.

– Kalastajat tekivät myös mustan pörssin elintarvikekauppaa. Juuttisäkki on niin tiivis, että kun jauhot upotti siinä mereen, niistä kostui vain pinta. Virosta on salakuljetettu Eestiluodon kautta Suomeen lisäksi omenoita, kuparia ja kankaita, Haapanen toteaa. 


Hylkeenpyytäjien saarella harrastettiin hämäräbisneksiä

Alkujaan Eestiluoto oli kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohta. 1800-luvulla saarelle syntyi pysyvä asutus. 

Sipoon saaristoon kuuluvalla Eestiluodolla eli kieltolain aikaan kolme kalastajaperhettä, joihin kuului kolmisenkymmentä ihmistä, kun piiat ja rengit lasketaan mukaan. 

Taloilla oli etäisyyttä vain muutama sata metriä, ja niiden asukkaat olivat avioliiton kautta sukua toisilleen. Kerran kävi niinkin, että yhden talon emäntä siirtyi vaimoksi naapuriin. Saarella puhuttiin ruotsia ja viroa, sillä moni kalastaja haki vuosien mittaan morsiamen Virosta. 

Hämäräbisneksiä harrastettiin monessa saaressa. Myös eestiluotolaiset tiedottivat pirtun noutajia merikätköjä väijyvistä tullimiehistä vaikkapa sammuttamalla keittiön valot. 

– Kalastajien vaimot äänestivät Suomen rannikkoseuduilla vuonna 1931 kieltolain kumoamisen puolesta, koska halusivat eroon pirtun salakuljetuksesta. Siihen liittyi hämäräperäisiä katoamisia, gangsterisotia ja juoppoutta, Haapanen sanoo. 

Pirtutrokareita ja “kympin pyttyjä” eli 10 litran pirtukanistereita. Lähde: Yksityiskokoelma.

Pirtutrokareita ja “kympin pyttyjä” eli 10 litran pirtukanistereita. Lähde: Yksityiskokoelma.

Oskar Åbergin tyttärentytär Eva-Mi Sederlöf kertoo, että isoisä oli kausijuoppo. 

– Äiti pruukkasi sanoa, että kun morfarilla meni överiksi, hän heitti tämän olalleen, vei veneelle ja kuskasi katkolle. Oskar oli katkon kanta-asiakas, eikä suvulla ole hänestä kaunista sanaa sanottavana. 

Sederlöf huomauttaa, että isoisällä oli kunnioitettaviakin puolia. Hän kustansi pirturahoilla kolmen tyttärensä ja kolmen poikansa koulutuksen. Lisäksi hän rakasti eläimiä.

– Oskar tykkäsi, että vesilintuja ei saa räiskiä koska vain, vaan ainoastaan syksyisin ja keväisin. Hän haki Alkosta puulaatikoita ja teki niistä lintujen koteja, joita on saaressa vieläkin. Hän piti myös lemmikkinä neljää pässiä, jotka kävelivät hänen mukanaan saaren ympäri. Oskar taisi olla aika pässi itsekin. 

Pirtuveneillä alettiin salakuljettaa virolaisia

Toisessa maailmansodassa ihmisten salakuljettamisesta tuli monen entisen pirtumiehen uusi bisnes. Oskar Åberg ei kuitenkaan lähtenyt ihmiskuljetuksiin mukaan. Hän oli tuolloin yli kuusikymppinen. Naapuri Eino Liljeberg sen sijaan salakuljetti sekä pirtua että ihmisiä.

Reinhold

Reinhold "Eino" Liljeberg poliisin henkilökortissa salakuljetusmatkan jälkeen. Lähde: Kansallisarkisto.

Samat avofiskarit, joilla oli kuljetettu spriitä, ottivat nyt lastikseen pakolaisia. Heitä salakuljetettiin Suomeen kaikkiaan noin viisituhatta. 

Eero Haapasen mukaan salakuljetusta pyöritettiin pääasiassa Suomesta eikä Virosta käsin, kuten aiemmin luultiin. Haapanen kertoo öisistä merimatkoista kirjassaan Pako yli Suomenlahden  Ihmissalakuljetus Virosta Suomeen 1940–1944 (SKS 2020). 

Haapanen kirjoittaa: ”Kaikkina aikoina kalatoreilla ja satamissa on ollut päivystäviä tietotoimistoja, jotka ottavat vastaan kyselyitä mistä tahansa kuljetuspalvelusta. Kun kysyntää oli paljon, pakolaisten kuljetukseen erikoistuneista ’veneyhtiöistä’ tuli isoja toimijoita. Ihmissalakuljettajat tekivät venematkoja ammatikseen ja ottivat siitä rahaa.” 

– Ihmissalakuljetus oli moraalisesti paljon hirmuisempi juttu kuin pirtun kuskaaminen. Siinä auttoi, jos oli kylmästi laskelmoiva mieli ja taskussa pistooli, jota myös käytti kiinni jäämisen uhatessa, Haapanen sanoo. 

Viro joutui vuoroin Neuvostoliiton ja natsi-Saksan miehittämäksi. Moni virolaismies pakeni mieluummin maasta kuin liittyi valloittajan armeijaan.  

Noin viisituhatta virolaista tuli Suomeen, jossa nuoret miehet yleensä ilmoittautuivat vapaaehtoisina armeijan ”Suomen-pojiksi”. Naiset ja vanhemmat miehet saattoivat jäädä Sipoon saaristoon kalastajiksi. Jotkut päätyivät Tikkurilan Väritehtaisiin töihin tai jatkoivat vaikkapa keskeytyneitä yliopisto-opintojaan. 

Haapasen mukaan yli kolmesataa pakolaista saapui salaa Suomeen Eestiluodon kautta. Se oli yksi ensimmäisistä vastaan tulevista saarista Virosta lähtiessä. 

Porvoon Pirttisaaren ja Sipoon Trutlandetin kautta kulki vielä enemmän pakolaisia, joita toivat saarissa asuvat ammattisalakuljettajat. Jollaksen kartanossa Itä-Helsingissä oli pakolaisleiri, jonka läpi vei noin viidentuhannen pakolaisen tie. 

Eero Haapanen on kiinnostunut Helsingin paikallishistoriasta. Kuva: Ville Palonen

Eero Haapanen on kiinnostunut Helsingin paikallishistoriasta. Kuva: Ville Palonen

Sotilaat korkkasivat konjakin pakolaisten kanssa

Ihmisten salakuljettaminen oli rikos, josta saattoi joutua pitkiin poliisikuulusteluihin. Siitä huolimatta Suomen armeija suhtautui suopeasti uusien virolaisten vapaaehtoisten saapumiseen. 

Eestiluodossa palveli keväällä 1943 parikymmentä sotilasta, jotka ottivat vastaan pakolaisia ja toimittivat heidät eteenpäin Jollaksen pakolaiskeskukseen. Eero Haapanen kuvaa kirjassaan, kuinka vasta saapuneet pakolaiset voitelivat konjakilla suhteita sotilaisiin. 

Pienillä veneillä Suomenlahden ylittäneet ihmissalakuljettajat olivat taitavia merenkävijöitä, vaikka eräskin oli vasta ”16-vuotias kalastajanpoika”. Haapasen tietojen mukaan alle kymmenen pakolaista menehtyi kaikkien kuljetusten aikana.  

”Paleltuminen oli todellinen uhka. Kovia pakkasia ei ollut, mutta veneessä istuminen pahimmillaan kellon ympäri ja pitempäänkin ei ollut leikkiä. 7. tammikuuta 1944 Eestiluotoon tuli vene, jossa oli sotapäiväkirjan mukaan 15 ’erittäin huonokuntoista’ virolaista, jotka ’saivat olla seuraavaan päivään, lääkittiin, saunotettiin, ruokittiin ja majoitettiin’. Konerikon vuoksi he olivat joutuneet ajelehtimaan merellä 45 tuntia”, Haapanen kirjoittaa. 

Harvan tuntema helmi on pirtumiehen jälkeläisten kesäkeidas

Nykyään Eestiluoto on Helsingin kaupungin virkistyssaari, jonka eteläpuolella sijaitsevalla Kutuhälletin luodolla saa telttailla. Kutuhälletillä on keittokatos, ja saarelta löytyy myös käymälä. Retkeilijöitä käy harvakseltaan. 

– Kun telttailin vuosi sitten Eestiluodossa, rantavedessä kellui kuollut harmaahylje, Eero Haapanen sanoo. 

Saareen ei kulje reittivenettä eikä siellä ole vierasvenelaituria. Veneilijöiden on osattava suunnistaa rantakarikoiden läpi ja kiinnityttävä itä- ja pohjoisrannan kiinnitysrenkaisiin. Osa saaresta on rauhoitettua, osa yksityiskäytössä. 

Oskar Åbergin tyttärentytär Eva-Mi Sederlöf omistaa nykyään pirtusalakuljettajan entisen talon.  

– Eestiluoto on minulle rakas sukusaari. Menemme sinne heti, kun jäät lähtevät, ja marraskuussa pidetään viimeiset juhlat. Porukka on tosi sitoutunut saareen. Lapset ovat perustaneet sukellusseuran ja etsineet rannasta miinoja, joita merivartiosto käy sitten poksauttelemassa. 

Sederlöf ei ole asunut ympärivuotisesti Eestiluodolla, mutta on viettänyt siellä kaikki kesänsä. Saari on pysynyt hyvin samanlaisena hänen 69-vuotisen elämänsä aikana. 

– Lähinnä luonto muuttuu. Koivut olivat ennen pieniä, nyt niistä tehdään saunavastoja. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi