Osa Dafna Maimonin Indigestibles-teosta on jättimäinen, samettinen suoli, jonka sisällä voi liikkua. Kuva: Joonas Brandt
”Maailma olisi erilainen, jos meillä olisi parempi yhteys ruumiiseemme” – Kun Dafna Maimon tekee taidetta tai pyrkii elämässään tasapainoon, hän havainnoi omaa kehoaan
Dafna Maimonin näyttelyssä voi kulkea suolessa ja kuulla tajunnanvirtalaulua.
Nainen istuu sohvalla. Pöydällä hänen edessään on lautanen, jolla on valtava pino roskaruokaa. Nainen syö, syö ja syö paneroituja lihanpaloja ja grillattuja broilerinkoipia ja kaivaa sitten kynnellä lihansuikaleita hampaistaan. Silloin tällöin naisen vatsa murisee. Televisiossa muistellaan maailman viimeistä orankia, jonka kuolema on aiheuttanut valtavaa surua eri puolilla maailmaa. Välillä nainen katsoo nettikameralähetystä jonkun lemmikkikoirista tai käy muutaman sanan mittaisen puhelinkeskustelun. Sitten nainen taas hakee lisää ruokaa ja syö.
Naisen elämän tyhjyys ja hänen vieraantuneisuutensa ympäröivästä todellisuudesta vain korostuu, kun sama video pyörii saumattomana luuppina yhä uudelleen.
Video on osa taiteilija Dafna Maimonin teosta Indigestibles, joka on nyt esillä Kiasmassa hänen soolonäyttelyssään.
– Se näyttää absurdin, dystooppisen tilanteen, jossa me nyt olemme. Ja on siinä suruakin, Maimon sanoo.
– Niin paljon kauheaa tapahtuu koko ajan, ja se on koko ajan meidän edessämme, että sitten sitä vain istuu siinä sohvalla ja syö itsensä ähkyyn, ettei tuntisi mitään.
Kun vuonna 2021 valmistunut video oli esillä ensimmäistä kertaa, Maimon hätkähti yleisön kommentteja. Moni katsoja piti totena siinä esitettyä uutista maailman viimeisen orangin kuolemasta ja totesi, ettei ollut siitä kuullutkaan.
– Minusta se oli hirveää. Jos minulle kerrottaisiin, että maailman viimeinen oranki on kuollut, olisin aivan tolaltani. Luulin kehittäneeni tosi shokeeraavan ja kärjistetyn jutun, mutta ihmiset olivatkin vain ”ai jaa, en ollut tiennytkään”, Maimon kertoo.
Indigestibles -teoksen toinen osa on jättimäinen, samettinen suoli, jonka sisällä voi liikkua. Sitä Maimon kutsuu optimistiseksi teokseksi: palaamiseksi kehoon, kehon kokemiseksi.
– Olen miettinyt paljon sitä, miten me suhtaudumme kehoomme ja miten käyttäydymme siinä. Jos emme katso arkeamme tai todellisuuttamme kokonaisuutena, se aiheuttaa paljon ongelmia sekä meille yksilöinä että laajemmin yhteiskunnassa.
Ajatellaan vaikka suolistoa. Maimon muistuttaa, että jokaisella meistä on suolistossamme noin 1,5 kilon painoinen mikrobiomi, joka koostuu satojen eri bakteerien kannoista.
– Me olemme siis tavallaan enemmän vieraita kuin olemme omia itsejämme. Ja silti meillä on sellainen individualistinen ajatus, että minä olen tämä yksi henkilö, jolla on minun ajatukseni ja mieleni, joita kroppa vain kannattelee.
Dafna Maimonin näyttelyssä on esillä hänen piirroksiaan vuosilta 2014–2024. Kuva: Pirje Mykkänen / Kansallisgalleria
Ruumiin viisautta ei kannattaisi sivuuttaa
Mielen ja ruumiin suhde on kiinnostanut Dafna Maimonia kauan. Länsimaiseen ajatteluun on kreikkalaisesta filosofiasta asti juurtunut perinne nähdä mieli ja ruumis toisistaan erillisinä ja ruumis mieltä alempana ja vähemmän tärkeänä. Erityisen suuri vaikutus on ollut 1600-luvulla eläneen René Descartesin filosofialla.
