null ”Todella suuri menetys Haagalle” – kirkon kahvilan lopettaminen herätti vastarintaliikkeen somessa

Café Torpet on lapsiperheiden suosiossa.

Café Torpet on lapsiperheiden suosiossa.

Ajankohtaista

”Todella suuri menetys Haagalle” – kirkon kahvilan lopettaminen herätti vastarintaliikkeen somessa

Café Torpetin ylläpito kävi Petruksen seurakunnalle liian kalliiksi.

”Todella suuri menetys Haagalle ja erityisesti lapsiperheille.”

”Onpa tosi harmi! Tämä paikka on ollut ihan kultaa erityisesti lapsen kanssa mutta muutenkin. Yksi parhaista seurakunnan toimintamuodoista.”

Facebookin Haagan ilmoitustaulu -ryhmässä kirjoitetaan suruviestejä. Ruotsinkielinen Petruksen seurakunta on sulkemassa Café Torpet -kahvilansa vuodenvaihteessa.

Huopalahden aseman kupeessa sijaitseva Torpet avattiin vuonna 2015, ja siitä on tullut etenkin haagalaisten lapsiperheiden kokoontumispaikka.

Seurakuntaneuvosto perusteli lopettamispäätöstä rahalla. Viime vuonna kahvila tuotti noin 35 000 euroa tappiota, ja tänä vuonna tappiota on kertynyt jo enemmän.

Iida Sinipaasi (vas.) kävi Café Torpetissa 23. lokakuuta. Anu Kuokkanen on työskennellyt kahvilavastaavana kolmisen vuotta.

Iida Sinipaasi (vas.) kävi Café Torpetissa 23. lokakuuta. Anu Kuokkanen on työskennellyt kahvilavastaavana kolmisen vuotta.

Kahvila, jossa lapsiperheet verkostoituvat

Facebookiin perustettiin viime viikolla Pelastetaan Café Torpet -ryhmä, johon on liittynyt parisataa jäsentä.

– Kahvila on ollut hirvittävän suosittu, etenkin lapsiperheiden keskuudessa. Ihmiset ovat käsittämättömällä tavalla lähteneet viemään eteenpäin asiaa, että kahvilalle saataisiin jatkoa, kertoo kahvilavastaava Anu Kuokkanen.

Täällä tuntemattomat ihmiset keskustelevat ja vaihtavat puhelinnumeroita.
– Anu Kuokkanen

Kuokkanen on itsekin pettynyt. Hän on luotsannut Torpetia vuodesta 2016. Hän kokee, että kahvilan kehittämistyö jää pahasti kesken.

– Tässä kahvilassa on erityistä, että tuntemattomat ihmiset keskustelevat ja vaihtavat puhelinnumeroita. Täällä ihmiset verkostoituvat ja löytävät vertaistukea.

Kahvilan ikkunassa mainostetaan Pelastetaan Café Torpet -Facebook-ryhmää.

Kahvilan ikkunassa mainostetaan Pelastetaan Café Torpet -Facebook-ryhmää.

Petruksen seurakunta voisi olla mukana jatkossakin

Petruksen seurakunnan kirkkoherra Daniel Björk kertoo, että lopettamispäätös johtuu puhtaasti taloudesta.

– Olemme olleet valmiita maksamaan kahvilan toiminnasta, mutta vuosi vuoden jälkeen se on tullut liian kalliiksi. Seurakunnan pitää säästää rahaa, eikä kahvilan pitäminen ole enää taloudellisesti kestävää, Björk sanoo.

Anu Kuokkasen mukaan kahvilan aktivistit etsivät toiminnalle nyt uusia rahoittajia. Björk sanoo, että jos kahvilaan saadaan rahoitusta myös muualta, Petruksen seurakunta voisi mahdollisesti osallistua kustannuksiin myös jatkossa.

– Meillä ei ole mitään kiirettä irtisanoa vuokrasopimusta, jos kahvilalle löydetään jatkaja, hän sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kansanliike Haagassa sai voiton: Café Torpetin tarina saa jatkua

Ajankohtaista

Vetovastuu kahvilasta siirtyy sitä varten perustetulle yhdistykselle toukokuussa 2020. Petruksen seurakunta aikoo jatkossakin olla yhteistyössä mukana.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.