Gurun opissa: Ole vapaa sielu

Gurun opissa: Ole vapaa sielu

Sisäinen vapaus kasvaa sitä mukaa, kun oma ego kuolee.

Vuonna 1310 kesäkuun ensimmäisenä päivänä Pariisissa tapettiin roviolla nainen. Hänet oli tuomittu kuolemaan katumattomana harhaoppisena. Syynä siihen oli hänen kirjoittamansa kirja, jonka väitettiin olevan täynnä erehdyksiä ja väärää oppia. Nainen oli nimeltään Marguerite Porete.

Hän kuului hengellistä uudistusta etsiviin naisiin, joita kutsuttiin begiineiksi. He eivät asuneet luostareissa, vaan elivät joko yksinään tai yhdessä toisten naisten kanssa pienissä tai vähän suuremmissa yhteisöissä. Näihin itsenäistä hengellistä elämää viettäviin naisiin, kuten Margueriteen, suhtauduttiin epäluuloisesti.

Marguerite oli kirjoittanut kirjan nimeltä Le miroir des simples âmes (Yksinkertaisten sielujen kuvastin), joka oli julistettu harhaoppiseksi ja poltettu Margueriten silmien edessä. Tämä oli tapahtunut muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1306. Kahden vuoden päästä siitä Marguerite oli vangittu kirjan kopioiden levittämisestä ja toimitettu lopulta Pariisiin inkvisition eteen. Siellä inkvisiittori oli kutsunut kokoon 21 teologian professoria arvioimaan kirjaa ja langettamaan siitä tuomion.

Hän oli sisäisesti vapaa, vakaa ja vahva nainen – ja se oli monille liikaa.

Mikä tuon professorien näkökulmasta oppimattoman naisen kirjassa oli niin vaarallista?

Heitä ärsytti moni asia. Marguerite kieltäytyi selittämästä tarkemmin kirjoituksiaan ja vastaamasta mihinkään hänelle esitettyyn kysymykseen. Hän ei ottanut vastaan anteeksiannon tarjousta eikä osoittanut katumusta. Hän kieltäytyi myös vannomasta inkvisition säännösten mukaista valaa. Hän yksinkertaisesti vaikeni kuulustelijoidensa edessä.

Marguerite oli sisäisesti vapaa, vakaa ja vahva nainen – ja se oli liikaa. Hänen kirjansa ydinteemoja ovat juuri vapaus ja se, miten siihen voi kasvaa. Ihminen – tai hänen sielunsa – löytää vapautensa, kun hän löytää syvimmän itsensä Jumalasta. Se tosin merkitsee montaa oman egon kuolemaa. Sisäinen vapaus kasvaa sitä mukaa, kun oma ego väistyy rakkauden tieltä.

Margueriten kirja ja ruumis poltettiin, mutta hänen sanomansa ei katoa.

Vapaa sielu on Margueriten mukaan "ei-miksikään tullut sielu". Sellaisella sielulla on kaikki eikä kuitenkaan mitään. Se tahtoo kaiken eikä mitään, tietää kaiken eikä tiedä mitään. Olennaisinta Margueritelle oli, että sellainen sielu, joka tyhjenee itsestään, täyttyy Jumalasta.

Inkvisitiolla oli valta päättää Margueriten elämästä, mutta siihen sen valta päättyi. Hän ei puolustanut itseään eikä vastannut kuulustelijoilleen, koska oli omasta mielestään sanonut kaiken sanottavansa jo kirjassaan. Häntä ei kiinnostanut häpeä tai kunnia, köyhyys tai rikkaus, ahdistus tai vapautus ei edes helvetti tai paratiisi. Häntä kiinnosti vain se, miten vapaus, ymmärrys, rakkaus ja ylistys asuisivat hänessä ja kaikissa sellaisissa sieluissa, jotka etsivät elämänsä tarkoitusta. Margueriten kirja ja ruumis poltettiin, mutta hänen sanomansa vapaudesta ja itsensä tyhjentämisen tärkeydestä ei katoa.

Margueriten uskontunnustus

"Totuus selittää sydämelleni

että olen ainoastaan

Yhden rakastama.

Ja ilman vastiketta

hän on antanut

minulle rakkautensa.

Tämä lahja tyrmää minut.

Hänen rakkautensa ilo

nostaa minut

ja muuttaa

ja yhdistää

jumalallisen rakkauden

ikuiseen iloon."

Ohjaajana Marguerite Porete

Kukaan keskiajan naismystikoista ei haastanut aikansa kirkkoa ja sen stereotypisia uskonkäsityksiä enemmän kuin pohjoisen Ranskan alueella vaikuttanut Marguerite Porete. Se vei hänet lopulta roviolle harhaoppiseksi tuomittuna 1.6.1310. Poreten kirjaa Le miroir des simples âmes (Yksinkertaisten sielujen kuvastin) pidettiin vuosisatoja toisten kirjoittamana, kunnes sen Vatikaanissa säilytetty latinankielinen käsikirjoitus vuonna 1946 osattiin liittää hänen kadonneeksi luultuun kirjaansa. Kirja ei ole kuitenkaan kiinnostanut tutkijoita niinkään sen mahdollisen harhaoppisuuden vaan ennen muuta sen syvällisyyden ja monitulkintaisuuden vuoksi.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi


Minuutissa mystikoksi

Villi city