Teknologia on kiehtonut emerituspiispa Mikko Heikkaa aina, ja hän on seurannut kiinnostuneena teknologiakeskittymän rakentumista Espoon Keilaniemeen. Raaden hammas -nimellä tunnettu Accountor Tower on seissyt paikallaan 1970-luvulta asti.
Emerituspiispa Mikko Heikka: ”Kirkko teki suuren harha-askeleen viime vuosikymmeninä, kun se hylkäsi rakkauden ja korvasi sen opilla”
Espoon ensimmäisen piispan Mikko Heikan työvuodet olivat jatkuvaa kirkon sisäisten konfliktien ratkomista.
Kun Mikko Heikasta tuli Espoon hiippakunnan piispa, hän vei ensi töikseen muut piispat Nokian vieraaksi Keilaniemeen. Oli 2000-luvun alku, ja matkapuhelinyhtiö oli maineensa huipulla. Yrityksen pääkonttorilla piispat ja pääjohtaja Jorma Ollila puhuivat siitä, kuinka teknologinen murros läpäisee kaiken.
Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, Keilaniemi on teknologiakeskittymä, jota Helsingin Sanomat on kutsunut Espoon Manhattaniksi. Emerituspiispa Mikko Heikka on halunnut sopia haastattelun tänne, koska täällä luodaan tulevaisuutta ja Heikan mielestä myös toivoa.
Teknologia on kiinnostanut häntä aina.
– Vuonna 1974 väitin Kotimaa-lehden kolumnissa, että teknologiaa ohjaavat aina arvot, enemmän tai vähemmän tiedostetut.
Paraikaa Heikka kirjoittaa kirjaa uskonnon suhteesta tekoälyyn.
Heikka oli Espoon hiippakunnan ensimmäinen piispa
Keilaniemen ohella koko Espoota on rakennettu viime vuosikymmenet rivakkaan tahtiin. Espoon hiippakunta perustettiin vuonna 2004, kun suureksi paisunut Helsingin hiippakunta jaettiin kahtia.
Mikko Heikasta, Helsingissä työuransa tehneestä papista, tuli Espoon ensimmäinen piispa. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2012.
Espoon hiippakunta täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tavallisen kirkon jäsenen elämään hiippakunta vaikuttaa välillisesti, sillä sen tehtävä on tukea seurakuntien toimintaa.
– Espoon hiippakunnassa oli henkistä liikkumatilaa ja avaruutta. Keskusteluyhteydet yhteiskunnan eri tahoihin olivat hyvät. Alue, jota rakennettiin, oli tosi innostava.
"Espoon hiippakunnassa oli henkistä liikkumatilaa ja avaruutta. Keskusteluyhteydet yhteiskunnan eri tahoihin olivat hyvät", Mikko Heikka muistelee työvuosiaan piispana.
Rakentamisen keskellä Mikko Heikka myös kasvoi. Lapin sodan taistelut olivat tuhonneet hänen syntymäkuntaansa Ylitorniota.
Heikka muistaa lapsuudestaan toivon ilmapiirin.
– Kun kaikki oli hävitetty, oli rakentamisen aika.
Se, onko Mikko Heikka kirkossa rakentanut vai hajottanut, on katsojan silmässä. Heikka lukeutui oman aikansa uudistajiin, oli naisille ja vähemmistöille nykykielellä ilmaistuna hyvä liittolainen. Se merkitsi vihapostia – Heikan mukaan samoilta porukoilta, jotka lähettävät sitä kaikille vähemmistöjen tukijoille.
Äskettäin ilmestyneessä muistelmakirjassaan Toivon piispa Heikka käy läpi kirkon lähihistoriaa. Hän sanoo, ettei halunnut muistella muistelemisen ilosta tai osoitella muiden virheitä. Hän kirjoitti asioista, joita pitää tärkeinä. Kirja on hänen henkinen perintönsä kirkolle.
Heikka täyttää syksyllä 80 vuotta, ja se innosti kirjan julkaisemiseen juuri nyt.
Kun rakkaus tulee takaisin, se on dynamiittia kirkon elämälle ja teologialle.
Kirkko ei välty kirjassa kritiikiltä. Heikka pitää suurena harha-askelena sitä, että viime vuosikymmeninä uskon ja rakkauden tasapaino kirkossa järkkyi. Kirkko hylkäsi rakkauden ja korvasi sen opilla. Tämä näkyi Heikan mukaan kaikessa kirkon päätöksenteossa.
Heikka painottaa, että pitää kyllä oppia tärkeänä.
– Rakkaus ja elämä jäivät kuitenkin sivuraiteelle. Nyt tasapaino on palautumassa ja rakkaus saamassa taas sille kuuluvan aseman. Ja kun rakkaus tulee takaisin, se on dynamiittia kirkon elämälle ja teologialle.
Rakkauden sivuuttamiseen oli useita syitä. Ekumeeniset suhteet olivat Heikan mukaan niistä yksi. Välit katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon tiivistyivät ja vaikuttivat opin korostumiseen.
– Katolisessa kirkossakin rakkaus on noussut takaisin keskiöön vasta nyt paavi Franciscuksen aikana. Hänen fokuksessaan ovat köyhät, hän ymmärtää vähemmistöjä. Heiluriliike on palautumassa.
Opin ylikorostumiseen johti myös vuoden 1986 naispappeuspäätös, jota Heikka pitää viime vuosisadan merkkitapauksena suomalaisessa kirkkohistoriassa. Hänen mukaansa oppia painottava kehitys alkoi pian naispappeuspäätöksen jälkeen.
– Ensin ajateltiin, että kamppailu kirkossa on päättynyt, mutta toisin kävi. Vastakkainasettelu johti opin korostumiseen entisestään, sillä sen avulla teroitettiin aseita puolin ja toisin.
Oppiin keskittyminen sysäsi sivuun tulkitsemisen perinteen. Hermeneutiikalla tarkoitetaan teologiassa vanhojen tekstien tulkitsemista kulloisessakin ajassa ja paikassa. Näin luodaan uutta teologiaa.
Juuri hermeneutiikan ansiosta Heikka oli itse alkanut kannattaa naispappeutta nuorena pappina 1970-luvun alussa. Hän päätyi siihen, että jos naispappeus torjutaan, on luovuttu hermeneutiikasta, Raamatun tekstien tulkinnasta.
Näin kirkossa osittain tapahtuikin naispappeuspäätöksen jälkeen. Vaikka naispappeus oli hyväksytty, asiaa ympäröivä ristiriita tuotti kirkkoon jäykkää opillisuutta, joka jätti hyvin vähän tilaa tulkinnalle.
Kirkko ei Heikan mukaan enää hahmottanut ympäristöä, jossa se eli.
– Kirkko eli omaa elämäänsä ja riitautui itsensä kanssa.
Heikka toimi piispana vuodet 2004–2012. Ajanjakso oli hänen mukaansa jatkuvaa kirkon sisäisten konfliktien ratkomista.
– Piispojen neuvotteluissa aika meni siihen, että sammutettiin tulipaloja. Niitä oli koko ajan. Kontekstin analysointiin ei kerta kaikkiaan riittänyt voimavaroja.
Lopulta piispat joutuivat toteamaan, että puhumisen aika on ohi. Oli tehtävä päätöksiä. Miespapit, jotka kieltäytyivät yhteistyöstä naispappien kanssa, alkoivat saada tuomiokapituleilta rangaistuksia.
Naispapit toivat dialogin ja verkostot
Pappisnaiset ovat Mikko Heikan mukaan muuttaneet kirkkoa peruuttamattomasti. Hierarkiasta on siirrytty kohti verkostoja, opin rinnalle on tullut dialogi.
Heikan mielestä naisten toisenlainen teologia kumpuaa siitä syrjinnästä, jota he ovat kahdentuhannen vuoden aikana kirkossa kohdanneet. Heidän aloittamansa muutos kirkossa kutsuu luo, ei sulje pois. Samaa hyvää kehitystä vahvistaa Heikan mukaan se, että kirkko on menettämässä institutionaalisen valtansa.
Hän listaa kirjassa ihmisiä, jotka hänen työuransa aikana raivasivat esteitä rakkautta korostavan kirkon tieltä: Sairaalateologi Irja Kilpeläinen kiinnitti ensimmäisten joukossa huomiota naisten asemaan kirkossa. Teologian tohtori Pirkko Lehtiö oli naispappeuden esitaistelija. Piispa Irja Askola ja rovasti Liisa Tuovinen panivat Heikan sanoin ”elämänsä peliin” naispappien ja seksuaalisten vähemmistöjen puolesta.
Suurin toivon aihe ovat paikallisseurakunnat.
Askola toimi Heikan teologisena erityisavustajana ennen kuin hänet valittiin piispaksi Helsinkiin. Hänen lisäkseen piispakunnasta Wille Riekkinen ja arkkipiispa Kari Mäkinen puolustivat Heikan mukaan sorrettuja vähemmistöjä. Aiempia arkkipiispoja Mikko Juvaa ja John Vikströmiä Heikka pitää hahmoina, jotka loivat kirkossa edellytyksiä rakkaudelle ja elämälle.
Heikan mielestä kirkko on nyt valinnut uskon ja rakkauden tien huolimatta siitä, että kirkon sisäinen konflikti kärjistyy yhä. Konfliktin aiheena on viime vuosikymmenen aikana ollut samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen.
– Suurin toivon aihe ovat paikallisseurakunnat. Sieltä nousevat vastaisuudessa hyvät uutiset.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon hiippakuntaan istutetaan juhlavuoden kunniaksi 20 perheomenapuuta – piispa Kaisamari Hintikan mukaan uudet omenapuut kertovat toivosta
AjankohtaistaHiippakunnan 19 seurakunnassa juhlitaan 20-vuotista taivalta ensi sunnuntaina. Ohjelmassa on jumalanpalveluksia ja oheistapahtumia.
