Elintarvikejakelu toimii 42 vapaaehtoisen voimin Espoonlahdessa
Karita Åker (vas.) Erkki Nauska ja Heli Raja-Halli ovat Espoonlahden seurakunnan vapaaehtoisia. Heidän käsissään valmistuu muun muassa aamupala, jota tarjotaan perjantaisin.

Karita Åker (vas.) Erkki Nauska ja Heli Raja-Halli ovat Espoonlahden seurakunnan vapaaehtoisia. Heidän käsissään valmistuu muun muassa aamupala, jota tarjotaan perjantaisin.

Elintarvikejakelu toimii 42 vapaaehtoisen voimin Espoonlahdessa

Kaupoista saatuja elintarvikkeita jaetaan Espoonlahden kirkolla arkipäivinä ympäri vuoden. Perjantaisin kirkolta saa myös aamupalan.

Espoonlahden seurakunnassa jaetaan lähialueen kaupoista saatua hävikkiruokaa avuntarvitsijoille vuosittain 234–250 arkipäivänä. Käytännössä elintarvikejakelun järjestää 42 aamuvirkkua vapaaehtoista.

Eläkeläinen Erkki Nauska, 80, on yksi seurakunnan organisoiman elintarvikejakelun vapaaehtoisista.

– Toisten auttaminen tuo minulle hyvän mielen. Viikoittain olen jakeluvuoroissa kahdesta viiteen kertaa. Olen aamuvirkku, joten tämä tehtävä sopii minulle, hän kertoo.

Elintarvikkeita saadaan tällä hetkellä seitsemästä kaupasta. Vapaaehtoiset hoitavat kaupoissa elintarvikkeiden pakkaamisen, niiden kuljettamisen autolla, elintarvikkeiden jakelun kirkolla ja aamupalan laittamisen.

Erkki Nauska sanoo, että elintarvikejakelussa ei kysellä, miksi joku hakee sieltä ruokaa. Hän tietää silti, että moni kävijä turvautuu seurakunnan elintarvikejakeluun vain äärimmäisessä hädässä.

– Kaikki ihmiset ovat minulle samanarvoisia. On valitettavaa, että kaikille meille ei ole elämässä jaettu onnekkaita pelikortteja. Työttömyysturvan tiukentaminen ja nykyinen aktiivimalli eivät ainakaan helpota ihmisten elämää, Erkki Nauska pohtii.

Elintarvikkeita on jaettu Espoonlahden seurakunnassa vuodesta 2003 lähtien.

– Viime vuonna elintarvikkeita jaettiin yhteensä 21 184 henkilölle. Hakijoita oli keskimäärin 90 jokaisena päivänä, elintarvikejakelusta vastaava diakoni Anna Helenius kertoo.

Helenius on kehittänyt vuosina 2016–2018 elintarvikejakelua sekä siihen liittyvää vapaaehtoistoimintaa Espoonlahdessa yhteistyössä Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan kanssa. Espoon hiippakunta on tukenut toimintaa 14 434 euron avustuksella. Varoilla on parannettu kylmäketjua, kehitetty kuljetustoimintaa, koulutettu vapaaehtoisia ja palkattu tukityöllistetty.

Espoonlahdessa elintarvikkeiden hakijoita on pyritty kohtaamaan myös muulla tavoin.

– Järjestimme viime vuonna elintarvikkeiden hakijoille ruoanlaittoryhmän sekä muutamia luontoretkiä. Ruoanlaittoryhmällä oli aktivoiva vaikutus. Yksi osallistujista tarttui kokoontumispaikan työllistämistukeen ja työllistyi, Anna Helenius mainitsee.

Kaikki ihmiset ovat minulle samanarvoisia. On valitettavaa, että kaikille meille ei ole elämässä jaettu onnekkaita pelikortteja. - Erkki Nauska

Lahjoituselintarvikkeita käytetään diakoniassa taloudellisen avustamisen muotona. Lahjoituksena saatua leipää viedään kaupungin asukastila Kivenkolossa kävijöille ja tarjotaan diakoniaruokailussa käyville.

Helmikuusta lähtien perjantaiaamuisin Espoonlahden kirkolla on tehty ja tarjottu lahjoituselintarvikkeista valmistettua aamupalaa. Sitä on nauttinyt päivittäin noin 50–70 ihmistä. Pitkään haudutettua puuroa, kahvia, teetä ja valmiita voileipiä on tarjolla aamukahdeksalta. Kesäkuukausiksi aamupala jää tauolle.

Aamupalaa ovat usein olleet keväällä valmistamassa Karita Åker ja Heli Raja-Halli.

– Kymmenen litran puurokattila hupenee usein alle tunnissa. Tunnelma aamupalalla on ollut rauhallinen ja rento, Heli Raja-Halli kertoo.

– Paras kiitos meidän laittamasta aamupalasta on se, kun joku kehui puuroamme melkein yhtä maistuvaksi kuin hänen oman äitinsä keittämää, Heli Raja-Halli sanoo.

Karita Åker hakeutui aamupalatoiminnan vapaaehtoiseksi kevättalvella.

– Olen ollut jonkin aikaa työttömänä. Kaipasin myös jotain tekemistä päiviini, hän kertoo.

Kaksikko kertoo, että sekä elintarvikejakelussa että aamupalan kokkausvuorossa on hyötyä vikkelistä sormista, sosiaalista taidoista ja organisointikyvystä.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi