Lydia Lehtola, 30, esiintyy laulaja-lauluntekijänä nimellä Lyyti. Helsingin Kalliossa asuva Lyyti kuvattiin entisellä Harjun ruumishuoneella Vallilassa hänen omasta toiveestaan. ”Kappelimaisessa tilassa ja koko miljöössä on jonkinlaista pyhän tuntua.”
”Tuntui, etten ikinä pääse porukoihin” – Vaikeina teinivuosina seurakunta oli laulaja-lauluntekijä Lyytille henkireikä
Nuorena Lyyti koki yksinäisyyttä ja pelkäsi kuolemaa, mutta löysi seurakunnasta sosiaalisen turvapaikan, jossa saattoi käsitellä elämän ja kuoleman kysymyksiä. Nyt hän opettelee yhteisöllisyyttä ja laulaa ystävyydestä ja välittämisestä, kun hyvinvointiyhteiskunta näyttää murenevan silmissä.
Statutum est hominibus mori. Latinankielinen teksti Harjun entisen ruumishuoneen pääoven yllä soi runollisena. Vapaa suomennos kuulostaa toteavammalta: Ihmisen osa on kuolla.
Lydia Lehtola, taitelijanimeltään Lyyti, 30, esiintyi elokuussa lastauslaiturilla saman talon toisella puolella. Ennen keikkaansa hän tutustui vuonna 1923 rakennetun talon historiaan.
Vielä 1950-luvun alussa samoilta sijoilta nosteltiin ruumiita junanvaunuihin, jotka kuljettivat ne Vallilasta Malmin hautausmaalle. Rakennus toimi pitkään nuorisotalona, jossa oli myös bänditilat, mutta viimeiset kuusi vuotta se on ollut tyhjillään. Tänä syksynä talo avattiin yhteisöjen tilapäiseksi pop-up-tapahtumapaikaksi.
– Kun tulin paikalle, kappelimaisessa tilassa ja koko miljöössä oli jonkinlaista pyhän tuntua. Tuli olo, että nyt ollaan jonkin sellaisen olennaisen äärellä, joka on usein poissa tästä modernista elämästä.
Lehtola kertoo, että hän on ollut lapsesta asti kiinnostunut kuolemaan liittyvistä teemoista.
– Se viehtymys myös eristi minua muista, koska keskimäärin lapset eivät ehkä hirveän paljon mieti omaa kuolevaisuuttaan, hän sanoo.
Samalla entisen ruumishuoneen historia nuorisotalona vie Lehtolan ajatukset hänen omiin teinivuosiinsa Joensuussa. Niistä tulee haikea olo.
Lapsuudessaan Lehtola viihtyi paremmin värikkäässä sisäisessä maailmassaan kuin kaveriporukoissa, jotka tuntuivat kirjoittamattomien sosiaalisten normien viidakolta.
Aikuisena Lehtola on miettinyt, miksi kaverileikit olivat hänelle niin vaikeita ja ihmisten kohtaaminen vaatii yhä opettelua. Hän on tunnistanut itsessään piirteitä, jotka liitetään autismin kirjoon.
– Olen kokenut, etten ikinä pääse mihinkään porukoihin tai etten ymmärrä, miten jossain porukassa voisi tuntea olonsa kotoisaksi. Kokemus on ollut minulla lapsesta asti ja jatkunut koko elämän.
“Rakastin kirkkotilassa vallitsevaa rauhaa”
Teini-iässä kaikki muutkin menivät rippikouluun, joten Lydia Lehtola seurasi perässä. Hän halusi jakaa ikäluokkansa yhteisen kokemuksen, vaikkei häntä ollut kastettu eivätkä hänen vanhempansa kuuluneet kirkkoon.
– Ennen konfirmaatiota piti mennä kastettavaksi. Se oli 15-vuotiaalle erikoinen tilaisuus. En ollut varma, allekirjoitanko kaikki lupaukset, joita kastekaavassa kysyttiin, mutta koin vahvasti, että tämä on oma päätökseni. Myös hengellisyys veti puoleensa.
Rippikoulun jälkeen Lehtola innostui käymään isoskoulutuksen. Osallistuminen seurakunnan nuorisotoimintaan hälvensi ulkopuolisuuden tunnetta.
– Se oli minulle henkireikä vaikeina teinivuosina. Koulun käytävillä hierarkiat olivat vahvemmin läsnä, mutta seurakunnassa me olimme kaikki vain isosia. Kaikkien kanssa oli jollain tavalla helpompi tulla toimeen.
Lehtolasta tuli aktiivinen seurakuntanuori, joka muun muassa ohjasi lasten kerhoja. Hän oli käynyt musiikkiluokkaa ja soittanut klassista pianoa, joten hän pääsi nuorisokanttorin rooliin ja sai säestää nuortenilloissa yhteislaulua. Se valoi pohjaa nykyiselle lauluntekijän uralle.
– Seurakunnassa opin vapaan säestyksen lähtemällä ihan vain tekemään. Sitä ei ollut pianotunneilla opetettu.
Harrastus jatkui parikymppiseksi asti. Koska kotikirkko oli lukion vieressä, sinne oli helppo mennä koulun jälkeen soittelemaan.
– Rakastin kirkkotilassa vallitsevaa rauhaa. Kun sain soittaa siellä flyygeliä tyhjässä salissa, se oli minulle siihen aikaan parasta ja onnellisinta elämää.
Lyytistä on hyvä, että luterilainen kirkko on yrittänyt pysyä ajassa kiinni, mutta samalla se tuntuu latistavan uskonnon arkiseksi. ”Nuorenakin olisin kaivannut enemmän mysteerin äärellä olemista.”
Moni pappien näkemys häiritsi
Seurakunta ei ollut Lydia Lehtolalle vain sosiaalinen turvapaikka. Teini-iässä hän janosi vastauksia lapsesta asti kiinnostaneisiin elämän ja kuoleman kysymyksiin.
– Teininä minulla oli tosi iso kuolemanpelko, ja koin, että kirkossa sellaisia asioita voitiin kohdata, eikä niitä tarvinnut pyyhkiä pois näkyvistä, kuten muualla.
Samaan aikaan mielessä myllersivät ristiriidat. Vaikka Lehtola koki kirkon ”ihanaksi ja rauhoittavaksi” paikaksi, moni pappien tai kirkon näkemys häiritsi. Esimerkiksi rippikoulun seksivalistuspäivänä eli ”rakkauspäivänä” käytiin läpi maallisia parisuhdeasioita tavalla, josta välittyi, ettei sateenkaari-ihmisten rakkaus ole yhtä arvokasta tai todellista kuin muiden.
– Minusta se oli absurdia, kun sitten jossain toisessa hetkessä kuitenkin kerrottiin, miten Jeesus oli kaikkein syrjityimpien ja halveksituimpien puolella.
Lehtolasta moraalikysymyksissä ei ollut mitään monitulkintaista: eikö kaiken pitäisi lähteä siitä, että ihmiset saavat elää tavalla, joka saa heidät onnellisiksi, kunhan eivät vahingoita muita?
Toisaalta Lehtolaa kiehtoi jo nuorena uskontoihin liittyvä mysteerisyys.
Hänestä on hyvä, että luterilainen kirkko on yrittänyt pysyä ajassa kiinni, mutta samalla se tuntuu latistavan uskonnon arkiseksi.
– Nuorenakin olisin kaivannut enemmän mysteerin äärellä olemista kuin keskustelua siitä, mitä Jeesus tekisi nyt tai onko kaupan kassalle hymyileminen lähimmäisenrakkauden osoitus.
– Musiikki ja virret edustivat minulle jo silloin ikiaikaista sukupolvien ketjuun liittymistä ja yhteyttä menneeseen.
”Viihdyin pitkään yksinäni ja viihdyn edelleen. Vähitellen olen kuitenkin alkanut saada hyviä kokemuksia siitä, että voin vaikealla hetkellä soittaa jollekin tai joku voi soittaa minulle”, Lyyti kertoo.
Yhdessä olemisen taitoja on täytynyt opetella
Aikuisena Lydia Lehtola on löytänyt rinnalleen puolison, ystäviä ja bändin – sekä ympärilleen musiikin kuulijoita, joista syntyy keikoilla vuorovaikutteinen yhteisö. Syyskuussa julkaistun Pidän sulle paikkaa -albumin teemanakin on ystävyys ja yhteisöllisyys. Jälkimmäistä sanaa hän oli aiemmin jopa kavahtanut omalle elämälleen vieraana.
Yhteisöllisyyden opettelu on ollut Lehtolalle uusien taitojen opettelua.
– Viihdyin pitkään yksinäni ja pohjimmiltani viihdyn edelleen. Vähitellen olen kuitenkin alkanut saada hyviä kokemuksia siitä, että voin vaikealla hetkellä soittaa jollekin tai joku voi soittaa minulle. Ihminen voi olla oma, erillinen itsensä, mutta silti luoda ympärilleen hengittävää verkostoa ihmisistä, joiden puoleen kääntyä – tai yhtä lailla olla saatavilla toisille.
Taide ja uskonnollinen ulottuvuus tarjoavat Lehtolan mielestä tapoja päästä käsiksi yhteiseen kokemukseen ja rakentaa siltoja ihmisten välille.
– Haluaisin, että keikkani olisivat kohtaamisen paikkoja eivätkä vain kulutuskokemuksia. Siksi minulle on tärkeää soittaa myös ilmaiskeikoilla ja vaikkapa mielenosoituksissa.
”Lasten ja vanhusten omiin karsinoihinsa laittaminen on omituista ja ihmisyydelle vierasta”
Millaista maailmaa Lydia Lehtola sitten haluaisi rakentaa? Sitä hän on ajatellut paljon.
– Tässä maailmassa ei tunnu mahdolliselta, että kaikki ihmiset eläisivät harmoniassa keskenään. Maailma voisi kuitenkin muuttua siihen suuntaan, että kaikenlaisilla ihmisillä olisi vahvemmat lähiyhteisöt, joissa jaettaisiin samoja arvoja ja unelmia.
Viime aikoina Lehtolasta on näyttänyt siltä, että hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet murenevat silmissä. Siksi yhteisöt, joissa voisi olla varma siitä, että toiset välittävät, ovat entistä tärkeämpiä.
– Me olemme nojanneet siihen, että valtio tai yhteiskunta pitää huolen ainakin kaikkein heikoimmista. On tosi surullista, jos näin ei enää ole, mutta haluaisin nähdä tässä tilanteessa myös mahdollisuuksia uudelleen järjestäytymiselle.
– Esimerkiksi se on omituinen ja ihmisyydelle vieras ajatusmalli, että laitetaan lapset ja vanhukset omiin karsinoihinsa ja luodaan meidän toimintakykyisten aikuisten yhteiskunta, jonka laitamille jätetään vähemmän toimintakykyiset ihmiset. Voisimmeko me kaikki sen sijaan luoda jotain yhdessä ja pitää toisistamme huolta?
Kuka?
Lydia Lehtola, 30, esiintyy laulaja-lauluntekijänä nimellä Lyyti. Asuu Helsingin Kalliossa avopuolisonsa kanssa. Valmistunut muusikoksi Joensuun konservatorion pop ja jazz -linjalta sekä filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Julkaissut neljä albumia.
Mitä?
Julkaisi syyskuussa Pidän sulle paikkaa -levyn, jonka teemana on ystävyys. Esiintyy 18.12. Helsingin Kulttuuritalolla.
Motto
”Täydellisyys ei ole elämän ominaisuus, ainoastaan täyteys on.” (Pauliina Haasjoen runokirjasta Promessa)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Syntisten pöydän ottivat omakseen niin uskovat kuin uskonnosta traumatisoituneet – Vuoden musiikintekijä -palkinnon saanut Kaisa Korhonen ei kaihda pop-lyriikoissaan isoja aiheita
Hyvä elämä HengellisyysKaisa Korhonen tekee hittejä huippuartisteille. Sanoituksissa pilkahtelee biisinkirjoittajan ”uskistausta”.
