Ensimmäiset yhdeksän kuukautta ilman alkoholia olivat Aleksi Rantamaalle erityisen vaikeita. Hän kertoo muistavansa ajanjakson vain hämärästi.
”Olin niin kaukana Jumalasta kuin olla voi” – Aleksi Rantamaa löysi raitistuttuaan uskon ja uuden arjen
Nuorempana Aleksi Rantamaa kutsui itseään ”turboateistiksi” ja houkutteli muitakin luopumaan kristinuskosta. Raitistumisen jälkeen hän alkoi tarkastella arvojaan uudelleen ja löysi tien takaisin kirkkoon.
Mediapersoona ja podcast-juontaja Aleksi Rantamaan, 33, päivä alkaa kahdesti.
Ensimmäisen kerran se alkaa kello 5.30. Silloin vaihdetaan vaipat, pestään hampaat ja syödään aamupalaa. Kesäaamuisin Rantamaa lähtee kahden pienen lapsensa kanssa leikkipuistoon jo ennen seitsemää. Puisto on typötyhjä.
– Me olemme puiston herroja silloin.
Aamukahdeksan jälkeen kolmikko palaa kotiin ja herättää Rantamaan vaimon Noran, joka on saanut nukkua rauhassa yön. Rantamaa itse menee vielä pariksi tunniksi vuoteeseen. Hänen päivänsä alkaa toisen kerran yhdentoista maissa.
Myös elämänsä Rantamaa ajattelee alkaneen kahdesti. Viisi vuotta sitten hänen yönsä näyttivät aivan toisenlaisilta. Hän joi yksin keskiolutta verhot suljettuina pimeässä ja kirjoitti anonyymille Ylilauta-nettipalstalle vihaa, kunnes sammui.
Raitistumisesta alkoi uskon matka
Aleksi Rantamaa sairastui alkoholismiin täysi-ikäistymisen kynnyksellä. Nuoruuden juhlimisena alkanut alkoholinkäyttö alkoi vuosien mittaan hallita hänen arkeaan niin, että lähes kaikki päätökset tehtiin juomisen ehdoilla. Pahimmillaan hän joi useita päiviä yhtäjaksoisesti ja uskoi alkoholin lopulta tappavan hänet. Neljä vuotta sitten tapahtunutta raitistumista ei Rantamaa pysty selittämään muuten kuin jonkin suuremman voiman puuttumisella peliin.
– Minähän olin itse siis luovuttanut. Vahvasti uskon, että koin ihmeparantumisen. Paraneminen oli niin ihmeellistä, että ainoa selitys, jonka sille keksin oli, että jokin suurempi kuin minä puuttui tähän peliin. Siitä alkoi minun uskon matkani.
En mitenkään pystynyt näkemään kristillisen arvopohjan merkitystä siinä, millaisessa yhteiskunnassa me elämme.
Rantamaa lopetti alkoholinkäytön 12. joulukuuta 2022, tasan viikko puolisonsa Noran tapaamisen jälkeen.
– Aloimme seurustelemaan silloin, kun olin syvimmällä pohjallani. Olen kysynytkin häneltä toistuvasti, että miten ja miksi aloit seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka oli niin pohjalla. Nora vastasi vaan, että hän tiesi. Hän tiesi ja hän näki sen, kuka olin sairauteni takana.
Aleksi Rantamaan mukaan hänen huumorintajunsa ei ole muuttunut elämänmuutoksen myötä. Hän ajattelee, että huumori voi auttaa käsittelemään kipeitäkin asioita.
Yhteiskunnalliset kysymykset johdattivat kristinuskon äärelle
Aleksi Rantamaa on toistuvasti kuvannut menneisyyden itseään “turboateistiksi”, hän oikeastaan vastusti uskontoa. Hän jopa käännytti lähipiiriään pois kristinuskosta, sillä hän koki tuolloin, ettei muidenkaan tulisi uskoa, jos hänkään ei niin tee. Vasta vähän aikaa sitten, kun yhteiskunnalliset teemat alkoivat kiinnostamaan laajemmin, hän kertoo ymmärtäneensä kristinuskon merkityksen.
– En mitenkään pystynyt näkemään kristillisen arvopohjan merkitystä siinä, millaisessa yhteiskunnassa me elämme. Olin täysin sokea sille, että millaisilla arvoilla ylipäätään tämä yhteiskunta on rakennettu. Koen, että 20-vuotias Aleksi oli niin kaukana Jumalasta kuin olla voi.
– Ryyppäsin niin pitkään, ettei minulla ole ollut tilaa millekään arvokeskusteluille itseni kanssa tai millekään henkiselle kasvulle.
Rantamaan uskon tutkailu kesti kolme vuotta. Viime vuonna hän alkoi tutustua kristinuskoon toden teolla sitten rippikoulun. Hän kertoo, että tie takaisin kristinuskoon löytyi Jeesuksen oppien kautta.
– Tulin siihen tulokseen, että voit seurata Jeesuksen oppeja uskomatta siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Kukaan ei kiellä sitä, että Jeesus opetti hyviä asioita ja voit kuunnella niitä oppeja ja elää niiden mukaan, vaikka sinä et uskoisi Jumalaan.
Jätkäsaaressa asuva Aleksi Rantamaa kertoo poimivansa toisinaan maasta muiden heittämiä roskia. Omasta elinympäristöstä huolehtiminen on hänelle tärkeää.
Kirkkoon ilman ”henkkareita”
Aleksi Rantamaan ensikosketus kristinuskoon vuosien tauon jälkeen tapahtui kirkon perhekerhon kautta. Tuolloin vielä kirkkoon kuulumattomana sinne meneminen esikoisen kanssa kuitenkin pelotti.
– Minua hieman pelotti, että olenko tervetullut seurakunnan kerhoon tällaisena, joka ei kuulu kirkkoon. Kollegani Lloyd Libiso sanoi minulle tuolloin hyvin, että “Etkö sinä ole juuri se, kenet he nimenomaan sinne haluavat?” Totesin hänen olevan varmaan oikeassa ja niin hän olikin. Vastaanotto oli todella lämmin, eikä kukaan kysynyt niin sanotusti henkkareita, että oletko nyt uskossa. Ylipäätään mielikuvani seurakunnan kerhosta oli positiivisella tavalla täysin väärä.
– Jotenkin ajattelin, että siellä pidettäisiin ringissä käsistä kiinni ja tunnustettaisiin uskoamme Kristukselle. Vähän niin kuin AA-kerhossa niin vuorotellen tunnustettaisiin, että ”Hei, olen Aleksi ja uskon Jumalaan.”
Suurimman helpotuksen tuotti, kun Rantamaa huomasi, että kirkolla kävijät olivatkin hänen tapaansa tuikitavallisia jätkäsaarelaisia.
– Jännitin, että kerhossa olisi sellaisia himouskovaisia ja että jokainen puheenaihe pyörisi Jumalan tai uskon ympärillä. Siellä olikin ihan tavallisia jätkäsaarelaisia tavallisten arkisten asioiden kanssa, sellaisten, joiden kanssa itsekin arjessani painin.
Kokemus Jumalasta johti takaisin kirkkoon
Aleksi Rantamaa kertoo tunteneensa Jumalan läsnäolon ensimmäistä kertaa vuosikausiin syyskuussa 2025, kun yhdysvaltalainen konservatiiviaktivisti Charlie Kirk ammuttiin esiintymistilaisuudessaan. Rantamaan mukaan hänen kuolemaansa liittynyt hengellinen kokemus sai hänet palaamaan kirkon jäseneksi.
– Sinä yönä, kun Kirk kuoli, tunsin ensimmäistä kertaa rippileirin jälkeen Jumalan ja silloin tiesin kuka hän on. Kirkin kuoleman jälkeen olen päivittäin puhunut Jeesukselle.
Rantamaa kertoo kokeneensa voimakkaan hengellisen kokemuksen, jota hänen on vaikea pukea sanoiksi.
– Se ei ollut fyysistä eikä henkistä, vaan jokin kolmas tapa tuntea, jolle minulla ei ole sanaa.
Kirkin kuolema kolahti Rantamaahan erityisen voimakkaasti, sillä hän koki jakavansa Kirkin kanssa samat arvot – ne, joiden vuoksi Kirk hänen mielestään surmattiin.
– Hän oli täysin väkivaltaan kannustamaton mies. Hänen aseensa oli mikki, ja hän aina kutsui ihmiset keskustelemaan, mikä oli hänen juttunsa. Minulle järkyttävintä oli nähdä, kuinka toinen tapettiin hänen arvojensa vuoksi.
– Olin kristillisiin arvoihin jo siinä kohtaa tutustunut enemmänkin, ja koin Kirkin kuoleman vähän sellaisena, että yksi meistä sai osuman.
Kirkin kuolemaa seuranneena päivänä Rantamaa kertoo selanneensa sosiaalista mediaa tavalliseen tapaansa. Hän huomasi somevirtansa täyttyneen eri taustoista tulevien ihmisten julkaisuista, joissa nämä kertoivat kokeneensa saman voiman kuin hän.
– Seuraavana päivänä avasin feedini ja näin sen täyttyneen satojen, tuhansien ja jopa satojentuhansien ihmisten julkaisuista. He olivat täysin erilaisia ihmisiä eri tuloluokista ja eri maista. Oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, mutta kaikki puhuivat samasta asiasta: ”Tunsitteko tuon?” Olin, että äijä, kyllä tunnen! Kun näin, että muutkin tunsivat sen, mitä minä tunsin, se vähän niin kuin laminoi sen, että tämä on minun juttuni.
Aleksi Rantamaan mielestä elämä kahden pienen lapsen kanssa sujuu helpommin, kun antaa lasten rytmittää arjen.
Isäksi ilman karttaa
Nykyisin Aleksi Rantamaan arki pyörii kahden lapsen ympärillä. Perheen kuopus syntyi alkuvuodesta. Rantamaa kertoo kasvaneensa ilman arjessa läsnä ollutta isää ja kuvailee siksi lähteneensä omaan isyyteensä ikään kuin ilman karttaa. Hän kokee, ettei hän katkaise isyydessään ylisukupolvista traumaa näyttävillä teoilla vaan tavallisissa arjen hetkissä.
– Ylisukupolvista traumaa ei rikota yhdellä sankarillisella teolla, vaan pitkinä päivinä ja öinä. Kun valvot kuusikuisen vieressä keskellä yötä ja nukutat häntä uudelleen, vaikka itsekin pitäisi nukkua, niin niissä tunneissa sitä traumaa rikotaan.
Isänä Rantamaalle on tärkeintä, että lapset voivat puhua hänelle kaikesta pelkäämättä.
– Oli tapahtunut mitä tahansa, niin isälle voi aina kertoa. Oli tehnyt jotain tyhmää tai saavuttanut jotain hienoa, minulle voi aina kertoa.
Ylisukupolvista traumaa ei rikota yhdellä sankarillisella teolla, vaan pitkinä päivinä ja öinä.
Yksi Rantamaan voimakkaimmista isyyden kokemuksista syntyi, kun hänen poikansa juoksi ensimmäisen kerran eteiseen vastaan ja huusi ”isä”.
– En ollut valmistautunut siihen, kuinka tunsin sen kehoni jokaisessa solussa. Se oli yksi elämäni parhaista hetkistä.
Vaikka arki on Rantamaan mukaan välillä niin rankkaa, että hän on itkenyt, ei hän missään nimessä halua palata entiseen minäänsä.
– Olen monta kertaa pudonnut polvilleni ja kysynyt itkien, mitä minä teen. Joka kerta vaimoni on laittanut kätensä olkapäälleni ja sanonut, että kyllä me tästä selviämme.
– Kontrasti siihen, minkälaista arkeni nyt on, on suorastaan absurdi. Omalla tavallani olen ajatellut sillä tavalla, että mennyt elämä piti kokea.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
PastoriPiken neljän vuoden tauko musiikista pakotti katsomaan peiliin – ”Koen, että olen epäonnistunut isänä”
Hyvä elämä HengellisyysNeljän vuoden julkaisutaon aikana PastoriPike kävi läpi vaikeita vuosia, jolloin joutuivat koetukselle niin isyys, talous kuin oma identiteetti. Nyt hän palasi musiikin pariin kappaleella, jossa hän kertoo elämästään aiempaa avoimemmin.
