null ”Me vain sovimme hyvin yhteen” – Seurakunnan yhdistämistä töölöläisistä tuli tosiystävät

Samassa korttelissa asuvat Marja-Liisa Korkala (vasemmalla) ja Annikki Salo tutustuivat seurakunnan ystävätoiminnan välityksellä kahdeksan vuotta sitten.

Samassa korttelissa asuvat Marja-Liisa Korkala (vasemmalla) ja Annikki Salo tutustuivat seurakunnan ystävätoiminnan välityksellä kahdeksan vuotta sitten.

”Me vain sovimme hyvin yhteen” – Seurakunnan yhdistämistä töölöläisistä tuli tosiystävät

Seurakuntien ystävätoiminta sopii kenelle vain, joka tykkää tutustua uusiin ihmisiin.

On kaunis syksyinen perjantai. ­Tänäänkin töölöläinen Marja-­Liisa Korkala piipahtaa ystävänsä Annikki Salon luona. 95-vuotias Annikki on varmasti kotona, sillä hän ei ole voinut poistua kotoaan viidennen kerroksen yksiöstä pariin vuoteen liikuntarajoitteen ja talon hankalien porras­askelmien vuoksi. Marja-Liisan avulla Annikki voi tilata ruokaostoksensa verkkokaupasta, ja ne tuodaan ovelle.

Vaikka naiset asuvat samassa korttelissa, heidät tutustutti Töölön seurakunnan diakoniatyöntekijä. Ystäväsuhteesta tehtiin oikein paperi eli sopimus.

– Kun äitini kuoli kahdeksan vuotta sitten, vein hänen hyviä vaatteitaan kirkolle. Ajattelin, että voisin hyvin alkaa käydä jonkun vanhuksen luona, Marja-Liisa Korkala kertoo.

Ulkoilu on jäänyt pois

Alku oli tietysti vähän jännittävää molemmille. Kaikilla ihmisillä ei synkkaa keskenään, eikä sitä etukäteen tiedä, miten asiat sujuvat. Mutta näillä naisilla synkkasi. Alkuvuosina he kävivät yhdessä kaupassa, ja Marja-Liisa saattoi Annikkia esimerkiksi lääkäriin. Liikkumisen käytyä vaikeammaksi Marja-Liisa kävi Annikin puolesta kaupassa.

–  Mutta Annikki sanoi jossain vaiheessa itse, että nyt saavat isot kauppareissut loppua. Että siitä on liikaa vaivaa minulle. Saatan kyllä käydä apteekissa ja tuoda jotain pientä kaupasta, Marja-­Liisa Korkala kertoo.

Tärkeintä on juttelu, tavatessa ja puhelimessa. Kotihoito käy kerran viikossa ja avustaja samoin. Ateriapalvelu tuo ruuan, jonka Annikki Salo lämmittää itse hellalla, ja tiskaa astiat.

– En minä pode yksinäisyyttä, hän sanoo.

Annikki Salo viihtyy kotonaan Töölössä.

Annikki Salo viihtyy kotonaan Töölössä.

Annikki toimi itsekin vapaaehtoisena

Tarmokas Annikki Salo on toiminut aikanaan itse vapaaehtoisena ystävänä monelle. Lääkäri kielsi häneltä työnteon vähän ennen eläkeikää, mutta energiaa riitti kuitenkin auttamistyöhön.

Pienen etsiskelyn jälkeen Annikki huomasi lehdestä Töölön seurakunnan lähimmäispalvelun ilmoituksen. Tuolloin 1980-luvun lopulla toiminta oli nykyistä laajempaa seurakunnan saaman testamenttilahjoituksen ansiosta. Kaupungin kotisairaanhoitajat ilmoittivat seurakunnalle yksinäisistä vanhuksista.

Annikki ehti autella montaa ihmistä vuosien mittaan ja sai siitä hyvän mielen. Kokemukset olivat värikkäitä, ja joskus tuli sanomista ja riitaakin. Toisaalta erään autettavan tyttärestä tuli yksi pysyvä ystävä Annikin elämään.

– Sen minä kyllä huomasin, että Töölössä asuu paljon yksinäisiä vanhuksia. Ja tämä arkiystävätoiminta on tosi tärkeää, Annikki Salo sanoo – vankalla kokemuksella.

Hyvä mieli molemmille

Marja-Liisa Korkalan mielestä arkiystävätoiminnassa on elintärkeää se, että molemmille tulee tapaamisista hyvä mieli.

– Ei siitä mitään tule, jos menee tapaamiseen pitkin hampain. Se on vahingollista molemmille. Mutta aina olen tullut iloisella mielellä Annikin luo. Hän on niin positiivinen ihminen, vaikka vaivojakin on.

Tärkeää on myös arkiystävän oma asenne. Sosiaalisella Marja-Liisalla riittää tekemistä ja menemistä, joten kyse ei ole omien tyhjien päivien täyttämisestä.

Marja-Liisa Korkalan on helppo piipahtaa Annikki Salon luona, koska he asuvat samassa korttelissa.

Marja-Liisa Korkalan on helppo piipahtaa Annikki Salon luona, koska he asuvat samassa korttelissa.

Järjestetystä arkiystävyydestä on kehittynyt vuosien mittaan ystävyyssuhde. Yhdessäoloa helpottaa se, että molemmilla on kristillinen vakaumus. ­Uskonasioista he eivät kuitenkaan yleensä juttele.

– Me vain sovimme hyvin yhteen, naiset ­toteavat.

Kullanarvoista juttuseuraa

Seurakunnissa on ollut ystävätoimintaa jo ­kauan, vähän eri nimillä. Ystävää pyytävät ihmiset tuntevat eri syistä olevansa liian paljon yksin kotona.

– Ystävää kaipaavat monenlaiset ihmiset. Eniten on ikäihmisiä, mutta kyseessä voi olla nuorempikin henkilö, joka on työelämän ulkopuolella ja perheetön. Ystävätoiminnan ideana on olla ihminen ihmiselle, sanoo Mikaelin seurakunnan diakoni Susanna Inkovaara.

Ystävätoiminta kulkee diakoniatyöntekijän kautta. Työntekijä etsii sopivat henkilöt ja tulee mukaan myös ensimmäiseen tapaamiseen. Jos vapaaehtoinen ystävä kohtaa jonkin ongelman, hän voi aina ottaa yhteyttä työntekijään.

Muitakin pelisääntöjä on luotu ystävyyttä helpottamaan. Tärkeimmät ovat vapaaehtoisen vaitiolovelvollisuus toisen asioista sekä se, että raha-­asioista pysytään tyystin erossa. Vapaaehtoinen ei myöskään ole siivooja, terapeutti tai avustaja.

Näillä säännöillä on pärjätty hyvin. Esimerkiksi Mikaelin seurakunnassa on syntynyt pitkiä ystävyyssuhteita. Korona-aikana aloitettiin myös puhelinystävyydet.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: