null Antti Nylén kirjoitti esseen paavi Franciscuksesta

Ei hyvin pyyhi.

Ei hyvin pyyhi. "Piinallisen selväksi on jo käynyt, ettei pelkkä tieto auta mitään", kirjoittaa Antti Nylén. Mikä sitten auttaisi? Kuva: Esko Jämsä

Antti Nylén kirjoitti esseen paavi Franciscuksesta

"Epätoivolle voi rakentaa", toteaa kirjailija Antti Nylén. Miten epätoivo liittyy paavi Franciscuksen uuteen kiertokirjeeseen?

Maaliskuussa 2013 Pietarin seuraajaksi valittu jesuiittaisä Jorge Mario Bergoglio otti paavinimensä kristikunnan tunnetuimmalta köyhien ja luonnon ystävältä Franciscus Assisilaiselta.

Julkean omapäinen ele on sittemmin saanut sisältöä. Paavi on aloittanut katolisessa kirkossa suuren suunnantarkistuksen.

Toimittajat muistuttavat mielellään, ettei Franciscus ole muuttanut kirkon opetuksia vaan ainoastaan imagoa. Hokema on ontto, sillä oppi on vain pieni osa kirkkoa, ja se muuttuu samalla kuin kaikki muukin. Kirkko ei ole juridinen vaan orgaaninen laitos. Tosiasiassa Franciscus on jo muokannut kirkon opillista linjaa monessakin kysymyksessä.

Franciscus ei ole niin teologinen paavi kuin edeltäjänsä. Hän opettaa mieluiten teoillaan.

 

Ensyklika eli kiertokirje on paavien perinteinen tapa vakavasti puhutella uskovia ja kaikkia "hyvän tahdon ihmisiä".

Franciscuksen toinen kiertokirje Laudato si’ julkistettiin kesäkuussa. Sen aiheena on "yhteisen kotimme" kohtalo, vuosi vuodelta paheneva maailmanlaajuinen ympäristökatastrofi.

Alussa Franciscus laajentaa totuttua vastaanottajakuntaa entisestään; hän tahtoo "kääntyä jokaisen tällä maapallolla asuvan ihmisen puoleen". Heti sen jälkeen hän ryhtyy kylmästi luettelemaan tuhoja, joita lajimme on maan päällä tehnyt "viimeksi kuluneina kahtena vuosisatana". Hän tekee niin siksi, että maailman tuska "muuttuisi omaksi kärsimykseksemme".

 

Laudato si’ – "Ole ylistetty", säe pyhän Franciscuksen Aurinkolaulusta – ei ole kunnianhimoinen ekoteologinen puheenvuoro vaan poliittinen ja hengellinen vetoomus.

Paavi tuomitsee ihmiskeskeisen herra-ajattelun ja "teknokraattisen paradigman", sokean antautumisen tekniikan piiloideologioille, puhuu suurkapitalismia ja kaikenlaista yksitoikkoistumista vastaan. Suuri osa tekstistä on taudinmääritystä.

Tunnetusti katolinen kirkko oli pitkään vaikeuksissa modernin ajan ja sen ihanteiden kanssa. Puhutaan "pitkästä 1800-luvusta", joka alkoi Ranskan vallankumouksesta ja päättyi vasta 1960-luvun konsiilissa ja tuoksahtaa edelleen kirkon sisäilmassa. Kuitenkin nyt, kun moderni aika itse on paljastanut rumat kasvonsa, on mahdotonta välttää päätelmää, että kirkon antimodernismissa oli alun perinkin jokin juju, jota se ei itsekään käsittänyt vaan hukkasi voimansa tuijottamalla avioeroa, e-pilleriä ja homoja.

Oli miten oli, liittyminen antikapitalistiseen, ekologiseen liikkeeseen käy paavilta nyt häkellyttävän sulavasti.

 

Kiertokirjeen viesti on yksinkertainen: kaikki liittyy kaikkeen.

Siksi myös ekologisen ajattelun täytyy olla "kokonaisvaltaista".

Sama luonto, joka köyhtyy metsissä ja merissä, kärsii myös kaupunkien kaduilla ja meidän sielussamme. Tuhoa ei voi paeta. Kaikki kuvitelmat omasta pelastumisestamme ja omasta viattomuudestamme ovat syntiä. Olemme kaikki uhreja ja monet lisäksi – etenkin me rikkaat länsimaalaiset, jotka "varastamme köyhän ruokapöydästä" heittämällä kolmasosan ruoastamme roskiin – paatuneita rikollisia.

Globaali epätasa-arvo on huutava. Etelän köyhät maksavat pohjoisen rikkaiden viulut.

Huojennus siitä, että ilmastonmuutos kohtelee hellimmin meitä täällä koto-Suomessa, on julminta mitä on mahdollista tuntea.

Koska asioilla on yhteytensä, luonnonsuojelu on aina myös antirasismia.
 

Huojennus siitä, että ilmastonmuutos kohtelee hellimmin meitä täällä koto-Suomessa, on julminta mitä on mahdollista tuntea."
 

Suomessa väitellään nyt rasismista, mutta niin kauan kuin puhe on pelkkää toisten syyttelyä, se on mautonta ja arvotonta. On tuomittava rasismi ehdottomasti: se on nähtävä myös itsessä, omissa teoissa. On esimerkiksi nähtävä, että halpojen vaatteiden ja halvan elektroniikan ostaminen on paitsi luonnonsuojelurikos, myös karkean rasistinen teko. Noiden tavaroiden menneisyydessä – ja usein myös tulevaisuudessa Afrikan kaatopaikoilla – on ihmiskohtaloita, joita emme kestäisi katsoa, jos kysymys olisi "meistä".

"Käytännössä siedämme sitä, että jotkut ovat enemmän ihmisiä kuin toiset, ikään kuin heillä olisi syntyessään enemmän oikeuksia", paavi kirjoittaa.

Solidaarisuuskaan ei silti saa jäädä ihmiskeskeiseksi. Koska koko luomakunta on yhtä ruumista, jonkin lajin – levän tai tiikerin, samantekevää – sukupuutto on käsitettävä "vammautumiseksi". Paavi lausuu myös, että julmuus eläimiä kohtaan kohdistuu lopulta myös ihmisiin, sillä "sydän on yksi".

Esimerkki on omani mutta ajatus Franciscuksen: broilerihalli on myös ihmisoikeusloukkaus.

Tuntuuko väite pahalta? Hyvä!

 

Piinallisen selväksi on jo käynyt, ettei pelkkä tieto auta mitään. Seuraavaksi se nähtäneen Pariisin ilmastokokouksessa joulukuussa.

Mikä sitten auttaisi? Tahto on heikko, tunteet tulevat ja menevät.

Paavi vaatii kääntymystä, uhria, rakkautta. Hän vaatii mahdotonta.

Hän ei lisää Jeesuksen ehdotuksiin mitään. Ja nytkö kristillinen aika vihdoin alkaisi?

En usko.

Pelkään, että ihmiskunta jättäytyy kärsimyksen ja kuoleman tielle jättämättä maan päälle ristiäkään pystyyn.

 

Kuitenkin kaikista sanoista kristillisin on "kuitenkin".

Se täytyy lausua taas. Epätoivo ei ole toivon poissaoloa. Ehkä se on vain todellisuuden karaisemaa toivoa. Ja eräänlainen epätoivon asiakirja on myös Laudato si’.

Epätoivollekin voi rakentaa.
 

Korjaus: tekstiin on 6.10. lisätty lainausmerkit osoittamaan suorat lainaukset kiertokirjeestä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi