null ”Yksi Helsingin kauneimmista puistoista” – Puutarhakierros Malmin hautausmaalla näyttää satavuotiaita lehmuksia ja kurjenmiekkaloistoa  

Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo, että itsenäisen puutarhakierroksen kohteet merkataan t-paitatunnuksilla. 

Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo, että itsenäisen puutarhakierroksen kohteet merkataan t-paitatunnuksilla. 

”Yksi Helsingin kauneimmista puistoista” – Puutarhakierros Malmin hautausmaalla näyttää satavuotiaita lehmuksia ja kurjenmiekkaloistoa  

Malmin hautausmaa on kolmatta kertaa mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa 20.6. Hautausmaahan on kätevä tutustua kilometrin mittaisella omatoimikierroksella. 

Hautausmaalla käydään muistelemassa omaisia, mutta hautausmaat ovat usein myös upeita puistoja, joita hoidetaan rakkaudella ja pieteetillä. Vuonna 1894 käyttöön vihityn Malmin hautausmaan 65 hehtaarin alueella nykypäivä ja historia kohtaavat.

– Hautausmaathan ovat eläviä varten. Tämä on yksi Helsingin kauneimmista puistoista, sanoo Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelä.

Siksi Puutarhaliitto pyysi hautausmaata mukaan Avoimet puutarhat -tapahtumaan kolmisen vuotta sitten. 

– Innostuin tästä heti. Ensimmäisenä vuonna teimme kävelykierroksen, jossa oli lähes 100 ihmistä mukana. Viime vuonna toteutimme koronan takia virtuaalikierroksen. Tänä vuonna päätimme toteuttaa itsenäisen kierroksen.

Ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo, että saattokäytävä on hänen henkilökohtainen suosikkinsa. ”Saatan sanoa näille puille, että mitä kaikkea te olette nähneet?”, hän kertoo.

Ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo, että saattokäytävä on hänen henkilökohtainen suosikkinsa. ”Saatan sanoa näille puille, että mitä kaikkea te olette nähneet?”, hän kertoo.

Malmin hautausmaalla on 100 korttelia, jotka ovat kaikki erilaisia. Hautausmaa on yksi monilajisimmista puistoalueista Helsingissä. Sieltä löytyy yli 250 erilaista puuvartista kasvilajia, -lajiketta tai -muunnosta.

Avoimet puutarhat -päivän kohteita on 12, ja ne on merkitty neonkeltaisilla t-paidoilla. Myös hautausmaan työtekijöillä on samanlaiset paidat. Kesäaikaan Malmilla ahertaa lähes 200 työntekijää.

Yksi hautausmaan vaikuttavammista paikoista on 800 metrin mittainen saattokäytävä, jota reunustavat satavuotiaat kuhmuraiset puistolehmukset. 

– Malmin hautausmaalla kaikkein hienointa ovat nämä puukujanteet. Vastaavia ei ole missään muualla, Niemelä sanoo.

Kääpiömuotoja ja lepoa lammella

Malmin hautausmaalla on reilut 50 000 hautaa, ja se on hautausten määrässä laskettuna Suomen suurin hautausmaa. Pyhään maahan on haudattu yli 200 000 vainajaa.

Kortteli 82 on laaja, vaikuttava, värikäs ja monimuotoinen korttelialue, jossa riittää paljon ihasteltavaa.

 

Korttelin 46 päässä voi istahtaa Lintulammen äärelle ja kuunnella puron solinaa. 1920-luvulla rakennettu vesiaihe on kunnostettu viime vuosina. Lintulammella voi myös ihailla monipuolista kukkaloistoa ja etsiä istutusideoita omaan puutarhaan.

 

Åbergin vaahterat ja suoraviivaiset sankarihaudat

Koko hautausmaan vanhin alue sijaitsee Åbergin alueella. Malmilainen maanviljelijä Otto Åberg perusti hautausmaan omistamalleen maalle 1880-luvulla. Haudat kuuluivat Helsingin pitäjän merkittäville talollissuvuille. Vanhoja hautakiviä varjostavat massiiviset vaahterat. 

Åbergin alueella näkee selvästi sen, kuinka suuriksi puut voivat parhaimmillaan kasvaa.

Åbergin alueella näkee selvästi sen, kuinka suuriksi puut voivat parhaimmillaan kasvaa.

Täysin toisenlaista muotokieltä edustaa kortteli 71, jossa sijaitsevat sankarihaudat. Leikatut tuhkapensaat ja tuija-aidat luovat vahvan ja yhtenäisen yleisilmeen. Korttelissa on pensasaitoja noin 295 metriä ja koko Malmin hautausmaan alueella leikattuja pensasaitoja on yhteensä noin 16 kilometriä.

Korttelissa on haudattuna talvi- ja jatkosodan 520 suomalaista sankarivainajaa. Sodassa kaatuneiden Pro Patria -muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Arvo Muroma.

Korttelissa on haudattuna talvi- ja jatkosodan 520 suomalaista sankarivainajaa. Sodassa kaatuneiden Pro Patria -muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Arvo Muroma.

Toista video

Malmin hautausmaa Avoimet puutarhat -päivässä

Itsenäisen puutarhakierroksen kartta ja ohjeet löytyvät Pihlajamäentien portilta, Ketokivenkaaren portilta ja kappelin odotustilasta kello 9 alkaen.

Malmin seurakunta järjestää musiikkipainotteisen sanajumalanpalveluksen kirkkokahveineen Ison kappelin edessä klo 10.

Itsenäisen puutarhakierroksen kartta.

Itsenäisen puutarhakierroksen kartta.

Valtakunnallista Avoimet puutarhat -päivää vietetään 20.6. kymmenettä kertaa. Tapahtumaan on lähtenyt mukaan kaikkiaan 550 puutarhaa. Helsingistä on mukana 25, Espoosta viisi ja Vantaalta kolme puutarhaa. Valtaosa puutarhoista on yksityisiä pihoja ja vapaa-ajan kohteita. Joukossa on myös siirtolapuutarhoja sekä julkisia puistoja. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi