– Rukoilen, mutta se ei kuulu kenellekään muulle pätkääkään, sanoo eläkkeelle jäävä kirkkoherra Antti Kujanpää. Häntä viehättää yksinkertainen usko.
”Joskus pappi voi sanoa vähän yliampuvastikin, ja se on ihan hyvä”, sanoo eläkkeelle jäävä kirkkoherra Antti Kujanpää
Antti Kujanpään mielestä on vääryys, jos globaali kirkko vaikenee vainotuista kristityistä.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra, tuomiorovasti Antti Kujanpää pitää lähtösaarnansa 26. syyskuuta. Hänet valittiin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraksi vuonna 2009, mutta sitä ennen hän oli jo ehtinyt olla 12,5 vuotta Olarin seurakunnan kirkkoherrana.
25 vuotta pelkästään espoolaisten kirkkoherrana on pitkä aika, joten nyt on lopputilinteon aika.
– Lähtösaarnassanikin aion korostaa, kuinka viehättynyt olenkaan yksinkertaisesta uskosta. Se on sitä, että maksan kirkollisveron, ja se on uskontunnustukseni yksi osa. Rukoilen, mutta se ei kuulu kenellekään muulle pätkääkään. Kasvatan lapseni ja pidän huolta lähimmäisestäni ja luonnosta. Sellaista matalan kynnyksen kristillisyyttä arvostan kovasti. Ne, jotka eivät muuten osallistu kirkon elämään, eivät ole muita huonompia kristittyjä, Kujanpää sanoo.
– Eräs äskettäin kirkkoon liittynyt mies perusteli liittymistään näin: Erosin nuorena kirkosta, kun monet tasa-arvoon liittyvät asiat muuttuivat liian hitaasti. Liityin nyt takaisin, kun arvostan kirkon avustustyötä ja haluan tukea myös jäsenmaksullani kirkon tekemää hyvää työtä kotimaassa ja kauempana.
Kujanpään mielestä kirkollinen tilastopessismi perustuu tilastolukutaidottomuuteen, joka tuottaa väärää dataa siitä, kuinka suuri osa kuuluu kirkkoon tai kuinka moni lapsi kastetaan.
– On harhaanjohtavaa korostaa, että kasteiden määrä on romahtanut. Espoossa edelleenkin kaikista niistä lapsista, jotka syntyvät luterilaisille vanhemmille, 80 prosenttia kastetaan. Tietenkään kaikkia syntyneitä ei Espoossa kasteta, mutta se johtuu myös siitä, että on väärin mennä kastamaan esimerkiksi muslimiperheiden vauvoja, Kujanpää sanoo.
Antti Kujanpään mielestä kirkollisia tilastoja ei osata lukea oikein. – Tietenkään kaikkia syntyneitä ei Espoossa kasteta, mutta se johtuu myös siitä, että on väärin mennä kastamaan esimerkiksi muslimiperheiden vauvoja, hän sanoo.
Mallia seurakuntatyöhön Malawista
Antti Kujanpää vihittiin papiksi 23-vuotiaana. 1980- ja 90-luvuilla hän oli lähetystyössä ensin Keniassa ja sitten Malawissa. Näinä vuosina kehittyi Kujanpään seurakuntanäky, joka toteutuu Espoossa yhä vuonna 2021.
– Malawissa oli nälänhätä, joten jaoimme ihmisille maissia. He saivat itse päättää, mitä työtä he tekevät vastineeksi ruoasta. Itse toivoimme, että tehkää vaikka kaivoja, mutta he halusivatkin kirkon. He olivat jo polttaneet savesta tiiliä, ja minulle he sanoivat, että nyt tarvittaisiin kattopeltiä ja sementtiä, Kujanpää sanoo.
Malawilaiset perustelivat kirkon rakentamista sillä, että nyt saadaan yhteinen kokoontumispaikka, jossa opetetaan lukutaitoa ja jonne äidit voivat kokoontua. Kaiken viikkotoiminnan päätteeksi kokoonnuttiin messuun.
Toivoisin, että kirkko olisi sateenvarjo, jonka alle mahtuisi myös toisilleen vastakkaisia näkemyksiä
– Siihen aikaan Malawissa oli noin kuusi tuhatta luterilaista, mutta kolmekymmentä vuotta myöhemmin heitä onkin jo yli sata tuhatta.
Kasvu on Kujanpään mielestä valtava, ja yksi selittävä tekijä on se, että seurakuntalaiset osallistuvat kirkon elämään omatoimisesti.
– Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Ilmajoella, jossa seurakuntanuoret saivat hyvin vapaat kädet. Meillä oli kirkkodraamaa ja musiikkia, johon työntekijät rohkaisivat, Kujanpää sanoo.
Vapaaehtoistyö on myös Espoon tuomiokirkkoseurannassa kovassa huudossa.
– Meillä on 900 vapaaehtoista. Kerhoja ja muita kokoontumisia järjestetään eri järjestöjen kanssa. AA-kerhojen lisäksi on esimerkiksi vertaistukiryhmiä peliriippuvaisille, Kujanpää sanoo.
Tirolilaishattu oli aikoinaan Kujanpään saama 50-vuotissyntymäpäivälahja Olarin seurakunnassa, jossa hän oli kirkkoherrana.
Globaali kirkko ei saa vaieta vainotuista kristitystä
Länsimaissa on käynnissä kulttuurinen murros siinä, mitä sanoja on sopivaa käyttää ja mitä ei.
– Joskus pappi voi sanoa vähän yliampuvastikin, ja se ihan hyvä asia, kun siitä syntyy hyvää keskustelua. Jos papin puheista seuraa kantelu, se käsitellään erikseen hallintokysymyksenä. Ei asia ole sen kummempi, Kujanpää erottelee.
– Toivoisin, että kirkko olisi sateenvarjo, jonka alle mahtuisi myös toisilleen vastakkaisia näkemyksiä, hän sanoo.
Entä sanomisen vapaus kirkon omassa mediassa?
Lasteni mielestä on hyvä, että en ole Facebookissa, koska äkkipikaistuksissa saattaisin sanoa jotakin sopimatonta.
– Monille ihmisille esimerkiksi Kirkko ja kaupunki on ainoa kanava olla kuulolla, mitä seurakunnassa tapahtuu. Siksi sillä on myös valtava vastuu siinä, että aina kun on tarvetta puhua arvostelevasti, puhuttaisiin riittävän monipuolisesti, Kujanpää sanoo.
Hänen mukaansa hyvin tehty uskontojournalismi puoltaa paikkansa varsinkin tilanteissa, joissa se tuo esiin suurinta hätää kärsivien äänen.
– Joka kahdeksas kristitty maailmassa on tällä hetkellä vakavasti vainottu uskonsa tähden. Maailmassa on 300 miljoonaa vainottua kristittyä. Kristillinen kirkko on luonteeltaan globaali, eikä meillä täällä pohjoisessa ole mitään oikeutta vaieta vainottujen hädästä, Kujanpää sanoo.
Haastattelun edetessä Kujanpää on toistuvasti sanonut, että ”älä nyt tätä laita lehteen”.
– Lasteni mielestä on hyvä, että en ole Facebookissa, koska äkkipikaistuksissa saattaisin sanoa jotakin sopimatonta. Ehkä eläkkeellä rupeankin somevaikuttajaksi! Muutoin aion keskittyä kaksi viikkoa sitten syntyneen Eevi-tytön isoisänä olemiseen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon tuomiorovastiksi valittu Ari Paavilainen kaipaa kaupunkimaisempaa ja kansainvälisempää kristillisyyttä
AjankohtaistaAri Paavilainen haluaisi puhkoa kirkkoa ympäröivää perinteiden kuplaa niin, että myös nuoremmat ikäluokat voisivat kokea kirkon omakseen.