– Tuolloin alettiin nähdä luonto koneena ja maailma mekaanisena. Ihmiskäsityksen ja tieteen lisäksi se on näkynyt myös siinä, miten maata viljellään tai eläimiin suhtaudutaan, Maimon sanoo.
Hänen mielestään tällainen tapa ajatella on väkivaltainen.
– Silloin ruumista pidetään jonkinlaisena koneena ja sivuutetaan se tieto ja viisaus, joka ruumiilla on. Se näkyy ihan arjessa niin, että emme osaa kuunnella kehoamme ja ylitämme omat voimamme. Ja sitten oireilemme. On vaikka näitä selkäkipuja ja ihan nuorillakin paljon mielenterveysongelmia.
Juuri ennen haastattelua Maimon on maannut kymmenen minuuttia lattialla helpottaakseen selkäkipuaan. Hän huomauttaa, että keho puhuu koko ajan, ja sitä kannattaisi oppia kuuntelemaan. Selkäkivut ovat hänelle selvä viesti siitä, että hän on stressaantunut ja epätasapainossa.
– Minulle tulee myös iho-oireita, ja saatan hermostua tosi helposti. Silloin tiedän, että hermostoni on sellaisessa tilassa, että en pysty käsittelemään asioita, Maimon kertoo.
Kun olen enemmän yhteydessä kehooni, minulla on jotenkin kolmiulotteisempi ja vakaampi olo maailmassa.
Silloin kun hänen mielensä ja ruumiinsa ovat paremmassa tasapainossa, elämä hidastuu ja siinä on enemmän iloa.
– Silloin maailma on täynnä kauniita asioita ja mahtavia juttuja. Olen enemmän hetkessä, ja jotenkin aika avautuu laajemmaksi. Ja koska olen enemmän yhteydessä omaan kehooni, minulla on jotenkin kolmiulotteisempi ja vakaampi olo maailmassa.
Maimon on huomannut myös, että sellaisessa tilassa tuntuu tarvitsevan paljon vähemmän. Ei haluakaan syödä roskaruokaa, juoda niin paljon viiniä tai ostaa tavaraa.
– Kulutusyhteiskunnan etuhan olisi, että meillä ei olisi hyvä olla itsessämme, koska silloin meillä olisi tarve koko ajan ostaa kaikkea ja hakea onnellisuutta itsemme ulkopuolelta. Koko maailma olisi hyvin erilainen, jos meillä olisi parempi yhteys ruumiiseemme.
“Minulla voi olla ideoita ja näkemys siitä, mitä haluan tehdä, mutta teokset lähtevät aina omille teilleen”, Dafna Maimon kertoo. Kuva: Joonas Brandt
Mielen ja ruumiin yhteyttä tutkimassa
Body-Mind Centering -niminen menetelmä on ollut Dafna Maimonille yksi tapa tutkia mielen ja ruumiin välistä yhteyttä.
– Siinä kehoa ja mieltä katsotaan eri systeemien kautta. Voidaan tutkia vaikka luustoa, hermostoa, sisäelimiä tai rauhasia. Työskentelyn voi aloittaa vaikka katsomalla kuvia anatomiasta ja sitten yrittää tuntea ja aistia, miten kyseinen kehon osa toimii. Menetelmään kuuluu paljon koskettamista, liikkumista ja visualisointeja.
– Esimerkiksi keuhkoja voi havainnoida niin, että laittaa toisen käden rinnalle ja toisen selkäpuolelle ja yrittää käsien avulla kuunnella, miten keuhkot liikkuvat. Sitten huomaa, että keuhkot eivät liikkuisi, jos pallea ei liikuttaisi niitä. Ja ilma tulee keuhkoihin nenän kautta. Mitään kehon osaa ei siis voi katsoa erillisenä muista. Se on hyvin kaunista, kun sitä rupeaa tutkimaan ja tekemään.
Tämäntapaiset harjoitukset ovat Maimonille myös keino hakea tasapainoa. Apua on myös meditaatiosta – ja siitä, että muutaman kerran päivässä vaikka ihan lyhyenkin aikaa makaa lattialla ja antaa hengityksen kulkea.
– Ja voi mennä kävelylle luontoon. Tai istua puiston penkillä, sulkea silmät ja vain kuunnella sitä kauneutta, joka ympärillä on. Palauttavaa on myös se, että ystävien kanssa syödään yhdessä jotakin hyvää, nauretaan, jutellaan ja analysoidaan elämää.
Dafna Maimonin maalaus Trust. Kuva: Pirje Mykkänen / Kansallisgalleria
Läsnäoloa ja kuuntelemista
Dafna Maimonin näyttelyn nimi on Oireita. Hänen mukaansa nimi viittaa siihen, kuinka asiat ovat yhteydessä toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Maailma on verkosto, jossa ei ole tarkkoja rajoja.
– Yleensä ajatellaan, että oire on joku vaiva tai merkki jostain negatiivisesta asiasta, mutta itse näen sen niin, että kaikki, mitä teemme, on jonkinlaista oireilua ja reaktiota johonkin, Maimon kertoo.
– Esimerkiksi taiteen tekemisessä minulla voi olla ideoita ja näkemys siitä, mitä haluan tehdä, mutta teokset lähtevät aina omille teilleen. Jossain vaiheessa tulee eteen kysymys, olenko tässä se tekijä vai olenko luovuuden kuuntelija.
Jotakin Maimonin kuuntelevasta työskentelytavasta kertoo se, kuinka hänen tuoreet teoksensa ovat syntyneet. Juuri valmistuneen Homebody-nimisen teoksessa Maimon on käyttänyt itse kehittelemäänsä menetelmää, johon kuuluu erilaisia fyysisiä ja aistiharjoituksia sekä laulua.
Teos sai alkunsa huomiosta, että ihmisillä on luovuutta, joka nousee pintaan, kunhan sille vain antaa tilaisuuden. Monet esimerkiksi laulavat ollessaan yksin kotona. Siksi Maimon halusi tehdä eräänlaisen epämusikaalin, joka sijoittuu kotiympäristöön ja koostuu hänen tajunnanvirtalauluiksi kutsumastaan musiikista.
Minulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että pystyin tuntemaan, millaista on olla se toinen ihminen.
Ne ovat syntyneet niin, että työparista ensin toinen laulaa puoli tuntia silmät kiinni ja toinen kuuntelee. Laulaja kutsuu esiin melodioita, jotka herättävät muistoja ja ajatuksia, ja ne taas luovat yhä uusia assosiaatioita. Sitten on toisen vuoro laulaa.
– Kyse on siis sekä ilmaisusta että läsnäolosta, kuuntelemisesta ja vuorovaikutuksesta, Maimon tiivistää.
– Kun teimme tätä, minulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että pystyin tuntemaan, millaista on olla se toinen ihminen. Sain hetken olla mukana hänen tajunnanvirrassaan.
Maimon asuu Berliinissä, mutta Kiasman näyttelyä valmistellessaan hän on työskennellyt Tammisaaressa taiteilijaresidenssissä. Ennen Suomeen tuloaan hän näki unta, jota hän kutsuu tyypilliseksi angstiuneksi.
Unessa hän oli hukannut tavaransa. Apuun tuli ystävä, joka käski soittamaan löytötavaratoimistoon numeroon ”0400 – open your heart and let out little chirps of art” eli avaa sydämesi ja päästä ulos pieniä taiteen viserryksiä.
Uni auttoi Maimonia oivaltamaan, että juuri sitä hän residenssissä tekisi – ei mitään suurta, vaan jotain itselleen läheistä. Koska unessa oli puhuttu sydämestä, hän alkoi mielessään käydä läpi sydäntään ja sen eri osia.
– Kun tein niitä harjoituksia, minulle nousi mieleen erilaisia kuvia, värejä ja aistimuksia, joita sitten lähdin maalaamaan sametille. En luonnostellut enkä yrittänyt ymmärtää, mitä ne tarkoittavat, vaan annoin niiden kulkea lävitseni.
Dafna Maimonin näyttely Oireita on esillä Kiasmassa 21.9. asti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun sinun on vaikea rauhoittua, antaudu maan vetovoimalle tai kävele vaikka ympyrää
Hyvä elämäJos emme osaa kuunnella kehoamme, kuormitumme ja lopulta sairastumme, muistuttaa psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.
