Alaston kriitikko vinkkaa: Taidematka Tallinnaan kannattaa aina

Alaston kriitikko vinkkaa: Taidematka Tallinnaan kannattaa aina

Ajatus Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupungista on perusteltu. Kiinnostavalla näyttelymatkalla voi käydä vaikka päiväseltään.

Taiteenharrastajan reitit ovat usein varsin konservatiivisia. Moni käy viikonloppuisin galleriakierroksella, joka useimmiten koostuu vanhoista tutuista paikoista. Tämän olen huomannut itsestänikin, vaikka saan katsella taidetta työkseni arjet ja pyhät. Välillä yritän tietoisesti rikkoa reittejäni. Kun sitä tekee tarpeeksi ja kokee jotain uutta, saattavat reititkin laajentua.

Näin minulle on käynyt Tallinnassa. Olen hiljalleen tajunnut, että puheet Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupungista eivät ole pelkkää trendikästä hömppää. Kävin taas viikonloppuna Kumussa katsomassa kaikki kolme uutta näyttelyä ja tajusin, että olen jo usean vuoden ajan katsonut miltei kaikki Kumun näyttelyt – luontevana osana näyttelykierroksiani. Kun seuraa tarkkaan laivayhtiöiden tarjouksia, voi kuka tahansa käydä Kumussa vaikka päiväseltään ja vielä syödäkin reissulla edullisesti ja hyvin.

Franz Marc (1880–1916), Hevosten luominen, 1913, vesiväri ja guassi, Museum de Fundatie, Zwolle.

Franz Marc (1880–1916), Hevosten luominen, 1913, vesiväri ja guassi, Museum de Fundatie, Zwolle.

Olen hiljalleen tajunnut, että puheet Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupungista eivät ole pelkkää trendikästä hömppää.



Kumun näyttelyiden yksi voima on ollut se tapa, jolla ulkomaisissa näyttelyissä ei aina pelkästään esitellä tähtitaiteilijoita vaan usein näytetään myös rinnakkaisesti se, miten kansainväliset virtaukset ovat vaikuttaneet Viron taiteeseen. Niin nytkin: saksalaista ekspressionismia esittelevässä näyttelyssä on mukana osio, joka esittelee virolaista ajan taidetta. Näyttelyyn on koottu kahden taiteilijaryhmän mestareita. Die Brückessä vaikuttivat muun muassa Ernst Ludwig Kirchner ja Karl Schmidt-Rottluff. Der Blaue Reiterissa toimivat puolestaan muun muassa Franz Marc, Wassily Kandinsky ja August Macke.


Natsien myötä rappiotaiteeksi julistettu ekspressionismi on taas monin tavoin ajankohtaista. Ei vähiten sen takia, että taiteilijat pyrkivät etsimään näkyvän maailman takaa sisäistä ilmaisua. Tänä yltiömaterialistisena aikana on hyvä palata Kandinskyn maksiimiin: ”Kaunista on se, mikä on sisäisesti kaunista.” Sitten voi näyttelykokemuksen jälkeen – mietittyään ensin Marcin sinisten hevosten symboliikkaa – pohtia lounaalla tai oluella vakavissaan sitä, että miksi tällainen ajatus olisi muka latteus.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi