Gurun opissa: Pyhiinvaeltaja matkaa ennen kaikkea sisimpäänsä – kävely auttaa siinä

Gurun opissa: Pyhiinvaeltaja matkaa ennen kaikkea sisimpäänsä – kävely auttaa siinä

Pyhiinvaeltajan kannattaa pitää kantamuksensa kevyinä, muistuttaa pyhiinvaeltajakonkari Gerard W. Hughes.

Gerard W. Hughes rakasti kävelemistä Skotlannin kukkuloilla. Näillä retkillään hän huomasi ajatustensa selkiytyvän ja ratkaisujen kypsyvän.

Elettiin 1960-luvun loppupuolta, ja Hughes työskenteli pappina Glasgow’n yliopistossa. Viikonloppuisin hänellä oli tapana retkeillä opiskelijoiden kanssa läheisillä vuorilla. Heitä puhutteli maiseman avaruus ja kauneus, ja heidät pysäytti vastapäisten rinteiden näkymä ja ajatus siellä sijaitseviin puolustusministe­riön rakennuksiin mahdollisesti kätketyistä ydinaseista.

Rinteillä kävellessään he pohtivat paitsi elämän kauneutta myös hyvän ja pahan taistelua ihmisten mielessä ja maailmassa.

Pyhiinvaeltaja ei tiedä, mikä häntä odottaa. Se selviää päivä kerrallaan matkan aikana.

Kahdeksan vuoden työrupeaman jälkeen Hughes päätti jättää yliopiston ja lähteä matkalle suunnittelemaan tulevaisuuttaan.

Kesällä 1975 hän teki kymmenen viikon pyhiinvaelluksen Ranskan halki Italiaan ja Roomaan, joka kiinnosti häntä ennen kaikkea Pietarin ja Paavalin ja kristillisen uskon alkuaikojen kaupunkina. Mutta Rooma ei lopulta ollutkaan niin tärkeä. Paljon tärkeämmäksi osoittautui viidentoista kilon reppu selässä kävelty matka. Sen aikana hän mietti oman elämänsä matkan suuntaa.

Kotiin palattuaan hän muutti Pohjois-Walesissa sijaitsevaan jesuiittojen taloon, joka oli hänelle jo nuoruudesta tuttu. Parin työtoverinsa kanssa hän kehitti talosta uudenlaisen hengellisyyden keskuksen.

Sinne saapui niin omaan elämäänsä rauhaa etsiviä ihmisiä kuin ydinaseita vastustavia rauhanliikkeen aktiiveja. Hughes itsekin halusi omistaa elämänsä yhä syvemmin rauhan asialle. Mutta mitä voisi yksi ihminen tehdä?

Tämä kysymys mielessään Hughes lähti vuoden 1987 helmikuussa seuraavalle pitkälle pyhiinvaellukselleen. Hän kulki jalkaisin Jerusalemiin.

Se oli pyhiinvaellus rauhan puolesta, ja hän teki sen kristillisen rauhanjärjestön Pax Christin nimissä. Hän käveli läpi Euroopan vetäen perässään rattaita, joissa piti rep­puaan. Rattaille hän oli antanut ­nimeksi ”Mungo” kelttiläisen pyhimyksen mukaan. ­Nimi muistutti häntä kelttiläisen kristillisyyden ajatuksesta, että Jumalan pyhän läsnäolon voi kokea kaikessa.

Tarpeettomat matkatavarat, joita kannamme mielessämme, ovat paljon painavampia kuin yksikään selkäreppu.
– Gerard W. Hughes

Pyhiinvaeltaja tekee aina matkaa ennen kaikkea omaan sisimpäänsä, Gerard W. Hughes muistuttaa.

Pyhiinvaelluksella on päämäärää, mutta itse matka ja mitä sillä oppii, ovat usein tärkeämpiä kuin päämäärän saavuttaminen. Ulkoinen kohde voi motivoida matkaajaa ja kertoa hänelle jotakin hänen kaipauksestaan, mutta se, mitä matkalla tapahtuu, on aina yllätys.

Pyhiinvaeltaja ei tiedä, mikä häntä odottaa. Se selviää päivä kerrallaan matkan aikana.

Vaelluksella oppii, ettei reppuun voi pakata koko omaisuutta. Pyhiinvaeltajan kantamus on kevyt, sillä mukana on vain välttämätön. Vain siten pääsee perille.

Se pätee koko elämään. Emme elä kasataksemme kantamuksia ja omaisuutta. Jos teemme niin, hukkaamme päämäärän ja kadotamme sielumme.

”Tarpeettomat matkatavarat, joita kannamme mielessämme, ovat paljon painavampia kuin yksikään selkäreppu”, Hughes sanoo.

Tuota tarpeetonta painolastia ovat tukahdutetut tunteemme, arvostelevat asenteemme ja ahtaat uskomuksemme, jotka ovat niin iskostuneita meihin, ettemme usein edes huomaa niitä.

Kun hellitämme niistä, taakkamme kevenee, sisimpämme avautuu ja maailma näyttää toiselta. Silloin voi tulla tilaa myös Jumalalle, joka avaa uusia polkuja.

Pyhiinvaeltajan rukous

Herra, päästä meidät sokeudestamme.

Päästä meidät kaikista sellaisista

uskonnon muodoista, jotka lukitsevat

ihmiset temppeleihin,

pyhiin paikkoihin ja kirkkoihin

eivätkä tunnista sinua

jokaisen ihmisolennon salaisuudessa.

(Gerard W. Hughes)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi