Esko Valtaojan ja Miikka Ruokasen keskustelussa todettiin, että rikkaat eivät usko Jumalaan
Uskonnon määritteleminen on Miikka Ruokasen mielestä vaikeaa, mutta eri uskontoja yhdistää pyrkimys suuntautua kohti perimmäistä todellisuutta.

Uskonnon määritteleminen on Miikka Ruokasen mielestä vaikeaa, mutta eri uskontoja yhdistää pyrkimys suuntautua kohti perimmäistä todellisuutta.

Esko Valtaojan ja Miikka Ruokasen keskustelussa todettiin, että rikkaat eivät usko Jumalaan

Valtaojan mielestä uskontoja pitää arvioida niiden hedelmien perusteella. Maailmassa eivät riehu ateistiterroristit, hän sanoo.

Miksi ihmiset yhä uskovat Jumalaan?

Tämän kysymyksen vuoksi kokonainen luentosalillinen yleisöä kuunteli hiirenhiljaa, kun avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kertoivat omista näkemyksistään viime maanantaina Helsingin yliopistolla järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

– Valitusfilosofit Voltaire (1694–1778) ja Rousseau (1712–1778) ajattelivat, että uskonnot häviävät maailmasta sitä mukaa kuin tieto lisääntyy, hahmotteli Valtaoja.

Niin tietysti on käynytkin.

– Maailman parhaiten elävät ihmiset ovat vähiten uskonnollisia, Valtaoja sanoi.

Kaikki mittarit kertovat samaa: vauraissa länsimaissa kirkoilla on yhä vähemmän merkitystä. Mutta asialla on toinenkin puoli.

– Ihmisten henkisyys ei näytä vähentyneen. Ihmisillä on edelleen tarve toivoa, eikä suurelle osalle ihmisistä riitä, että elämän tarkoitus on elämä itse, Valtaoja sanoi.

Miikka Ruokanen myönsi tämän omakohtaisesti.

– Minä haluan eksistoida ikuisesti. Kirkkoisät käyttivätkin ehtoollisesta ilmaisua farmakon athanasias eli kuolemattomuuden lääke, hän sanoi.

Helsingin yliopiston tiloissa pidetyn keskustelutilaisuuden järjesti Veritas Forum Finland ja Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys.

Ruokanen oli varustautunut kunnon arsenaalilla

Esko Valtaoja on tunnettu agnostikko, joka vetoaa siihen, ettei hän voi sen enempää tunnustaa kuin kieltääkään Jumalan olemassaoloa.

Miikka Ruokanen taas on paitsi kristinuskon akateeminen tutkija, myös pappi, joka puhuu mielellään uskostaan.

Omaa puheenvuoroaan varten Ruokanen oli koonnut diasarjan, joka pyrki todistamaan, että uskonnollisuus on luonteva ja järkevä osa ihmisenä olemista. Ruokasen mukaan kukaan ei elä pelkän tieteellisesti hankitun tiedon varassa.

– Meidän jokapäiväinen elämämme nojaa monenlaisiin uskomuksiin. Kun istun tälle tuolille, luotan, että se kantaa allani, Ruokanen konkretisoi.

Sen lisäksi jokaisen ihmisen maailmankuva sisältää käsityksen siitä, mikä on hyvää ja arvokasta. Mikään etiikka ei kuitenkaan perustu tieteeseen, vaan käsitys siitä, mihin ihmisen kannattaa pyrkiä, perustuu arvoihin, joita tieteellinen tieto ei sisällä.

– Etiikkamme perustuu tiettyihin normeihin siitä, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Nämä normit ovat osittain rationaaliseen omaantuntoon tallennettuja universaaleja uskomuksia siitä, mikä on yleispätevästi hyvää ja oikein, Ruokanen sanoi.

Hänen mukaansa käsitys hyvästä ja pahasta ei voi olla loppuun saakka sopimuksenvarainen. Muuten voitaisiin yhdessä sopia, etteivät valtiot puutu siihen, miten ne kohtelevat toistensa vähemmistöjä.

– Sellainen johtaisi kansanmurhien hyväksymiseen.

Olen tuntenut paljon uskovaisia ihmisiä, jotka eivät mitenkään olisi olleet parempia ihmisiä ilman tuota uskoa.
– Esko Valtaoja

Valtaoja: "Maailmassa eivät riehu ateistiterroristit"

Esko Valtaojan mukaan usko ei ole niinkään järkeä vaan tunnetta. Niinpä hän ei yrittänyt tieteellisellä tiedolla osoittaa vääräksi uskontotuuksia, jotka ovat enemmänkin runoutta. Hän käänsi keskustelun siihen, että puu tunnetaan hedelmistään (Lk. 6:44).

– Ovatko uskontojen hedelmät hyviä, hän kysyi.

Valtaojan mielestä jokainen hyvää hedelmää tuottava uskonto "on ok". Mutta paraskaan hedelmä ei ole se, että uskovaiset rakastaisivat toisia ihmisiä enemmän kuin uskonnottomat.

