– Emme voi tietää, miksi joku uskoo ja toinen taas ei. Jos ihminen ymmärtäisi tällaiset asiat, hän ottaisi Jumalan paikan, Miikka Ruokanen sanoo.
Miikka Ruokanen alkoi pohtia ikuista elämää jo lapsena, kun vanhemmat kuolivat – nyt professori opettaa teologiaa Kiinassa ja kertoo yksinkertaisesta uskostaan
Ilman Pyhää Henkeä ihminen on kuin lamppu ilman töpseliä, sanoo teologian professori ja Luther-tutkija Miikka Ruokanen.
Miksi joku uskoo Jumalaan ja toinen ei? Kuvitellaan perhe, jossa on kaksi lasta. He oppivat saman iltarukouksen ja saavat muutenkin ihan samanlaisen kasvatuksen. He käyvät rippikoulun ja lausuvat konfirmaatiossa apostolisen uskontunnustuksen.
18-vuotiaana toinen sisaruksista eroaa kirkosta, kun taas toinen opettaa myös omille lapsilleen iltarukouksen. Miksi samassa ympäristössä kasvaneiden lasten tiet johtavat näin eri suuntiin?
Nykyään moni saattaa ajatella, että ihminen voi itse päättää, mihin hän uskoo. Jotkut jyrkän linjan kristityt ajattelevat samantapaisesti painostaessaan ihmisiä itse valitsemaan Jeesuksen.
Professori Miikka Ruokanen on eri mieltä. Hän vetoaa reformaattori Martti Lutheriin, jonka mukaan ihminen on niin itserakas ja epäuskon orjuuttama, ettei hän voi edes toivoa uskoontuloa, ellei Pyhä Henki ensin kosketa sydäntä.
– Luther vastusti paitsi sitä, että ihminen voisi omilla asenteillaan myötävaikuttaa uskon syntymiseen, myös tuosta kuvitelmasta seuraavaa salaista hengellistä ylpeyttä. Emme voi tietää, miksi joku uskoo ja toinen taas ei, Ruokanen sanoo.
– Jos ihminen ymmärtäisi tällaiset asiat, hän ottaisi Jumalan paikan. Juuri siksi Luther korosti nöyryyden tärkeyttä. Teologialla on rajat, emme voi tietää Jumalan ajatuksia.
Miikka Ruokasen mielestä evankeliumista tulee lakia, jos kirkko jakaa ihmisille vain eettisiä ohjeita.
Kutsu kävi Kiinaan opettamaan teologiaa
Kysymys uskon syntymisestä kirkastui Lutherille vuosien 1524–1525 aikana, jolloin hän joutui väittelyyn kirkon toisen suuren uudistajan Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther ei tuohon aikaan ollut ainoa, jonka mielestä kirkossa oli paljon epäkohtia, sillä muun muassa Erasmus tunnisti kirkon ongelmat.
– Kirkko oli joutunut keskiajalla syvään kriisiin, ja sekä Luther että Erasmus tahtoivat uudistaa sitä. Heidän perusratkaisunsa olivat kuitenkin hyvin erilaiset. Erasmus oli humanisti, joka tähtäsi kirkon ja kristittyjen eettiseen uudistumiseen Uuden testamentin Vuorisaarnan ihanteiden mukaisesti. Luther sen sijaan halusi palauttaa kirkkoon kirkkaasti ymmärrettävän evankeliumin, Miikka Ruokanen sanoo.
Erasmus opetti perinteisen katolisen teologian mukaisesti, että siltä, joka itse tekee voitavansa, Jumala ei kiellä armoansa. Juuri tästä Luther oli eri mieltä.
– Luther yksinkertaisesti ajatteli, että ihminen ei voi omasta tahdostaan lakata olemasta syntinen eli epäuskoinen. Koska ihminen on läpeensä itsekäs, todellisen uudistumisen täytyy alkaa Pyhän Hengen vaikutuksesta, Ruokanen sanoo.
Argumentoidessaan Erasmusta vastaan Luther kirjoitti monisatasivuisen teoksen nimeltään De servo arbitrio eli Sidottu ratkaisuvalta. Siitä tuli Lutherin pääteos.
Eihän orvoksi jääneen 13-vuotiaan pojan päässä voi olla muuta kysymystä kuin, että jos minä joskus historian lopussa pääsen Jumalan valtakuntaan, voinko silloin tavata äidin ja isän.
Harva teologi koko maailmassa tuntee Sidotun ratkaisuvallan niin hyvin kuin Miikka Ruokanen. Jäätyään eläkkeelle Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin virasta vuonna 2018 Ruokanen väitteli filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistossa tutkimuksellaan Sidotusta ratkaisuvallasta. Se on täydentävää jatkoa kansainvälisesti arvostettuun suomalaiseen Luther-tutkimukseen.
Viime syksynä Ruokanen julkaisi tutkimuksestaan lähes 400-sivuisen suomenkielisen ”tiivistelmän” otsikolla Miten uskoa, kun ei voi uskoa? (Kirjapaja).
– Olin jo kauan ajatellut tutkia Lutherin käsitystä uskon syntymisestä. Ensimmäinen Sidottua ratkaisuvaltaa koskeva käsikirjoitusluonnos minulla oli valmiina jo vuonna 1991, Ruokanen kertoo.
Asia jäi hautumaan, sillä pian Ruokasesta tuli Helsingin yliopiston dogmatiikan professori. Elämään tuli muitakin yllättäviä käänteitä, ja 1990-luvun lopulla Ruokanen kutsuttiin Kiinaan opettamaan teologiaa. Hän on ensimmäinen länsimaalainen teologi, joka Kiinan Kansantasavallan aikana on nimitetty professoriksi kahteen kiinalaiseen yliopistoon. Nyt hän työskentelee päätoimisesti systemaattisen teologian professorina Kiinan kirkon teologisessa akatemiassa Nanjingissa.
Nuoren Miikan suurin kysymys oli ikuinen elämä
Miikka Ruokanen täytti hiljattain 70 vuotta. Koko elämän ja teologisen uran aikana häntä on kiehtonut kysymys ikuisesta elämästä. Taustalla ovat raskaat menetykset lapsuudessa.
Ruokanen oli kolmivuotias, kun hänen sodassa vammautunut isänsä kuoli. Äiti jäi kolmen pienen pojan yksinhuoltajaksi Rovaniemellä.
– Äiti oli harras körtti, joka iltaisin polvistui rukoukseen kolmen poikansa vuoteen äärellä. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut vaativa vaan opetti hyvin lempeää kristillisyyttä, Ruokanen kertoo.
Yllättäen äiti kuoli traagisesti, kun Ruokanen oli vasta 13-vuotias.
– Miksi minä olen kristitty? Siksi, että nuoruudessani minun suurin kysymykseni oli ikuinen elämä. Eihän orvoksi jääneen 13-vuotiaan pojan päässä voi olla muuta kysymystä kuin, että jos minä joskus historian lopussa pääsen Jumalan valtakuntaan, voinko minä silloin tavata äidin ja isän.
Ruokanen sai lohtua Raamatusta ja varsinkin Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, joka lupaa: ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä.”
– Kristus itse on ikuinen elämä. Jos Kristus asuu sinussa, eihän sinulla voi olla vähempää kuin ikuinen elämä, Ruokanen oivalsi.
– Minun kristinuskoni on näin yksinkertaista.
"Kun jumalallinen Rakkaus on meissä, se vaikuttaa todellisesti. Esimerkiksi ihminen, joka on ilkeä, voi pikkuhiljaa kasvaa lempeämmäksi", professori Miikka Ruokanen sanoo. Ruokanen valokuvattiin Helsingin yliopiston tiloissa.
Kirkko ei saa olla vain eettisten ohjeiden jakaja
Ajatus siitä, että oma henkilökohtainen suhde Jumalaan on tärkeämpi kuin vaikkapa kirkon auttamistyö, saattaa kuulostaa epämuodikkaalta. Eikö tällainen kristinusko johda siihen, että ihmiset vain käpertyvät hengelliseen hymistelyyn välittämättä esimerkiksi luontokadosta?
Miikka Ruokasen mielestä ei. Tutkiessaan Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa Ruokanen huomasi, että suuri osa tutkijoista oli syystä tai toisesta ohittanut sen, miten keskeisessä roolissa Luther piti Pyhän Hengen muuttavaa vaikutusta kristityssä.
– Lutherin teologiassa armon tilassa oleminen merkitsee yhdistymistä Kristukseen Pyhässä Hengessä. Tällöin juridista syntien anteeksiantamista ei voida erottaa Pyhän Hengen vaikutuksesta, joka on paitsi Kristuksen armon läsnäoloa myös pyhittävä ja muuttava voima, Ruokanen sanoo.
Kristityn elämä toisin sanoen on juuri eettistä elämää, mutta se on sitä Pyhän Hengen voimaannuttamana.
– Pyhä Henki on Jumalan olemus, ja Jumalan olemus on Rakkaus, joten Pyhä Henki on jumalallinen Rakkaus. Kun jumalallinen Rakkaus on meissä, se vaikuttaa todellisesti. Esimerkiksi ihminen, joka on ilkeä ja väärämielinen, voi pikkuhiljaa kasvaa lempeämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Lutherin mukaan tällaiset muutokset ovat ihan todellisia, Ruokanen sanoo.
Ruokasen mielestä syntyy ongelma, jos kirkko luopuu ydinsanomastaan luottaessaan siihen, että jotenkin hengellisyys kulkee mukana, kunhan nyt ensin puhutaan etiikkaa.
– Kun laitat töpselin seinään, lamppu syttyy. Jos lamppu ei saa virtaa, se sammuu. Ilman Pyhää Henkeä ihminen on kuin lamppu ilman töpseliä. Jos kirkko jakaa ihmisille vain eettisiä ohjeita muttei anna sitä lampun sytyttävää energiaa, evankeliumista tulee pelkkää lakia, Ruokanen sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mielipide: Faktat eivät ole uskonasioita
Puheenvuorot
