Gurun opissa: Yksikään ihminen ei ole saari
Kun kuulet kirkonkellojen soivan, älä kysy, kenelle kellot soivat, sillä ne soivat sinulle, muistuttaa englantilainen pappi John Donne.
Vuonna 1623 Lontoossa kirkonkellojen ääntä kuuntelee korkeassa kuumeessa oleva mies. Hän ei jaksa nousta sängystä, eikä hän juuri voi syödä eikä nukkua. Hän on enimmän aikaa yksin. Tauti, johon hän on sairastunut, on tarttuva. Siihen voi kuolla.
Kellojen viesti on miehelle tuttu. Aluksi ne soivat harvemmin ja hiljaa. Näin ne kertovat jonkun tuntemattoman lähestyvästä kuolemasta. Sitten kellojen sointi vahvistuu ja nopeutuu. Siitä tietää, että kuolevan taistelu elämästä on päättynyt ja hänen sielunsa on päässyt vapaaksi.
Sairautensa keskellä mies tuntee syvää kohtalonyhteyttä ihmiseen, jonka sanomakelloja hän kuuntelee. Hän kuulee kellojen soivan itselleen. Parannuttuaan hän pukee kokemuksensa sanoiksi, joista tulee kuuluisat: "Yksikään ihminen ei ole saari, vaan jokainen on osa yhteistä mannerta." Kuolinkellot kertovat, että kuulumme kaikki yhteen. "Jokaisen ihmisen kuolema vie jotain minusta, koska minäkin olen osallinen koko ihmiskunnassa. Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle."
Yksinäisyys on piina, jota suurempaa ei ole edes helvetissä.
Mies on Lontoon St. Paulin kirkon tuomiorovasti John Donne. Hänen tiensä kirkon virkaan on ollut mutkikas. Nuorena hän pyrki valtion virkoihin. Sitä varten hän oli opiskellut lakia. Vuonna 1598 ura näyttikin aukeavan, kun hän pääsi Sir Thomas Egertonin, lordikanslerin ja kuninkaallisen sinetinvartijan sihteeriksi.
Donnen kohtaloksi koitui kuitenkin rakastuminen lordin vaimon sisarentyttäreen Anne Moreen, joka oli vasta 16-vuotias. He menivät salaa naimisiin, mistä seurasi, että Annen isä toimitutti Donnen vankilaan ja yritti saada avioliiton mitätöidyksi.
Avioliitto kesti kuitenkin ympäristön vastahangan. Se kesti myös muutot paikasta toiseen, köyhyyden, kahdentoista lapsen syntymän ja usean lapsen kuoleman. Pappina toimiessaan Donne kirjoitti paljon uskonnollisia runoja. Kauneimmat säkeensä hän kirjoitti kuitenkin vaimolleen. Ne kuuluvat varhaisen englantilaisen lyriikan helmiin. Hänen sydämensä murtui, kun vaimo kuoli synnytyksessä 33-vuotiaana.
Donne kirjoittaa, että ihmisen tuskista suurin on yksinäisyys. "Yksinäisyys on piina, jota suurempaa ei ole edes helvetissä", hän toteaa. Siksi meidän tulee kantaa toisiamme, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin.
Kirkonkellot muistuttavat hänelle, että Jumala rakastaa yhteyttä. Ne muistuttavat myös, että hän itse voisi olla se, jota nyt kannetaan hautaan. Hänen oma tuskansa lievittyy, kun hän kuulee kellojen soivan ja rukoilee toisen puolesta.
Donne muistuttaa, että aina kun kirkko kastaa lapsen tai hautaa jonkun, se koskee meitä kaikkia. Ja aina kun suljemme jonkun ihmisen yhteydestämme, jokin meissä kuolee. Ihmiskunta on yksi. Elämän avaimet eivät ole kenenkään omissa käsissä. Ne ovat armollisen Jumalan käsissä. Kerran kaikki hajoaa tuhkaksi ja mullaksi, kaikki, mitä olimme ja teimme. Ja silti – siinä kaikessa Jumala on.
Kuuntele kirkonkelloja
Kirkkojen kellot kutsuvat jumalanpalveluksiin. Voit kuulla niiden soivan myös sen merkiksi, että joku seurakunnan jäsen on kuollut tai että häntä saatetaan hautaan.
Kaikissa kirkonkelloissa on oma sointinsa. Kun kuljet kaupungilla tai kirkkopuistossa ja kuulet kellojen soivan, pysähdy hetkeksi ja kuuntele. Mitä kellojen sointi kertoo sinulle? Mitä tunteita tai ajatuksia se herättää sinussa? Mitä muistoja kellojen ääni kantaa? Mihin kellot kutsuvat sinua? Kenen puolesta rukoilet?
Ohjaajana John Donne
John Donne syntyi vuonna 1572 Lontoossa katoliseen perheeseen. Nuoren Donnen tähtäimessä oli pääsy hyvään valtion virkaan. Tästä käytännöllisestä syystä hän liittyi anglikaaniseen kirkkoon, joka oli valtionkirkko. Eteneminen uralla oli kuitenkin hidasta ja siihen tuli dramaattinen katkos, kun hän vuonna 1601 solmi paheksutun avioliiton 16-vuotiaan Anne Moren kanssa. Donne vihittiin papiksi vuonna 1615, ja hän tuli tunnetuksi saarnoistaan. Nykyään Donne tunnetaan parhaiten runoilijana. Sairastuttuaan vakavasti hän kirjoitti meditaatioita, jotka julkaistiin nimellä Devotions upon Emergent Occasions. Paavo Rissanen on suomentanut ne nimellä Rukouksia sairasvuoteelta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Koronavirus saa meidät tuntemaan, että ihmiskunnan kohtalo on yhteinen
PuheenvuorotKellot soivat aina myös minulle. Se koskee myös ilmastoa, taloutta, sotaa ja rauhaa.
Gurun opissa: Lähde tutkimusmatkalle sisimpääsi
Hengellisyys
Gurun opissa: Tiedätkö, mihin olet matkalla?
Hengellisyys
Gurun opissa: Ole vapaa sielu
Hengellisyys