Alaston kriitikko vinkkaa: Vanhojen pierujen teoksia voi katsella rauhassa
Taiteilijat eivät jää eläkkeelle, mutta vanhat tekijät unohtuvat helposti. Entisten nuorten näyttely on iloinen poikkeus.
Ystäväpiirini koostuu suurelta osin taiteilijoista. Itsekin olen jo yli kuusikymppinen, ja niinpä taiteilijaystävistäni moni on jo yli seitsemänkymmenen. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia: eläkkeelle jäämisestä ei ole tietoakaan.
Vaikka luomisvoima ja intohimo säilyisivätkin, ei vanhenevan taiteilijan osa ole helppo. Jos et ole saavuttanut suurmestarin mainetta ja jos sinulla ei sitä kautta ole vakituista galleriasuhdetta, voi jo pelkästään näyttelyaikojen saaminen olla vaikeaa. Unohdus uhkaa myös yhteisnäyttelyitä kokoavien kuraattorien suunnalta.
Lopulta se huojentavin yhdistävä tekijä on yhdistävyyden puute.
Taidemaailma on todellisuudessa melko ikärasistinen. Yksi perussyy tähän on taidekentälle ominainen samanlaisena toistuva liike: nouseva avantgarde tuppaa aina käymään pientä taistelua edellisten sukupolvien avantgarden kanssa ja raivaamaan näin itselleen elintilaa. ”Vanhat pierut” voivat olla pilkankin kohde.
Anneli Sipiläisen Luulöydos (2017), Marja Hakalan Kaiken teoria (2017) ja Juhani Vikaisen puupiirroksia.
Tätä taustaa vasten on hauska nähdä Jätkäsaaren ehkä jopa hieman avantgardistisen galleriakeskittymän Galleria Rankassa näyttely (29.12. saakka), joka oli koostettu jo vähän vanhempien tekijöiden teoksista. Entisten nuorten näyttelyn nimellä kulkeva joukko koostuu kuudesta taiteilijasta, jotka eivät ole ihan pintajulkisuuden tekijöitä: Marja Hakala (s. 1947), Toivo Jaatinen (s. 1926), Hilkka Okkonen-Uusikylä (s. 1946), Anneli Sipiläinen (s. 1940), Ossi Somma (s. 1926), Juhani Vikainen (s. 1936).
Ossi Somma veistää sekä rujoa että kaunista.
Tälläkin porukalla on ikähaitaria yli 20 vuotta, eikä mitään yhtenäisyyttä ilmaisun ja tyylien kannalta muutenkaan kannata odottaa. Vaan ei se ainakaan minua haitannut. Oli esimerkiksi hauska nähdä Jaatisen teoksia pitkästä aikaa – muistin jopa edellisen kerran vuodelta 2008. Vikaistakin olen nähnyt, mutta en muistaakseni kertaakaan 2000-luvulla. Kuvanveistäjäkuntamme nestori, 91-vuotias ”kristitty kommunisti” Somma on aina ollut kuin aikaansa edellä. Hän näki esimerkiksi pakolaisvirrat, nälänhädät ja ahneen kapitalismin jo aikoja sitten. Sipiläinen ei tunnu lainkaan vanhenevan: hän veistää puuta yhtä komeasti kuin nuorempi mestarikollegansa Maija Helasvuo (s. 1968) konsanaan.
Temaattista kokonaisuutta ei ole, ja ehkä juuri se vapauttaa katsojan tarkastelemaan yksittäisiä teoksia kaikessa rauhassa. Lopulta se huojentavin yhdistävä tekijä on yhdistävyyden puute. Näitä taiteilijoita ei lainkaan tarvitse katsoa sillä mielellä, että tältäkö se vanhojen taiteilijoiden kädenjälki nyt sitten näyttää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Alaston kriitikko vinkkaa: U-musikaali, vuh! Huvilaaki, sumu
PuheenvuorotJos pitää absurdista huumorista, Erkka Nissisen taide uppoaa. Hänen teoksensa nimikin koostuu kahdesta palindromista.
