Toimitusjohtaja, ilmastoaktivisti Leo Stranius laskee elinviikkojaan, koska haluaa käyttää aikansa merkityksellisesti.
”Minulla on 1266 viikkoa jäljellä” – Ympäristövaikuttaja Leo Stranius eli kolme kuukautta kuin ne olisivat hänen viimeisensä
Leo Stranius on monella mittarilla onnistunut, onnellinen ja kiitollinen ihminen, joka kysyy kuitenkin jatkuvasti itseltään: ”Pitäisikö minun tehdä enemmän?”
Käpyläläisessä kahvilassa on alkukesän aamuna mukavasti porukkaa. Hedelmäteen aromit leviävät mehevinä ympäristöön, tilan täyttää leppoisa puheensorina. Leo Stranius astuu sisään riisuen samalla pyöräilykypärän päästään. Stranius näyttää huomattavasti 51 ikävuottaan nuoremmalta. Takana on vähän reilut puoli vuosisataa ja hän tietää, että edessä on aikaa vähemmän – keskimäärin 24,3 vuotta eli 1266 viikkoa, joka on noin 8862 päivää.
– Kuolen ensimmäinen päivä syyskuuta 2050, jos kaikki menee hyvin, Stranius toteaa.
Jokaisen viikon päätteeksi Stranius pysähtyy arvioimaan, oliko kulunut viikko merkityksellinen. Huomionsa hän kirjaa Elämäni viikot -nimiseen päiväkirjaansa.
Mummo antoi mallin ihmisistä välittämiseen
Leo Stranius on yhteiskunnallinen vaikuttaja, ilmastoaktivisti, kirjailija ja triathlonisti. Toimitusjohtajan työssään Third Rock Finlandissa hän tukee ja auttaa yrityksiä ja organisaatioita vastuullisuustyössä, toisin sanoen pyrkii edistämään niiden siirtymistä hiilineutraaliin kiertotalouteen. Kaikki tämä planeettamme hyväksi.
Vaikka Stranius käyttää työaikansa ja suuren osan vapaa-ajastaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, hän pohtii jatkuvasti, onko se tarpeeksi.
– Koen, että jos tunnistaisin, mitä juuri nyt pitäisi tehdä, minulla olisi kapasiteettia tehdä paljon enemmän.
Stranius syntyi venäläisen äidin ja suomalaisen isän ainokaiseksi Leningradissa, entisessä Neuvostoliitossa. Hänen ollessaan kaksivuotias vanhemmat erosivat, ja hän muutti isänsä vanhempien luo Keski-Pohjanmaalle Kannukseen.
Helsinkiläistyneelle Leo Straniukselle on jäänyt lämpimiä muistoja varhaisvuosistaan isovanhempien luona Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.
Leo-pojan mummon elämästä ei puuttunut tragiikkaa. Nuorena orvoksi jäänyttä tyttöä oli kaupattu huutolaislapsena talosta toiseen. Aikuistuttuaan ja avioiduttuaan hän menetti ensimmäisen avioliittonsa lapset tulipalossa.
Mummolla riitti kuitenkin rakkautta ja huolenpitoa sekä Leolle että naapureille ja heidän lapsilleen, sekä myös erilaisille kulkijoille, kuten pihalle leiriytyneille romaneille ja kodittomille.
– Ehkä siitä tarttui ajatus, että muista täytyy pitää huolta, Stranius miettii.
Stranius asui isovanhempiensa luona kuusivuotiaaksi asti. Vaikka olosuhteet kaivovesineen ja ulkohuusseineen olivat melko alkeelliset, oli elämässä kuitenkin kaikki se tarpeellinen, mitä onneen tarvitaan – läheiset ja kaverit. Kun koulu alkoi, isä haki poikansa luokseen Helsinkiin, josta toki matkattiin Kannukseen aina kun mahdollista.
Meillä on erilaisia voimavaroja ja kyvykkyyksiä vaikuttaa
Leo Stranius kuvaa itseään ihmiseksi, jolla on matala sietokyky kognitiiviselle dissonanssille eli toimimiselle vastoin omia arvoja, tietoa tai ylipäätään ymmärrystä.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koska Stranius tietää, että lentäminen on ilmaston kannalta haitallisin liikkumismuoto, niin hän ei lennä. Perusteeksi ei mitenkään riitä se, että olisi kiva mennä lomalle jonnekin kauemmas. Jos jonkin asian tekeminen tuntuu väärältä, hän yrittää muuttaa toimintaansa.
– Tiedämme mitä kuuluisi tehdä, ja jopa haluaisimme tehdä merkitykselliseksi kokemiamme asioita, mutta emme kuitenkaan tule toimineeksi niin. Tästä syntyy ristiriitaisuutta, jännitteitä ja pahoinvointia.
Tuota ristiriitaa Stranius pyrkii välttämään. Hän kokee velvollisuuseettiseksi kysymykseksi, että jokainen toimii omien voimavarojensa mukaan.
– Ajattelen, että jos minulle on annettu sellaisia voimavaroja ja kyvykkyyksiä, että pystyn jotain tekemään, niin sitten sitä kuuluu tehdä.
Toisaalta taas esimerkiksi Kiinan päästöihin voi vaikuttaa vain, jos on Kiinassa merkityksellisessä asemassa. Suomesta käsin tilanteeseen on varsin vaikea puuttua. Mutta sitten vaikutetaan päästöihin kotimaassa.
– Ja jos et voi vaikuttaa Suomen päästöihin, voit vaikuttaa omiin päästöihisi, ja niin edelleen. Tavallaan tämäkin palautuu siihen, että oma elämä olisi jotenkin johdonmukaista suhteessa omiin arvostuksiin.
Stranius on mies, joka mittaa, järjestelee, suunnittelee ja kokeilee. Hän elää puolen tunnin tarkkuudella aikataulutettua, suunniteltua ja strukturoitua elämää.
Hänestä välittyykin mielikuva tehokkaana ja aikaansaavana henkilönä, mutta sellainen hän ei kuitenkaan itse koe olevansa millään mittarilla. Päinvastoin Stranius näkee itsensä keskeneräisenä, haavoittuvana ja ristiriitaisenakin ihmisenä. Hän nauttii kiireettömistä, ajattomista ja suunnittelemattomista hetkistä puolisonsa ja lastensa kanssa vaikkapa kotona Käpylässä.
– Olen leikkisästi monesti sanonut, että tietysti suunnittelen omat paikkansa yllätyksellisille asioille, että niitä myös tapahtuu. Ja ehkä myös siitä tulee spontaaniutta elämään, että yleensä sanon kaikkeen kyllä. Olen utelias ja valmis kokeilemaan uusia asioita, Stranius naurahtaa.
Liiallinen tyytyväisyys häiritsee
Leo Stranius teki kolmen kuukauden ihmiskokeen, jonka aikana hän eli kuin ne olisivat olleet hänen viimeiset päivänsä. Kokeilun ajan hän tallensi huomioitaan siitä, miten ja mitä merkityksellisyyttä hän löysi arkisen elämän keskeltä. Projekti päätyi kirjaksi 101 onnen päivää (Into 2024), ja sen kirjoitusprosessi muutti Straniuksen suhtautumista omaan elämäänsä.
Kolmikuukautisen kokeilun aikana Stranius budjetoi tarkoituksella aikaa perheelleen ja lapsilleen.
– Ystävien kanssa olisin halunnut olla tekemisissä enemmän, joten viime aikoina olen pyrkinyt kohtaamaan heitä useammin. Kyse on ehkä osaltaan sen tunnistamisesta, että nämä ihmiset eivät ole keskuudessani loputtomiin.
Triathlonista tuli Leo Straniuksen harrastus hänen 101 onnen päivää -kirjansa kirjoitusprosessin myötä. Pyörä kuljettaa hänet myös lähes kaikkiin tapaamisiin pääkaupunkiseudulla.
Useimmat meistä tavoittelevat tietynlaista tyytyväisyyttä elämässä. Stranius saavutti kolmen kuukauden kokeilunsa myötä tuon tavoitellun levollisen olotilan. Lisääntynyt tyytyväisyys omaa elämää kohtaan synnyttää kuitenkin ristiriitaisia tunteita.
– Se tuntuu jotenkin erityisen irvokkaalta tässä maailmanajassa, jossa ympäristöasiat menevät taaksepäin, ilmastokriisi riistäytyy käsistä ja maailmalla on sotia. Elämme kummallisessa hetkessä, missä vanhat miehet käyttävät kohtuutonta valtaa samalla kun monenkeskisyys ja yhteistyö rapautuvat kaiken aikaa.
Kokeilun myötä Stranius löysi triathlonharrastuksen, jonka viemää aikaa hän hieman kipuilee.
”Minun on vaikea ajatella ihmistä muita lajeja tärkeämpänä”
Stranius rakastaa planeettaamme, sen luontoa ja eläimiä – myös ihmisiä, joskin kokee meidän olevan lajina monin tavoin haastava, itsekäs ja ajattelematon.
– On kiistaton tosiasia, että olemme tuhonneet kohtuuttomasti elämän monimuotoisuutta ja aiheuttaneet tälle planeetalle peruuttamattomia vaurioita. Samaan aikaan kuitenkin kuvittelemme, että jotenkin olemme laji ylitse muiden.
Stranius kyseenalaistaa ihmislajin aseman suhteessa muuhun luontoon. Totta on, että olemme pärjänneet maapallolla joitakin satoja tuhansia vuosia hyvin: olemme lajina selvinneet ja säilyneet, eli ihmisiä on paljon.
– Olemme myös jättäneet mittaamattomasti tuhoa jälkeemme tuona aikana. Ja jos lajiamme verrataan esimerkiksi lehtimuurahaiseen, joka on harjoittanut maapallolla menestyksekästä maanviljelystä noin 50 miljoonaa vuotta, saavutuksemme auttamatta kalpenevat.
Leo Stranius peräänkuuluttaa ihmislajin vastuuta maapallon nykytilasta.
Edes ihmisten ainutlaatuinen kommunikointikyky tai meidän taiteemme ja kulttuurimme eivät vakuuta Straniusta lajimme ylivertaisuudesta.
– En voi olla miettimättä sitä, miten valaat tai delfiinit viestivät, miten lepakko kykenee näkemään tai miten toimii puiden ja sienien välinen kommunikaatio ja niiden valtavat verkostot. Ja kun kävelen tuohon lähimetsään niin näen, miten upeaa ja uniikkia taidetta, ihmeellisiä rakenteita ja visuaalista loistoa luonto tekee. Siksi minun on vaikea nostaa ihmistä evolutiivisesta näkökulmasta jotenkin poikkeuksellisen korkealle. Olemme yksi laji muiden joukossa, joten meidän pitäisi hoitaa osuutemme ja kantaa vastuu siitä, mitä olemme tähän mennessä tehneet.
Kukaan ei selviä täällä yksin
Straniukselle elinviikkojen laskeminen ei kerro kuolemanpelosta. Se viestii halusta käyttää aika merkityksellisesti eli siitä, miten parhaiten voisi elää niin, että voi katsoa itseään peiliin. Ja sen ymmärtämisestä, mitä ihminen on velkaa luonnolle, itselleen ja erityisesti toisille ihmisille.
Straniuksen tausta on rikkonainen ja varhaisiin vaiheisiin mahtui käänteitä, jotka olisivat voineet traumatisoida, musertaa ja nujertaa. Hän ajattelee kuitenkin, että on pärjännyt ja selvinnyt elämässään juuri niiden ansiosta.
Leo Stranius korostaa kanssaihmisten merkitystä jokaisen elämässä.
– Ne haasteet ovat olleet sitten lopulta valtava voimavara. Ne ovat auttaneet näkemään maailmaa ja ihmisiä monipuolisemmin, hyväksymään erilaisuutta helpommin ja ylipäätään näkemään, missä on ongelmakohtia ja toimimaan niiden poistamiseksi.
Mediassa toisinaan esille nostetut ryysyistä rikkauksiin -sankaritarinat eivät Straniuksen mielestä ole häävi malli kenellekään.
– Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.
Leo Straniuksen vinkit merkitykselliseen elämään
Nämä itsestään selvät vinkit ovat tärkeitä, mutta unohtuvat helposti: Ole kiitollinen, ajattele muista hyvää, nuku riittävästi, syö terveellisesti, liiku sekä lue ja kuuntele kirjoja. Lisäksi Stranius poimi kirjansa pohjalta viisi erityisen suositeltavaa vinkkiä:
1. Tee merkityksellisiä asioita
– Olemme tällä planeetalla vain ainutlaatuisen hetken, joten se aika kannattaa käyttää niin, että kokee olevansa sinut itsensä kanssa, elävänsä arvojensa mukaista elämää ja niin, että voisi antaa oman panoksensa yhteiseen hyvään.
– Olen sikäli etuoikeutetussa asemassa, että saan tehdä merkityksellisiä asioita ja työkseni toimia planeetan puolesta, edistää kestävyysmuutosta. Seuraan ja mittaan, teenkö niitä asioita, joita haluaisin. Näin pystyn olemaan sinut itseni kanssa.
2. Kokeile uutta
– Teen jatkuvasti 30 päivän kokeiluja, jotka liittyvät arjen hyvinvointiin tai uusien tapojen oppimiseen. Tällä hetkellä mietin, mikä olisi sellainen yhteiskunnallisen vaikuttamisen asia, mitä voisin testata. Voisin esimerkiksi yhden kuukauden ajan pyrkiä vaikuttamaan vaikkapa sen puolesta, että eläinten oikeudet näkyisivät seuraavan hallituksen ohjelmassa nykyistä paremmin.
3. Sovi mitä tehdään ja tee mitä sovitaan
– Tässä mielestäni kiteytyy monia ihmisten elämänhallinnan ja tehokkuuden haasteita. Pyrin sopimaan itseni ja muiden kanssa, mitä teen, ja toteuttamaan sen systemaattisesti. Toki asiat elävät ja muuttuvat, niitä vuotaa ohitse ja jää huomiotta, mutta pyrin välttämään sen varaamalla asioiden tekemiselle aikaa ja kalenteroimalla ne tehokkaasti. Pyrin myös kohtaamaan ihmiset.
4. Puolusta luonnon itseisarvoa
– Kaiken elämän perusta on tämä planeetta ja luonnon monimuotoisuus, eikä tällaista elämää ole toistaiseksi missään muualla tavattu. Se jo itsessään on arvokasta. Kyse ei ole siis siitä, että voimme nauttia lähiluonnosta tai kansallispuistojen upeista maisemista, vaan siitä, että metsällä, sen ekosysteemillä ja sen jokaisella yksilöllä on arvo sinänsä olla olemassa.
– Ymmärrän, että kullakin meistä on erilaisia voimavaroja ja kapasiteetteja erilaisissa elämäntilanteissa. Koen omalla kohdallani, että jos vain keksisin tai tunnistaisin sen, mitä pitää tehdä tässä hankalassa ja monien kriisien ajassa, jossa myös ympäristöasiat ottavat takapakkia, minulla olisi kapasiteettia tehdä paljon enemmän kuin nyt teen.
5. Muista, ettei huominen ole kaikille itsestäänselvyys
– Huominen on mahdollisuus, jota kaikki eivät saa. Joudumme kohtaamaan elämämme rajallisuuden. Kannattaa siis pyrkiä eroon vitkastelutaipumuksesta ja tehdä asioita silloin, kun niitä vielä pystyy ja kannattaa yrittää.
– Ajatus omasta kuolevaisuudestani on vahva. Mietin säännöllisesti, olenko tekemässä mielekkäitä asioita.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Näkökulma: Ympäristöahdistus yhdistää suomalaisia yli puoluerajojen – tarvitsemme sitä lisää
PuheenvuorotKaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan ympäristön tilasta. Ympäristöahdistus voi lisätä empatiaa ja vähentää vastakkainasettelua yhteiskunnassa, arvioi sosiaalipsykologi Leena Koivula-Tenho.
