Ei paljon naurata – moni nainen joutuu Raamatun Saaran tavoin kipuilemaan lapsettomuuden, mustasukkaisuuden ja ikääntymisen kanssa
Seksuaalisuus ei lopu missään iässä eikä vanhojenkaan ihmisten halussa rakastaa ole mitään naurettavaa, sanoo perheneuvoja Katianna Ruuskanen.
Raastavaa! Tuntuu tosi pahalta. Pari kertaa joutui vähän nieleskelemään kyyneleitäkin. Näin perheneuvoja Katianna Ruuskanen kuvailee tunnelmiaan luettuaan Vanhasta testamentista kertomusta Saarasta ja Abrahamista.
Tarinan alussa heidän nimensä ovat vielä Abram ja Sarai. He ovat iäkäs pariskunta, jolle ei ole siunaantunut omaa lasta.
Kun perillistä ei vain kuulu, Sarai käskee Abramin tehdä lapsen orjattarensa Hagarin kanssa. Hagar onnistuukin siinä, missä Sarai ei. Hän tulee raskaaksi, ja alkaa sitten väheksyä emäntäänsä. Kiukustunut Sarai kurittaa Hagaria, ja tämä joutuu lähtemään pakoon autiomaahan. Autiomaassa Hagarille ilmestyy Jumalan lähettiläs, joka käskee tätä palaamaan takaisin. Hagar tottelee ja synnyttää Abramille pojan, Ismaelin.
Hypätään seuraavaan juonenkäänteeseen. Tässä välillä Jumala on jo tehnyt liiton Abramin kanssa, ja sen myötä pariskunnan nimet ovat vaihtuneet Abrahamiksi ja Saaraksi. Ikääkin heille on karttunut lisää. Abraham on jo lähes satavuotias, Saarakin yhdeksänkymppinen.
Eräänä päivänä Saaran ja Abrahamin teltalle poikkeaa kolme matkalaista. Pariskunta kestitsee tuntemattomia vieraita tietämättä, että kyse onkin Jumalan ilmestymisestä. Vieraat lupaavat Abrahamille, että Saara synnyttää tälle pojan. Saara, joka sattuu kuulemaan ennustuksen, päästää Raamatun kuuluisimman naurun. ”Tämmöinen loppuun kulunut muoriko vielä haluaisi miestä?”, hän miettii mielessään.
Lue uusi käännös Saaran, Hagarin ja Abrahamin tarinasta (1. Moos. 16–18:15) Raamattu.fi:stä.
Kaikki ei ole ihmettä
Tarinassa on ainakin kolme kriisin paikkaa, joista perheneuvojan vastaanotolla voisi jutella. Aloitetaan lapsettomuudesta. Se on Katianna Ruuskasen mukaan yksi tyypillisistä syistä tulla perheneuvontaan.
– Lapsettomuus on yleensä pitkäaikainen, repivä ongelma, joka ravistelee identiteettiä ja laittaa parisuhteen koetukselle. Eikä lapsettomuuden haava aina parane sittenkään, jos lapsihaave toteutuu, sillä joku osa ihmisessä on jo luopunut siitä, Ruuskanen sanoo.
Emme me vanhemmiksi tultuamme muutu yhtään sen ihmeellisemmiksi.
Hän on huomannut, että lapsen synnyttyä tunnelmat voivat olla ristiriitaiset: toisaalta oma lapsi on ihaninta ja kallisarvoisinta, mitä on, mutta silti elämä lapsen kanssa voi olla toisenlaista kuin omissa unelmissa ja odotuksissa. Ehkä ei myöskään itse vanhempana ole sellainen kuin oli kuvitellut.
– Sitä onkin ihan sama epätäydellinen ihminen kuin ennenkin. Emme me vanhemmiksi tultuamme muutu yhtään sen ihmeellisemmiksi.
Ruuskanen muistuttaa, että raskauden, synnytyksen ja lapsen ensimmäisten elinvuosien aikana moni perhe joutuu kohtaamaan elämän rajallisuuden. Raskauksia menee kesken eivätkä kaikki lapset synny terveinä.
– Kaikki ei ole ihmettä, vaan ihmeen vierellä voi olla paljon luopumista ja menetyksiä.
Jos kauan kaivatun lapsen sitten saa, menettämisen pelko voi olla valtava.
– Se voi olla pitkään vaikeaa.
Perheneuvoja Katianna Ruuskanen kertoo hätkähtävänsä aina, kun ihmiset puhuvat rumasti itsestään ja omasta vanhenemisestaan.
Mustasukkaisuus voi yllättää
Abrahamin, Saaran ja Hagarin tarina näyttää myös, etteivät epätyypilliset perhekuviot ole vain moderni ilmiö. Kolmiodraama saa Katianna Ruuskasen pohtimaan sekä uusperheitä että avoimia suhteita ja niiden herättämiä tunteita. Usein esimerkiksi mustasukkaisuus, kateus tai viha voi yllättää.
– Niitä pidetään alhaisina tunteina, eikä kukaan haluaisi niitä tuntea. Silti niitä tulee. Jos kantaa sisällään negatiivisia tunteita vaikka puolison lapsia kohtaan eikä pysty puhumaan niistä, ne alkavat näkyä äänensävyinä, asenteina ja tekoina. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa, mutta miten niiden kanssa voisi toimia rakentavasti – varsinkin, kun on kyse lapsista?
Ruuskanen lisää, että kielletty ja sisälle pantattu tunne on paljon voimakkaampi kuin sama tunne silloin, jos sen sallii ja jos siitä pystyy puhumaan. Jos ajattelee, että ”en saa tuntea näin”, tunne vain voimistuu. Vaikeilta tuntuvista suhteista ei kannata vetäytyä heti alkuunsa, sillä aika ja rakkaus yleensä auttavat ja korjaavat.
Kehotan aina ihmisiä miettimään, mitä hän tekee omasta tahdostaan ja mitä tahdosta miellyttää toista.
Kun puheeksi tulevat avatut suhteet, Ruuskanen sanoo, ettei hän kuusikymppisen elämänkokemuksella vielä voi väittää tietävänsä, mikä ihmisille olisi hyväksi.
– Olen nähnyt tapauksia, joissa suhteen avaaminen ei ole tuonut sellaista vapautta, josta molemmat olisivat nauttineet samalla tavalla. Kehotan aina ihmisiä miettimään, mitä hän tekee omasta tahdostaan ja mitä tahdosta miellyttää toista.
– Sanoisin, että avatussa suhteessa eläminen vaatii todella paljon itsensä ja toisen kunnioittamista. Ja sitä, että on valmis jakamaan. Aika moni meistä on sillä tavalla rakentunut, että tarvitsee turvaa, jonka kokemus omasta ainutkertaisuudesta tuo.
Abrahamin ja Saaran suhteesta ei Ruuskasen mielestä ehkä voi edes puhua avattuna suhteena, sillä kaikilla osapuolilla ei siinä ole keskenään samoja oikeuksia eivätkä he ole samanarvoisia. Abraham vetäytyy vastuusta ja jatkaa kohti uusia seikkailuja. Naiset saavat selvitellä välejään miten taitavat. Varsinkin orjatar Hagarin kohtalo on Ruuskasen mielestä raastava.
Vanheneminen on luopumista
Saaran kuuluisa naurahdus saa Katianna Ruuskasen mietteliääksi. Häntä ei naurata se, kuinka Saara kutsuu itseään loppuun kuluneeksi muoriksi.
– Kyllä se vähän kolahti, että jo Raamatussa ihmiset puhuvat noin rumasti vanhenemisesta. Hätkähdän aina, kun ihmiset puhuvat itsestään noin. Minusta tuntuu, että he turvautuvat huumoriin, jotta he eivät haavoittuisi. Vaihdevuosiin ja vanhenemiseen liittyy paljon luopumista. Silloin joutuu opettelemaan, miten suhtautuu omaan vanhenemiseensa, ulkonäön muuttumiseen, lisääntyviin kipuihin, kaikenlaisiin vaivoihin, unettomuuteen – tätä listaa voisi vielä jatkaa.
Seksuaalisuus ei Ruuskasen mukaan katoa tai lopu missään iässä. Siksi hänestä tuntuu ikävältä, jos vanheneminen nähdään vitsikkäänä ja halu rakastaa jotenkin naurettavana.
– Kuka nyt enempää voisi kaivata rakkautta kuin vanheneva ihminen? Silloinhan fyysinen kosketus tulee entistä tärkeämmäksi.
Vanhenemista pidetään jotenkin vaarallisena.
Kun ihminen vanhenee, hän ei Ruuskasen mielestä tule kovemmaksi tai voimakkaammaksi vaan hauraammaksi ja herkemmäksi. Siksi Ruuskanen toivoo, että ikääntyvien ihmisten pitkässä parisuhteessa osattaisiin puhua toiselle realistisen kauniisti – sekä itseä että toista arvostaen. Ja mitä intiimimmälle alueelle mennään, sitä tarkemmin sanansa on syytä valita.
– Olisi hyvä vähän kuulostella, onko oma humoristinen tapa puhua painosta, rypyistä tai harmaantumisesta toisestakin hauskaa ja kivaa. Onko siinä kyse kontrollintarpeesta ja siitä, että toinen ei saisi muuttua? Ikääntyminen on kuitenkin kontrollista luopumista, mikä voi olla upeaakin.
Aika usein kuulee varsinkin naisia arvioitavan sen mukaan, ovatko he jaksaneet pitää ulkonäöstään huolta vai ”päästäneet itsensä repsahtamaan”. Repsahtamista voi jonkun mielestä olla vaikkapa se, ettei halua värjätä hiuksiaan tai meikata.
– On mielenkiintoista, miten paljon tällaista kommentoidaan. Se ehkä kertoo siitä, että vanhenemista pidetään jotenkin vaarallisena. On ikävää, jos ei voi nauttia aikuisen naisen elämänkokemuksesta ja viisaudesta, vaan se mitätöidään.
Raamatullinen raskaustesti
Miten ihmiset entisaikaan saivat tietää, että heille oli tulossa perheenlisäystä? Esimerkiksi niin, että heille ilmestyi enkeli. Myös Vanhan testamentin kertomus Abrahamista, Saarasta ja Hagarista näyttää, että tuohon aikaan Jumala vielä tykkäsi viestiä ihmisten kanssa kasvokkain.
Kun raskaana oleva orjatar Hagar pakenee emäntänsä Saaran kuritusta autiomaahan, enkeli – uusimman raamatunkäännöksen mukaan Jumalan lähettiläs – ottaa hänet puhutteluun ja käskee häntä palaamaan takaisin. Enkeli lupaa Hagarille paljon jälkeläisiä. Hagarin odottaman vauvan hän käskee nimeämään Ismaeliksi.
Abrahamille ja Saaralle Jumala ilmoittaa hämmentävän vauvauutisen kolmen miehen hahmossa. Enkeleistä ei tässä kohtaa puhuta mitään, mutta ikonitaiteessa nuo miehet on tavattu kuvata kolmena enkelinä.
”Olenko ainoa Israelissa, joka ei ole siittänyt jälkeläistä? Tutkin asiaa ja sain selville, että kaikki oikeamieliset olivat saaneet lapsia Israelissa”, vatvoo murhettaan Joakim Jaakobin protoevankeliumissa. Se on niin kutsuttu apokryfinen teksti, kirjoitettu ilmeisesti 100-luvun jälkipuoliskolla tai 200-luvun alussa, eli nuorempi kuin Uuden testamentin varsinaiset evankeliumit. Protoevankeliumin kuvaamat tapahtumat kuitenkin alkavat jo Jeesuksen isovanhempien ajasta.
Joakim lähtee surunsa kanssa autiomaahan. Tahollaan myös Joakimin vaimo Anna murehtii ja rukoilee: ”Isieni Jumala, siunaa minua ja kuule anomiseni, niin kuin siunasit esiäitiäni Saaraa ja annoit hänelle pojan, Iisakin.” Jumala kuulee, ja Annalle ilmestyy enkeli tuomaan vauvauutista. Samalla tavalla, enkelin tuomana, tieto tavoittaa myös Joakimin.
Annan ja Joakimin tarina poikkeaa muista juoneltaan samantyyppisistä siinä, että enkelin ilmoittama lapsi onkin tyttö. Ei tosin mikä tahansa tyttö, vaan itse Neitsyt Maria.
Kuten tunnettua, Mariakin kohtasi enkelin. Hän oli kihloissa Joosefin kanssa, mutta vielä neitsyt. Siksi enkelin tuoma tieto siitä, että Maria tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, on hieman hämmentävä. ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon”, Maria ihmettelee. Samaa ihmetteli myöhemmin Joosefkin – ja päätti purkaa kihlauksensa. Tarvittiin enkelin väliintulo, jotta Mariasta ei olisi tullut yksinhuoltajaa.
Marian sukulaisnainen Elisabet on tullut raskaaksi jo puoli vuotta aikaisemmin. Elisabet ja hänen miehensä Sakarias olivat iäkkäitä ja luulleet jo jäävänsä lapsettomiksi. Eräänä päivänä Sakarias oli papinhommissaan temppelissä, kun enkeli ilmestyi hänelle ja kertoi, että Elisabet synnyttää pojan. Sakarias ei heti uskonut, minkä vuoksi hän menetti puhekykynsä. Vasta kun poika oli syntynyt, Sakarias pystyi jälleen puhumaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuin Kain ja Abel? – Sisarkateus voi näkyä vielä aikuisenakin kilpailunhaluna ja hyväksynnän hakemisena
Hyvä elämä”On inhimillistä kaivata hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta. Jos niihin tarpeisiin ei vastata, se voi herättää raivoa”, sanoo psykoterapeutti Pauliina Manninen.
