Kiinnostaako ukulele? – Soittamista harjoitellaan nuorten kurssilla Espoonlahden seurakunnassa
Ukulele eli pienikokoinen nelikielinen kitara on noussut monen suosikkisoittimeksi.
Mistä syntyi idea järjestää ukulele-kurssi, Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ulla Kakko?
Hankimme seurakuntaamme ukuleleja viime vuonna havaittuamme, että monet lapset ja nuoret ovat innostuneita soittimesta. Halusimme tarjota nuorille mahdollisuuden kokeilla jotain uutta. Se tuntuu olevan helposti lähestyttävä soitin verrattuna moneen muuhun instrumenttiin.
Minkä ikäisille kurssi on tarkoitettu?
Kurssi on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Luulen, että ukulele on nuorille tuttu etenkin populaarimusiikin kautta. Sitä soitetaan myös joissakin kouluissa.
Oletteko järjestäneet ukulele-kursseja aiemmin?
Tämä on ensimmäinen kerta. Jos innostus kasvaa, järjestämme mahdollisesti lisää kursseja jatkossa, esimerkiksi oman kurssin alakouluikäisille lapsille.
Pitääkö kurssilaisten tuoda oma soitin?
Ei tarvitse. Kurssilla voi käyttää seurakunnan soittimia. Toki oman voi ottaa mukaan, jos sellainen on.
Voiko kurssille tulla, vaikka ei osaisi soittaa ukulelea?
Ehdottomasti! Tämä on alkeiskurssi, jolle voi tulla, vaikka ei olisi yhtään soittokokemusta. Tietysti tervetulleita ovat myös ne, joilla on jo aikaisempaa kokemusta. Aina voi oppia lisää.
Missä ukulelen soittotaidosta on etua?
Omalla soittotaidolla voi ilahduttaa muita missä tahansa liikkuukin ja innostaa muita soittamaan. Yhteisiä veisuja voi säestää, jos toimii esimerkiksi rippikoulussa isosena.
Nuorten ukulele-kurssi 3., 17. ja 24.5. klo 17.30 Soden musiikkihuoneessa. Ilmoittautuminen verkossa viimeistään 28.4.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Yksivuotias Max Kyrklund tykkää rummutella seurakunnan muskarissa
AjankohtaistaSeurakunnan muskari on yksivuotiaan Maxin ja hänen isänsä juttu. Muskarissa saa laulaa, leikkiä ja kokeilla erilaisia instrumentteja.