– Uskontojen paras hedelmä näyttää olevan niiden antama turva ja lohtu. Olen tuntenut paljon uskovaisia ihmisiä, jotka eivät mitenkään olisi olleet parempia ihmisiä ilman tuota uskoa, Valtaoja sanoi.

Hänen mielestään tämä on totta myös toiseen suuntaan. Uskontojen nimissä on tehty huomattavan paljon pahaa.

– Maailmassa eivät riehu ateistiterroristit, Valtaoja prässäsi.

Miikka Ruokanen ei kiistä uskontojen nimissä tehtyä pahaa.

– Meillä on hyviä syitä vihata kristinuskoa, hän sanoi.

– Minulle syy olla uskomatta Jumalaan liittyy teodikean (kärsimyksen) ongelmaan, eli miksi on pahuutta, Ruokanen sanoi.

Hänen mukaansa kristinusko itsessään tarjoaa ratkaisua pahuuteen, joka johtuu synnistä.

– Vastauksena on itse ristillä kärsivä Jeesus, uusi luominen ja ylösnousemus. Näiden varassa en ole ateisti, Ruokanen sanoi.

Vaikka Ruokasen mielestä ihmiskunnan käsitys hyvästä ja pahasta kytkeytyy uskontoon, viime kädessä uskonnot eivät ole vain eettisiä järjestelmiä vaan niiden tehtävänä on suunnata kohti perimmäistä, pysyvää todellisuutta. Hänen mielestään ihminen, joka kuolemaansa asti pysyy lujasti jumalankieltäjänä, herättää kunnioitusta, koska sellainen ihminen on vahva.

– Minä en ole niin vahva ihminen, Ruokanen sanoi.

Valtaoja totesi, että luonnontieteen näkökulmasta universumilla ei ole mitään päämäärää. Mitä enemmän tiede edistyy, sitä vähemmän sieltä näkyy Jumala.

– Mutta tarvitsemme hiukka lisää nöyryyttä. Emme tiedä kaikkea.

Ovatko kaikki uskonnot "samaa"?

Tilaisuuden jälkeen molemmat vastasivat erikseen kysymykseen, onko kaikilla uskonnoilla jokin yhteinen ydin, joka tekisi niistä olemuksellisesti samaa.

– Kyllä. Uskonnot heijastavat tai niiden kuvitellaan heijastavan ajan yläpuolella olevaa todellisuutta, sanoi Esko Valtaoja.

– Eivät. Muodollisesti uskontoja yhdistää samantyyppinen pyrkimys vastata perimmäisiin kysymyksiin, mutta sisällöltään nämä vastaukset ovat niin erilaisia, ettei uskontojen voi sanoa olevan samaa olemusta, vastasi Miikka Ruokanen.

Kommentti

Kymmenen vuotta sitten uusateistien ja teologien väittelyt olivat suoraa ohi huutamista. Miikka Ruokasen ja Esko Valtaojan sävyisä keskustelu saattaa heijastella kokonaan uusia asetelmia.

Vanha maailma meni näin. Kun valistusfilosofit 1700-luvulta lähtien hyökkäsivät uskontoa vastaan, konservatiivien kannat jyrkkenivät, ja liberaalit pyrkivät miellyttämään. Jälkimmäisten oppi-isä Friedrich Schleiermacher (1768–1834) määritteli, että uskonnollinen usko on "rajatonta riippuvuudentunnetta universumin edessä". 1900-luvulla väitettiin, että jokainen ihminen on luonnostaan uskonnollinen, homo religiosus. Tähän sisältyi käsitys, että kaikki uskonnot ovat syvimmältä ytimeltään samanlaisia, koska ne käsittelevät jokaisen ihmisen intuitiivisesti kokemaa "rajatonta riippuvuutta".

Alun perin liberaaliteologian etumerkki "liberaali" ei tarkoittanut "vapaamielistä" vaan sitä, että ihminen syntiinlankeemuksesta huolimatta voi ilman kirkkojen dogmeja aistia Jumaluuden vaikka metsäpolulla. Tämän mallin jyrkimmät kieltäjät olivat dialektisen teologian kannattajia eli konservatiiveja. Heidän mielestään ihminen oli luonnostaan ja kirjaimellisesti jumalaton, ilman Jumalaa.

2000-luvulla klassinen liberaaliteologia näyttää tulleen tiensä päähän. Kaikki eivät luonnostaan tunne uskonnollisia tunteita. Kun Valtaoja nauttii kauneudesta, miksi hänet pitäisi pakottaa sanomaan, että haltioituminen on juuri uskonnollista? Ruokanen sanoo, että vaikka uskonnot päältä katsoen muistuttavat toisiaan, niiden sisäiset päämäärät ovat erilaiset. Uskontojen yhteistä nimittäjää voi etsiä niiden omista mystiikan perinteistä. Tällöin voi olla vaikea sanoa, mikä sitten on uskontoa ja mikä muuten vain laineiden liplatuksen tuottamaa mukavaa fiilistä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi