Alaston kriitikko vinkkaa: Mikä on vanhan tuohikontin merkitys?

Alaston kriitikko vinkkaa: Mikä on vanhan tuohikontin merkitys?

Taiteen sanotaan "luovan merkityksiä", mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Taiteesta sanotaan usein, että se "luo merkityksiä". Merkityksen merkityskään ei ole aivan yksiselitteinen asia, koska aiheesta on esitetty useita teorioita ja kirjoitettu kirjojakin.

Taidetta pyritään useimmiten "tulkitsemaan". Merkitystä kannattaisikin ehkä tarkastella tulkintaprosessin tuloksena, eräänlaisena merkin tuottamana ajatussisältönä. Tällöin on selvää, että merkityksiä on aina monia, koska yksilölliset tulkintaprosessit väistämättä vaihtelevat.

Paavo Halonen on selvästikin väärässä.

Otetaan käytännön esimerkki. Taiteilija tekee teoksen, jossa hän käyttää materiaalinaan vanhaa tuohikonttia. Joillekin tuohikontti symbolisoi vanhaa ja pölyttynyttä museokulttuuria. Jotkut käyttävät tuohenpunontaa jopa haukkumanimenä – "tuohivirsukulttuuri" – kansallisesta ja umpioituneesta ajattelusta. Jotkut se vie sentimentaalisesti kuviteltuun yhteiseen ja viattomaan menneisyyteemme. Jotkut saattavat kiinnittää huomiota asioihin, jotka toiset tulkitsisivat uuteen teokseen ja sen estetiikkaan kuulumattomaksi: he voivat ihailla esimerkiksi vanhaa käsityötaitoa ja sen estetiikkaa, vaikkapa tuntemattoman tekijän siisnojen punomisen taitoa. Suurimmalle osalle katsojista termi "siisna" on puolestaan täysin tuntematon.

Paavo Halonen: Kato, 2017. Kuva: Ulla Kokki

Paavo Halonen: Kato, 2017. Kuva: Ulla Kokki

Kuvataiteilija Paavo Halonen on todennut teoksistaan: "Omien taideteostenikaan ymmärtämiseen ei tarvita opaslehtistä, tietosanakirjasarjaa tai Wikipedian sivustoa. Haluan tehdä taidettani ihmisille ja pyrin koskettavuuteen."

Halonen on selvästikin väärässä. Nytkin miettiessäni hänen teostaan Jumalan pieni köyhä (2017) olen tutkinut googlettamalla sekä "merkitystä" että "siisnaa", jotka ovat valovuosien päässä toisistaan – näin hänen työssään erään katsojan mielessä yhdistyvät jo mikrokosmos ja makrokosmos.

Paavo Halonen: Jumalan pieni köyhä, 2017. Kuva: Otso Kantokorpi

Paavo Halonen: Jumalan pieni köyhä, 2017. Kuva: Otso Kantokorpi

Ja on Halonen silti oikeassakin. Hänen pelkästä vanhasta kierrätysmateriaalistaan tehdyt teokset näyttelyssä Häpeästä ja ylpeydestä (Galleria Sculptor, 17.12. saakka) toimivat myös kuin pieni kansanlaulu, jossa ei ole "sanoja ollenkaan". Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne muuntuvat pieniksi runoiksi, joiden avulla voi tulkita edes omien asenteidensa ja henkilöhistoriansa tuottamia ajatussisältöjä.

PS. Siisna on se pitkä tuohinauha, josta tuohivirsuja ja -kontteja kudotaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi