Tutkiessaan itseään Samuel Salovuori ymmärsi pakenevansa rakkautta.
Filosofi Samuel Salovuori tunnisti ilmiön, joka tekee monista onnettomia: ”En ollut kotona omassa elämässäni”
Filosofi Samuel Salovuori etsi elämän merkitystä omista projekteistaan, kunnes tajusi, ettei se toiminut.
Katkeileva yhteys: ”Tunsin irrallisuutta ja juurettomuutta, vaikka elämässäni kaikki oli tavallaan hyvin”
– Havahduin joitakin vuosia sitten siihen, että tunsin sisäistä irrallisuutta ja juurettomuutta, vaikka elämässäni kaikki oli tavallaan hyvin. Minulla oli puoliso, ystäviä, työpaikka ja useita yhteisöjä. Suhteeni veljeeni ja vanhempiini olivat kohtalaisen läheiset, ja monissa ihmissuhteissani oli syvällisiä keskusteluita ja jakamista. Irrallisuuden kokemus herätti minut pohtimaan, mistä siinä on kyse.
– Viettäessäni aikaa toisten seurassa koin, että yhdessä oleminen oli kivaa ja ihmisten välillä oli yhteys, mutta jälkeenpäin kokemus yhteydestä karisi. Sen tilalle nousi tunne, että en ollut kotona omassa elämässäni ja itsessäni.
– Arvelin, että yhteyden kokemus olisi jotenkin kiinni toisista ihmisistä. Saatoin vastuuttaa mielessäni itseäni ja toisia siitä, että yhteys ei rakentunut, tai miettiä, mikä tilanteessa oli ollut huonosti. Tutustuessani uusiin ihmisiin toivoin, että heidän kanssaan yhteyden kokemus olisi vahvempi.
– Mietin usein, kuuluvatko irrallisuus ja juurettomuus tähän aikaan ja ovatko ne meidän kaikkien kohtalo. Sitten aloin nähdä, että yhteyden esteet eivät olleet vain maailmassa ja toisissa ihmisissä, vaan paljolti minussa itsessäni. Ne vaikuttivat siihen, miten näin itseni ja toiset ihmiset. Siitä alkoi pitkä sisäinen prosessi, josta kerron kirjassani Minä vai me?
”Jos ajattelemme, että emme kelpaa tai riitä sellaisina kuin olemme, alamme rakentaa jotakin muuta”, Samuel Salovuori sanoo.
Elämän merkitys: ”Tärkeämpää kuin se, mitä oikeasti olin, oli se, mitä muut ajattelivat elämästäni”
– Vika ei ollut siinä, että olisin tavoitellut pinnallisia arvoja. En ollut myöskään epäautenttinen, vaan uskoin asioihin, joita tein. Yhteyden tunteen puuttuminen johtui siitä, että en sanan täydessä merkityksessä antanut itseäni ihmisille, joita kohtasin, vaan odotin, että yhteys syntyisi jotain muuta kautta.
– Minulla oli inhimillinen tarve olla tärkeä ja merkittävä. En pidä tarvetta vääränä, mutta etsin sen toteutumiseen vääriä kanavia. Minulla on aina ollut elämässäni projekteja, joista olen ajatellut, että ne täyttäisivät merkityksellisyyden tarpeeni, kun muut tunnustaisivat, että Samuel on merkittävä ja tärkeä. Esimerkiksi kirjan kirjoittaminen oli minulle pitkään henkilökohtainen unelma, ja masennuksesta toipumista käsittelevän kirjani Merkityksellisyyden voima myönteinen vastaanotto tuntui täyttymykseltä.
– Ajattelin, että kykyni, lahjakkuuteni ja elämäni hienot asiat määrittelevät elämäni arvon ja merkityksen. Sitten aloin nähdä, että taustalla oli jotakin, mitä kristillinen traditio kutsuu ylpeydeksi. Sekulaarimpi ihminen voisi sanoa, että minua vaivasi itsekeskeisyys. Huomioni oli paljolti itsessäni ja siinä, mitä saan ja haluan, ja kyllähän se teki minusta välillä onnettoman.
– Tärkeämpää kuin se, mitä oikeasti olin, oli se, mitä muut ajattelivat minusta. Halusin, että muut ajattelevat elämästäni tosi positiivisesti. Nyt ymmärrän, että se eristi minua toisista ihmisistä. Ainutlaatuisuuden etsiminen omista kyvyistä ja saavutuksista ei ole oikein, koska se asettaa ihmiset toisiaan vastaan.
– Tunnistin itsessäni tunteita, joita heräsi, kun joku onnistui minua paremmin, oli jossakin asiassa lahjakkaampi tai saavutti enemmän. Kysyin itseltäni, tarvitseeko tämän olla näin, vai voisinko kurottaa johonkin muuhun päämäärään niin, että osaisin olla iloinen myös toisten lahjoista ja saavutuksista.
Satuttava häpeä: ”Välitämme tavalla tai toisella muille ihmisille kaiken kivun, jota emme ole kohdanneet itsessämme”
– Itsekeskeisyyden takana on usein vaikeita tunteita, joita ihminen ei osaa käsitellä. Yksi sellainen tunne on häpeä: kokemus siitä, että ei kelpaa tai riitä tälle elämälle ja toisille ihmisille. Moni kantaa syvällä psyykessään myös kokemusta, että ei riitä Jumalalle. Jumalasuhde voi olla tämän vuoksi etäinen ja älyllinen.
– Häpeä erottaa ihmisen itsestään. Jos ajattelemme, että emme kelpaa tai riitä sellaisina kuin olemme, alamme rakentaa jotakin muuta. Häpeä on niin kipeä tunne, että se jää usein tiedostamattomaksi, koska psyykkiset puolustusmekanismit suojaavat meitä sen kokemiselta.
– Itsensä kohtaaminen saattaa kuulostaa mälsältä, mutta omassa elämässäni on ollut tosi iso juttu, että olen saanut ja välillä on ollut pakko kohdata itseäni. Tästä muistuttaa filosofi Sokrateen tunnettu ohje ”Tunne itsesi”. Myös Jeesus kehotti kuulijoitaan tutkimaan sisintään.
– Minua puhuttelee ajatus, että välitämme tavalla tai toisella muille ihmisille kaiken kivun, jota emme ole kohdanneet itsessämme. Jos tunnen sisimmässäni, että en ole riittävän hyvä, minusta voi tulla ihminen, joka kilpailee muiden kanssa ja voittaa heidät. Näin toisille tulee tunne, että he eivät ole riittävän hyviä.
– Olen ollut mukana mielenterveystyössä. Siellä huomaa aika nopeasti, että elämme epäreilussa maailmassa, jossa ihmisille tapahtuu tosi vaikeita asioita. Kun elämä kolhii ja kohtaamme ylivoimaisia vaikeuksia, mieleemme voi sisäistyä ajatus, että mikään rakkaus ei kestä näitä asioita. Silloin tarvitsemme kokemuksen siitä, että meidät kannetaan niiden läpi. Tällaisena rinnalla kulkijana voi olla esimerkiksi psykoterapeutti tai pappi.
Riisuva rakkaus: ”Rakkaus näyttää, että ihminen ei ole muista erillinen olento”
– Häpeä aiheuttaa myös sen, että ihminen usein pakenee rakkautta. Rakastetuksi tuleminen on tosi uhkaavaa ja pelottavaa, jos olen sisäistänyt kokemuksen, että en ole koskaan tarpeeksi enkä riitä. Tutkiessani itseäni ymmärsin, että minähän itse pakenen rakkautta. Kaipaan sitä, mutta se ei yllä minuun, kun juoksen pakoon. Rakkaudelle avautuminen alkaa usein siitä, että elämä riisuu ihmistä.
– Ajattelen, että rakkaudelle avautuminen on myös hengellinen kokemus. Se ei ole useinkaan helppo prosessi, koska rakkaus särkee meissä jotakin sellaista, mistä pidämme kiinni ja mihin samastumme. Särkyminen on jonkinlaista oman identiteetin uudelleen määrittelyä. Ajattelemme, että jokin asia on elämämme ydin, jonka varassa elämme, ja sitten se murtuu. Se tuntuu kauhistuttavalta, kuin kuolemalta.
– Kaipaamme sitä, että joku näkee meidät ainutlaatuisina ja korvaamattomina. Maailmassa elää yli kahdeksan miljardia ihmistä. Mitä merkitystä on Samuelilla, joka elää Espoossa tavallista elämää? Kuka muistaa minut sadan vuoden kuluttua tai tietää minusta mitään? Enhän ole sellainen suuri hahmo kuin Mahatma Gandhi ja Albert Einstein.
– Ajattelen, että rakkaus pystyy jotenkin vastaamaan tähän kysymykseen. Omat saavutukseni ja kykyni eivät riitä merkityksen tuottamiseen, mutta rakkaus näyttää, että jokainen meistä on ainutlaatuinen, ja se antaa elämälleni merkityksen. Voimme saada tämän kokemuksen toisten ihmisten kautta, kun joku hyväksyy meidät varauksetta.
– Rakkaus näyttää, että ihminen ei ole muista erillinen olento, vaan jaamme saman olemisen ja olemme jollain syvällä tasolla yhteydessä toisiimme. Ihminen ei ole vain pisara valtameressä, jonka pitää yrittää erottua kaikista muista pisaroista, vaan koko meri on yhdessä pisarassa. Löysin tämän ajatuksen persialaisen runoilijan Rūmīn kirjasta, mutta se kuuluu myös kristilliseen spiritualiteettiin. Olemme kaikki salatulla tavalla osallisia ja yhtä Jumalassa.
Rakkaudelle avautuminen on Samuel Salovuorelle myös hengellinen kokemus.
Hengellinen tie: ”Monesti edessä on ollut tuntematonta maastoa, johon meneminen on pelottanut”
– Elämme tätä elämää yhdessä ja yhteys itsessään tuo siihen merkitystä, ei se, mikä oma asemani tässä on. Tämä ajatus on tuonut elämääni hengittävyyttä ja vapautta. Vaikka joudun jatkossakin tekemään töitä näiden asioiden kanssa, elämälläni on nyt suunta.
– Halusin purkaa yhteyden esteitä psykoterapeutin kanssa, vaikka en voinut huonosti, enkä enää kärsinyt nuoruusvuosieni masennuksesta. Keskeistä oli, että psykoterapeutti ymmärsi hengellisyyttäni, sillä tämä on ollut hengellinen matka. Prosessi on johtanut siihen, että minusta tuli tänä keväänä ortodoksisen kirkon jäsen.
– Myös kirjat ovat olleet tärkeitä. Monesti edessä on ollut tuntematonta maastoa, johon meneminen on pelottanut. Hengellisten ohjaajien tekstejä lukiessani olen tajunnut, että olen hyvällä polulla, jota moni ihminen on kulkenut ennen minua.
– Jos haluamme antaa toisille ihmisille hyvää ja rakkautta, meidän on ensin tehtävä työtä itsemme kanssa. Kyse ei ole mistään sellaisesta asiasta, josta voisin sanoa, että tein tämän itse ja ottakaa opiksi. Elämässäni on ollut viisaita ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua ja rohkaisseet kohtaamaan itseäni. Koen elämän yhteisenä yrityksenä, jossa voimme antaa hyvää eteenpäin, kun joku on auttanut meitä.
Itsensä antaminen: ”Yritän olla auki ihmisille, joita kohtaan”
– Harjoittelen joka päivä sitä, että yritän olla auki ihmisille, joita kohtaan, ja annan toisten olla sellaisia kuin ovat. Kun ymmärrän, että jokainen ihminen on merkittävä ja ainutlaatuinen, voin löytää merkitystä arkisista kohtaamisista. Tämä hetki tulee tärkeäksi, vaikka en saavuta siinä mitään enkä edistä omaa uraani tai merkittävyyttäni. Hyväksyvä ja auki oleva asenne tuo elämääni eräänlaista kokemuksellista arvoa.
– Kun olen yrittänyt elää tätä todeksi, olen kokenut, että läheisistä ihmissuhteistani on löytynyt aikaisempaa enemmän. Olen alkanut nähdä ihmiset, joita elämässäni on, ainutlaatuisina lahjoina. Tätä voisi kuvata niin, että jokainen ihminen on syvimmältään salaisuus ja jollakin lailla ääretön. En voi koskaan tuntea ketään ihmistä päästä päähän. Siinä on sitä merkitystä.
Kuka?
Filosofi, teologi ja kirjailija Samuel Salovuori, 37, käsittelee itsekeskeisyyden varjopuolia kirjassaan Minä vai me? – Kuinka yksilökeskeisyydestä luopuminen tekee elämästä parempaa (Kirjapaja 2024). Hän on työskennellyt mielenterveystyötä tekevissä järjestöissä ja vetänyt Valamon luostarissa merkityksellisyyteen, henkisyyteen ja hyvinvointiin liittyviä kursseja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Rakasta ensin itseäsi – psykologi Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo, miten 10 suosittua elämänohjetta vaikuttavat meihin
Hyvä elämäKannattaako kuormittavista ihmissuhteista irrottautua? Psykologian emeritaprofessori Keltikangas-Järvinen arvioi, mitä tutut elämänohjeet tekevät hyvinvoinnille ja ihmissuhteille.
