Gurun opissa: Oikeasta opista kiisteleminen ei johda mihinkään

Gurun opissa: Oikeasta opista kiisteleminen ei johda mihinkään

Jumala ei tarvitse muuta kuin kaikesta omasta yrittämisestä tyhjän sydämen. Sinne hän tahtoo valmistaa rauhanmajan.

”Jos tahdot olla tätä maailmaa täynnä, olet taivaallisista tyhjä”, kirjoittaa saksalainen mystikkopappi Johann Arndt.

Arndt haastaa meidät miettimään, millä sisimpämme täytämme. Ajatuksemme, mielemme, tahtomme tai aistimme ei voi tavoittaa Jumalaa, jos olemme täynnä kaikkea muuta. Siitä muusta Arndt käyttää sanoja halu, himo ja hekuma.

Asioita, jotka eivät tuota sydämelle rauhaa, ei kannata kuunnella eikä ajatella, eikä niistä kannata puhua. Ihminen tarvitsee vakaamman sisäisen perustan. "Puukaan ei menesty muualla kuin omassa maaperässään. Samoin ei sisäinen ihminen kasva hyvin muualla kuin sydämen sisäisellä perustalla”, kirjoittaa Arndt.

 

Ensi vaikutelma voi olla, että Arndt on ilonpilaaja varoittaessaan meitä maailman katoavista huveista ja niiden tuomasta lyhytaikaisesta ilosta. Hänen ajatellussaan on kuitenkin jotakin vapauttavaa.

Itse en voi tehdä itsestäni parempaa ihmistä. Arndtin mukaan se voi tapahtua vain niin, että käännyn pois kaikesta ulkoisesta ja nostan katseeni Jumalaan päin, päästän irti omista voimistani ja tahdostani ja omahyväisyydestäni ja annan yksin Jumalan vaikuttaa minussa.

Jumala astuu sinne, mistä hän löytää kaikesta omasta yrittämisestä tyhjän sydämen, ja tekee siitä rukoushuoneen, rauhanmajan ja sisäisen kasvun paikan, Pyhän Hengen työpajan. Tehtäväni on vain ottaa vastaan ja antaa hänen toimia.

Kristuksen elämä opettaa meille kaiken.

Ei riitä, että tuntee kristillisen opin ja pitää siitä kiinni. ”Opin pitää muuttua sinussa elämäksi”, saarnasi Arndt toimiessaan kyläpastorina. Hän halusi pitää kiinni Martti Lutherin perusoivalluksesta, että ihminen pelastuu yksin uskosta ja armosta eikä omien tekojensa ansiosta. Uskon sisäisen omaksumisen tuli silti näkyä elämässä.

Arndt eli aikana, jolloin luterilainen puhdasoppisuus oli voimissaan, ja tiesi, että kaikki eivät pitäneet hänen kirjoituksistaan. Kriitikoilleen hän vastasi jo teoksensa Neljä kirjaa totisesta kristillisyydestä esipuheessa: ”Monet ajattelevat, että teologia on pelkkää tiedettä ja sanataituruutta, vaikka se perustuu elävään kokemukseen ja käytännön harjoitukseen.”

Hänen mukaansa oikeasta opista kiivailu ja teologinen kiistely eivät johda mihinkään. Ne kertovat vain siitä, että oppi ja elämä ovat irtaantuneet toisistaan ja kristillinen elämä on unohtunut. ”Kristuksen elämä opettaa meille kaiken”, Arndt kirjoittaa.

 

Johann Arndtia on kutsuttu ”sydämen teologiksi”. Kirjoituksissaan hän viittaa usein Jeesuksen lausumaan ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Jos sitä etsit, sinun on annettava Jumalalle koko sydämesi ja sielusi, ei vain ymmärrystäsi, vaan myös tahtosi ja sydämesi rakkaus, Arndt opettaa.

Siellä sydämen sisimmässä perustassa tapahtuu myös todellinen sisäinen katumus. Siellä ihminen menee itseensä, kääntyy Jumalan puoleen ja etsii hänen armoaan. Siellä hiljenee maailman melu. Siellä syntyy levollisempi elämä, kaikki rakkaus ja kaikki hyvät työt.

Vaikuta sinä minussa

”Jumalani, muuta sinä et tahdo

kuin että lepäisin sinussa.

Minun tulee levätä

ja antaa sinun toimia.

Kokoa sinä minut taas yhteen sieltä,

minne olen itseni hajottanut.

Anna minun tyhjentyä kaikesta muusta,

että sinä eläisit minussa.

Anna minun vaieta itsestäni,

että sinä saisit puhua minussa.

Anna minun olla aloillani,

että sinä vaikuttaisit minussa.”

Ohjaajana Johann Arndt

Johann Arndt on 1500 ja 1600-lukujen taitteessa elänyt saksalainen mystikkopappi. Hän etsi aikansa luterilaisuuteen uudistusta mystiikasta. Hän oli innostunut nuoresta, reformaation syntyajan Martti Lutherista ja osin samoista kristityistä mystikoista kuin hän. Näitä olivat Augustinus, Bernard Clairvaux´lainen ja varsinkin Johannes Tauler. Arndtille tärkeä oli myös Tuomas Kempiläinen ja hänen kirjansa Kristuksen seuraamisesta.

Arndtin oma pääteos on Neljä kirjaa totisesta kristillisyydestä. Se levisi nopeasti vastustuksesta huolimatta ja vaikutti muun muassa pietismin syntyyn. Pappi Henrik Renqvist suomensi kirjan kolme ensimmäistä osaa 1830- ja 40-luvuilla. Viimeisin suomennos on vuodelta 1927. Teos on edelleen tärkeä rukoilevaisille, jotka ovat yksi Suomen kirkon viidestä herätysliikkeestä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi