Ruotsin kirkon suomalaistaustainen piispa emerita Tuulikki Koivunen Bylund vieraili Kallion kirkossa Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan vieraana 11. syyskuuta.
Suomen kirkko on Ruotsin kirkkoa ainakin vuosikymmenen jäljessä, mutta voi luottaa valoisaan tulevaisuuteen, uskoo piispa emerita Tuulikki Koivunen Bylund
Suomessa ihmetyttävät lepsut piispat ja rehottava rasismi, mutta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hyvästä rippikoulutyöstä ruotsalaiset voisivat ottaa mallia.
Yksi asia tuntuu kiinnostavan suomalaisia aina: miten asiat ovat Ruotsissa ja mitä siellä meistä ajatellaan. Punnittuja näkemyksiä näistä asioista voi antaa Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon piispa emerita Tuulikki Koivunen Bylund, joka kävi hiljattain Helsingissä Kallion seurakunnan Torstaina iltapäivällä -keskustelusarjan vieraana.
Koivunen Bylund jäi eläkkeelle vuonna 2014, mutta on elänyt työntäyteistä elämää sen jälkeenkin. Hän on kirjoittanut muistelmansa ja työskennellyt Ruotsin kirkon vt. pappina Lontoossa, Fuengirolassa ja Hampurissa. Syyskuun alussa Koivunen Bylund aloitti vuoden loppuun kestävän pestin vt. kirkkoherrana Tukholman suomalaisessa seurakunnassa.
– Lopetin ulkomaan keikat sen takia, että halusin saada hyvän kontaktin lapsenlapsiini. Sitten tuli tämä tehtävä Tukholman suomalaisessa seurakunnassa, vain junamatkan päässä Uppsalasta… Kysyin lapsiltani, että mitä he tykkäisivät, jos menen. He sanoivat, että mene vaan.
Koivunen Bylund on uudesta työstä innoissaan myös siksi, että kaksikielisessä seurakunnassa hän pääsee puhumaan äidinkieltään. Ensimmäisinä viikkoina on tullut selväksi ainakin se, että työtä riittää: kirkkoneuvosto salli Koivunen Bylundin Suomen-reissunkin sillä verukkeella, että hän yrittää samalla löytää Suomesta yhden papin lisää rippikoulutyötä tekemään.
– On hienoa saarnata, on hienoa jakaa ehtoollista. En ole yhtään väsynyt tähän hommaan! Mutta voi olla, että kun tämä viransijaisuus päättyy, menen kuukaudeksi nukkumaan, 78-vuotias Koivunen Bylund toteaa.
Kutsumus vei kumitehtaan duunareitten keskelle Ruotsiin
Raumalta kotoisin oleva, Åbo Akademissa opiskellut Tuulikki Koivunen Bylund lähti 1970-luvun alussa Ruotsiin töihin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Suomessa tuolloin vihitty naisia papiksi. Kutsumus työhön oli ollut vahva seurakuntanuoriajoista alkaen.
– Ajattelin, että pappi on lähimpänä Jumalaa. Olin hurskas, uskovainen nuori ja halusin tietysti olla Jumalaa lähellä. Parin vuoden pappina olon jälkeen opin, että se oli ihan väärä käsitys.
Suomalaiset ovat avoimempia ja suorasanaisempia kuin ruotsalaiset.
Pappi ei ollut sen lähempänä Jumalaa kuin muutkaan, mutta Koivunen Bylund viihtyi pappina Trelleborgissa Ruotsin eteläkärjessä.
– Siellä oli 2 000 suomalaista kumitehtaalla hyvin likaisissa töissä. Tulin sinne papiksi 23-vuotiaana, vähän niin kuin vapahtajaksi omasta mielestäni, kertomaan, että kapitalismi on paha juttu ja teidän pitää tehdä vallankumous.
1960-luvun lopun ylioppilasliikkeestä Koivunen Bylundin ajatteluun oli tarttunut tapa nähdä Jeesus vallankumoustaistelijana ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Eivät kumitehtaan työntekijät vallankumousta halunneet, mutta nuoren papin he ja Ruotsi ylipäätään ottivat lämpimästi vastaan.
Tuulikki Koivunen Bylund on kokenut saaneensa elämältä kaiken, mutta on ollut koettelemuksiakin, kuten ärhäkkä syöpä.
Jumala on pyhä ja arvaamaton
Tuulikki Koivunen Bylund väitteli teologian tohtoriksi Uppsalassa vuonna 1994 ja työskenteli opiskelija- ja seurakuntapastorina, Uppsalan tuomiorovastina ja lopulta Härnösandin hiippakunnan piispana. Saavutusten rinnalla oli kaikenlaisia koettelemuksiakin: avioero, työpaikkakiusaamista ja syöpä.
– Kun minulla oli kaikista pahimmat tuskat, olin kiukkuinen, että mikset Jumala kuule rukouksiani ja ota näitä kipuja pois. Eivät ne lähteneet, mutta myöhemmin ymmärsin, että syöpä oli hyvä asia.
Mitä hyvää siinä sitten oli?
– No se, etten kuollut siihen, mutta opin enemmän Jumalasta. Olen rukoillut koko elämäni, mutta Jumala ei ole todellakaan mikään godisautomat, karkkiautomaatti. Hän on pyhä ja arvaamaton.
Koivunen Bylund ihmettelee itsekin, mistä vahva luottamus Jumalan olemassaoloon on syntynyt.
– Se on todella minua auttanut kaikissa koettelemuksissani.
Suomalaisuudesta on ollut Ruotsissa etua
Nykyään ruotsinsuomalaiseksi itsensä määrittelevä Tuulikki Koivunen Bylund seuraa uutisia Suomesta sekalaisin tuntein. Entinen kotimaa tuntuu yhä mielenkiintoisemmalta, mutta myös vieraalta ja muuttuneelta. On paljon hyvää: Suomen tie Natoon näytti helpolta ja ruotsalaisia ovat kiinnostaneet pääministeri Marin ja presidentti Stubb. Sitten on asioita, joita on vaikea ymmärtää, kuten suomalaisten innostus ydinvoimaan ja rasismi, joka tuntuu rehottavan politiikan huipullakin.
– Suomessa voi olla joku takapajulan peikko lausumassa ihan päättömiä ajatuksia, joita myös Ruotsissa siteerataan. Silloin hävettää.
Suomessa piispat ovat olleet vähän lepsuja.
Koivunen Bylund kokee kuitenkin itse aina hyötyneensä suomalaisuudestaan.
– Erityisesti muistelmien julkaisun jälkeen minua on kehuttu siitä, että olen kauhean avoin, rohkea ja suorasanainen. Se johtuu suomalaisuudesta. Suomalaiset ovat avoimempia ja suorasanaisempia kuin ruotsalaiset.
Synnyinmaan perintöä on varmasti myös työmoraali, jonka Koivunen Bylund tunnistaa omassa sotienjälkeisessä sukupolvessaan.
– Meille opetettiin, että työn tekeminen on tärkeää. Nuoret papit ovat tarkkoja vapaapäivistä, työtunneista ja palkasta, mutta me olemme vielä tällaista vanhaa työhullua sukupolvea.
Raamattua pitää tulkita, ei vain lukea
Ruotsin kirkko avasi papin viran naisille vuonna 1958, Suomessa tämä tapahtui vuonna 1986. Samaa sukupuolta olevien vihkimisen Ruotsin kirkko salli vuonna 2009 – papeilla on tosin yhä oikeus kieltäytyä vihkimistä omantunnon syistä.
Monessa asiassa Suomen kirkko tuntuu olevan 10–20 vuotta Ruotsin kirkkoa jäljessä, Koivunen Bylund ajattelee. Ruotsissa on tehty päätöksiä ja opittu elämään niiden kanssa, mutta Suomessa vanhat kiistat tuntuvat jatkuvan.
– Suomessa piispat ovat olleet vähän lepsuja, Koivunen Bylund sanoo.
Selitystä voi tietysti hakea rakenteista, historiasta ja kulttuurista. Esimerkiksi siitä, että herätysliikkeitä on Ruotsissakin, mutta siellä ne jäivät kirkon ulkopuolelle jo aikoja sitten.
– Ne ovat olleet hyviä sparraajia ja kannustajia kirkolle.
Suomessa kirjaimellista raamatuntulkintaa harrastetaan selvästi enemmän. On Koivunen Bylundilla ollut nuorena fundamentalistivaiheensa, mutta se meni ohi.
– Raamattu on niin tärkeä kirja, että sitä pitää tulkita, ei vain lukea. Ruotsissa on ihan selvää, että Raamattua pitää tulkita viisaasti ja ottaa huomioon monta asiaa.
Tuulikki Koivunen Bylund seurasi kutsumustaan ja vihittiin papiksi Lundissa vuonna 1971. Hän on tehnyt pitkän uran Ruotsin kirkossa ja toimii loppuvuoden 2025 Tukholman suomalaisessa seurakunnassa.
Jumala kuulee, muttei tee kuten tahdon
Joissakin asioissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko on onnistunut Ruotsin kirkkoa paremmin. Paras esimerkki on rippikoulu: Suomessa rippileirille haluavat nyt nekin nuoret, jotka eivät kuulu kirkkoon, Ruotsissa rippikoulun käy vain noin kolmasosa nuorista. Kaikesta huolimatta Tuulikki Koivunen Bylund näkee Ruotsin kirkon tulevaisuuden valoisana.
– Voin kuolla pois hyvällä omallatunnolla. Tukholmassa, jossa rippikoululuvut ovat olleet pitkään miinuksen puolella, on ollut viime vuosina kasvua. Tämän 50 vuoden aikana kun olen palvellut Ruotsin kirkkoa, se on tullut paremmaksi ja paremmaksi.
Tähän on vaikuttanut esimerkiksi se, että evankelis-luterilainen kirkko menetti asemansa Ruotsin valtionkirkkona vuonna 2000. Sitä ennen se oli sitä vahvasti: hallitus valitsi Koivunen Bylundinkin Uppsalan tuomiorovastin tehtävään.
– Sen jälkeen kun valtionkirkkoasemasta luovuttiin, kirkolla on ollut paremmat suhteet muuhun yhteiskuntaan. Meitä vähän kuunnellaankin.
Meillä on sama Jumala ja Jumala on oikein hyvä kaikenlaisten ihmisten Jumala.
Jos Ruotsin kirkon tulevaisuus näyttää valoisalta, uskaltaisiko samaa ennustaa Suomen kirkollekin?
– Kyllä. Meillä on sama Jumala ja Jumala on oikein hyvä kaikenlaisten ihmisten Jumala, Ruotsin, Suomen ja muidenkin maiden.
Kunhan kirkkoherran sijaisuus Tukholmassa päättyy, Koivunen Bylund aikoo jatkaa kirkollisesta elämästä nauttimista seurakuntalaisen roolista käsin ja jutella Jumalalle.
– Se on tullut minulle oikein tavaksi, että puhun Jumalalle joka päivä. Kyllä hän kuulee – muttei vieläkään tee kuten tahdon.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
300 vuotta vanhaan tukholmalaiseen palloiluhalliin perustetussa kirkossa saarnataan suomeksi – Ruotsin kuninkaan määräyksestä
HengellisyysRuotsin kirkon ainoa suomalainen seurakunta sijaitsee Tukholmassa. Ruotsissa asuvia suomalaisia yhdistää kaipuu aavan meren tuolle puolen, ja siksi heidän epävirallinen tunnuskappaleensa on Satumaa-tango.
