Yllätävän suuri osa miespuolisista papeista suhtautuu vieläkin varauksellisesti naisten johtajuuteen kirkossa.
Professori: Jos naisten pappeutta ei olisi hyväksytty, pätevien naisten tilalla olisi keskinkertaisia miehiä
Papin tehtävä avautui naisille 30 vuotta sitten. Teologian professorina pian aloittava Kati Tervo-Niemelä uskoo, että sen jälkeen kirkosta on tullut aktiivisempi ja ihmisläheisempi osin juuri naisten ansiosta.
Nyt kun piispa Irja Askola on eläkkeellä, ensimmäistä mielikuvaa kirkosta ilman naisia pappeina ei tarvitse kauan etsiä. Voi ottaa esiin kuvan nykyisestä piispakaartista, jossa kaikki ovat taas miehiä.
– Kun tällaista kuvaa katsoo, hätkähdyttää. Voiko kirkko tässä tasa-arvon ajassa todella olla tämän näköinen? Vaikka meillä on paljon vahvoja naisia ruohonjuuritasolla, kyllä kirkko olisi enemmän seurakuntalaistensa näköinen, jos piispakunnassa olisi naisia. Piispa Irja Askola teki ensimmäisenä naispuolisena piispana rohkeaa työtä ja toi kirkkoa tavallisten ihmisten lähelle.
Näin sanoo Kati Tervo-Niemelä, joka aloittaa pian Itä-Suomen yliopistossa käytännöllisen teologian professorina. Millainen kirkko olisi, jos kirkolliskokous olisi vuonna 1986 äänestänyt toisin ja naisten pappeus olisi jälleen kerran torjuttu määrävähemmistön voimin? Tuossa kokouksessa 87 äänesti naisten pappeuden puolesta ja 21 vastaan. Kaksi vuotta aiemmin 32 edustajaa riitti torjumaan naisilta pappisviran.
Ensinnäkin asiasta olisi äänestetty kirkossa yhä uudestaan. Aihe olisi ollut suurin yksittäinen kirkkoa sisäisesti jakava tasa-arvokysymys, kun se nykyään on suhtautuminen samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ja siunaamiseen.
Asia olisi ilman muuta jälleen ensi syksyn seurakuntavaaleissa tapetilla, sillä siellä valitaan kirkon luottamushenkilöt, jotka puolestaan valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen. Seurakuntavaalien äänestysprosentti ovat pieni, ja luottamushenkilöissä on keskivertoseurakuntalaisia enemmän konservatiivisesti ajattelevia. He ovat aktiivisia seurakuntalaisia ja osaavat keskittää äänensä, joten naisten pappeus riippuisi liberaalimmin ajattelevien seurakuntalaisten halukkuudesta äänestää.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja käytännön auttamistyö olisivat pienemmässä roolissa
Jos naisia ei olisi hyväksytty papeiksi, heitä varten kehitettyä seurakuntalehtorin virkaa olisi Niemelän mukaan vahvistettu hyvitykseksi jo siksikin, että naisia oli jo tuolloin runsaasti teologian opiskelijoina. Lehtorit kastaisivat lapsia ja ehkä vihkisivät hääpareja, mutta täysiä papin oikeuksia heillä ei olisi. Ehtoollista he saisivat jakaa vain miespuolisen kirkkoherran erityisluvalla.
Koska naiset eivät pääsisi papeiksi, teologisen tiedekunnan opiskelijoissa olisi nykyistä enemmän miehiä. Valmistuvat papit olisivat Tervo-Niemelän mukaan keskinkertaisempaa joukkoa, sillä hyvillä koulutodistuksilla opiskelemaan tulevat ja akateemisesti miesopiskelijoita keskimäärin paremmat naiset eivät papiksi pääsisi. Nyt papeiksi valikoituu sekä päteviä naisia että miehiä, mutta pelkkien miespappien kirkossa rima laskisi.
Naisten uskonkäsityksille on tutkimusten mukaan keskimäärin luontevampaa sovittaa yhteen keskenään ristiriitaisia elementtejä.
– Kati Tervo-Niemelä
– Pätevien naisten tilalla olisi keskinkertaisia miesteologeja. Naisten työorientaatio on myös miehiä laaja-alaisempi ja monipuolisemmin erilaisiin tehtäviin suuntautunut, joten myös pappien työnkuva olisi kapeampi ja perinteisempi.
– Papit keskittyisivät enemmän vain sananjulistukseen, kirkollisiin toimituksiin, evankelioimiseen ja lähetystyöhön. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, käytännön auttamistyö, sielunhoito ja etenkin vähemmistöjen oikeuksien edistäminen ja ekologiset asiat olisivat kirkossa nykyistä pienemmässä roolissa. Niissä naiset ovat vahvoja. Kirkko olisi passiivisempi, sanoo Tervo-Niemelä.
Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisessa naiset ovat olleet miehiä aktiivisempia niin yhteiskunnassa yleensä kuin kirkossa. Kaksi naispappia kolmesta on valmis vihkimään ja siunaamaan homopareja, miehistä vain kolmannes. Kirkolliskokouksessa tyydyttäisiin siis lähinnä antamaan asiasta kielteisiä lausuntoja.
Naisten tie johtajuuteen tyssäisi
Naisia johtajina kirkossa olisi, mutta koska johtajat usein ovat pappeja, joidenkin naisten tie johtotehtäviin voisi tyssätä siihen, etteivät he pääse papiksi. Kati Neljä vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa yllättävän suuri osa miespuolisista papeista suhtautui yhä nihkeästi naisten johtajuuteen kirkossa.
– Papit ovat kirkon muita työntekijäryhmiä liberaalimpia. Esimerkiksi kanttoreista noin kymmenen prosenttia vastustaa yhä naisten pappeutta, miespapeista vain muutama prosentti. Mutta naiseen piispana suhtautui ehdottoman myötämielisesti vain viidennes. Jos lisätään melko samaa mieltä olleet, silti vain hieman yli puolet miespuolisista kyselyyn vastanneista kannatti sitä, Kati Tervo-Niemelä sanoo.
Uusi kysely on jo tehty, mutta tulokset julkistetaan vasta myöhemmin keväällä. Tervo-Niemelän mukaan vastaavien neljän vuoden välein tehtävien kyselyjen trendi on positiivinen, mutta muutos hidasta.
Miehet ovat naisia enemmän kiinnostuneita selkeitä raameja asettavasta uskonnollisuudesta.
– Kati Tervo-Niemelä
– Nuoret miespapit ovat kuitenkin avoimempia sille, että naiset ovat kirkon johtotehtävissä.
Vaikka naisia ei olisi hyväksytty papeiksi, kirkossa ei silti olisi varsinaista pappispulaa. Papit valikoituisivat kuitenkin pienemmästä ja konservatiivisemmasta joukosta kuin nyt. Nuorista suomalaisista naisista uskonnollisesti aktiivisia on noin 30 prosenttia, nuorista miehistä vain kymmenen prosenttia. Jos papit tulisivat vain tästä joukosta, he olisivat asenteiltaan jyrkempiä ja mustavalkoisempia kuin nyt.
– Naisten uskonkäsityksille on tutkimusten mukaan keskimäärin luontevampaa sovittaa yhteen keskenään ristiriitaisia elementtejä. Miehet ovat opillisesti tiukempia ja mustavalkoisempia. Heissä on enemmän esimerkiksi tiukkoja ateisteja ja aatemaailmaltaan konservatiiveja.
Toisaalta, jos kaikki papit olisivat vain naisia, sekään ei olisi Tervo-Niemelän mukaan kirkolle hyväksi. Kosketus miesten maailmaan ja ajattelutapoihin puuttuisi.
Kun osa suomalaisista on joka tapauksessa uskonasioissa konservatiiveja, myös kirkossa on oltava heille tilaa. Muuten he löytävät paikkansa vain tiukoista herätysliikkeistä ja opillisesti jyrkemmistä kirkkokunnista.
– Miehet ovat naisia enemmän kiinnostuneita selkeitä raameja asettavasta uskonnollisuudesta. Konservatiiviset seurakunnat vetävät aika hyvin nuoria miehiä puoleensa.
Kirkosta erottaisiin tasa-arvosyistä
Jos naiset eivät olisi päässeet papeiksi, kirkosta olisi erottu runsain mitoin jokaisen kirkolliskokouksen jälkeen. Niin tapahtui vuonna 1984, kun 8 000 ihmistä jätti kielteisen päätöksen vuoksi kirkon. Se oli siihen aikaan paljon.
Toisaalta eroajia olisi kokonaisuudessaan kenties ollut suunnilleen sama määrä kuin nyt, sillä eron keskeisin syy on, ettei kirkolle tunnu olevan itselle merkitystä. Mutta ehkä noita kirkon merkityksettömäksi kokevia olisi nykyistä enemmän naisissa.
– Naiset ovat tuoneet kirkkoon pappeina lisää ihmisläheisyyttä ja inhimillisyyttä, ja moni on jäänyt kirkkoon sen ansiosta. Heitä pelkästään miespappien kirkko oudoksuttaisi.
Entä kirkon yhteiskunnallinen asema? Sen Tervo-Niemelä uskoisi olevan suunnilleen nykyisenkaltainen. Kirkko olisi samaan aikaan sekä arvostettu että arvosteltu. Arvostelu kohdistuisi tasa-arvokysymyksiin, mutta sen painopiste olisi eri kuin nyt. Puhuttaisiin siitä, miksi nainen ei vieläkään kelpaa papiksi.
– Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että näin olisi voinut vielä 30 vuodenkin kuluttua olla, tuntuu kyllä mahdottomalta. Kun Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa naisia oli pappeina jo paljon ennen Suomea ja monet suomalaiset naiset toimivat silloin pappeina Ruotsissa, olisimme kaukana Pohjoismaisista kirkoista. Ehkä yhteistyötä haettaisiin pienistä Itä-Euroopan luterilaisista kirkoista. Suhteet katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon saattaisivat kyllä olla vielä nykyistäkin lämpimämmät.
Tervo-Niemelän mukaan oli onni kirkolle, että naisten pappeus hyväksyttiin. Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi 6.3.1988. Vuoden 1990 kirkolliskokous avasi myös piispan viran naisille.
Korjaus 26.2. kello 13.50: Joensuun yliopisto on muutettu Itä-Suomen yliopistoksi.
Jaa tämä artikkeli:
