Gurun opissa: Jumala on rajaton rakkaus

Gurun opissa: Jumala on rajaton rakkaus

Kun Jumalan rakkaus pysäyttää, kaikki nimet, joilla häntä kutsumme, tuntuvat köyhiltä ja kliseisiltä. Jäljelle jää vain rajaton rakkaus, sanoo urbaani erämaaisä Lev Gillet.

British Museumin kirjaston lukusalissa Lontoossa moni näki 1950- ja 1960-luvuilla pienen valkopartaisen munkin paksuissa silmälaseissaan. Hän istui siellä päivät pääksytysten kumartuneena lukemaan ja kirjoittamaan.

Välillä hän käveli ajatuksissaan, kurtisteli otsaansa ja mutisi hiljaa itsekseen. Mutta nähdessään ystäviään hän pysähtyi tervehtimään, ja silloin hänen kasvonsa sulivat hymyyn.

Munkki kutsui lukusalia luostarikseen.

Yhtä kotonaan tuo mies oli kulkiessaan munkin kaavussaan Lontoon kaduilla. Häntä voisi kutsua urbaaniksi erämaaisäksi, jonka kilvoittelupaikkoja olivat suurkaupungit.

Kirjoituksiaan hän julkaisi salanimellä ”eräs idän kirkon munkki”. Hän halusi pysyä tuntemattomana ja pitää persoonansa piilossa.

Tunnetuimmassa kirjassaan hän neuvoo, miten rukoilla. ”Meidän on lähestyttävä kaikkia miehiä ja naisia, joita kohtaamme kaduilla, kauppaliikkeissä, toimistoissa, tehtaissa, busseissa ja jonoissa – ja erityisesti niitä, jotka tuntuvat ärsyttäviltä ja vastenmielisiltä – Jeesuksen nimi sydämessämme ja huulillamme”, hän kirjoittaa.

Jos näkisimme jokaisen ihmisen sisällä haavoitetun Kristuksen, suhtautumisemme toisiimme muuttuisi.

Mies oli nimeltään Lev Gillet. Hän oli oman aikansa vaikuttavimpia ja arvoituksellisimpia hengellisiä isiä. Hän oli pyhiinvaeltaja, joka liikkui erilaisten maailmojen välillä.

Palattuaan sotavankeudesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän eli sekä lännen että idän luostareissa. Hän teki työtä pakolaisten, maahanmuuttajien ja kodittomien keskuudessa Pariisissa, Beirutissa, Genevessä ja Lontoossa.

Hän oli noviisina benediktiiniluostareissa Länsi-Euroopassa ja antoi munkkilupauksensa bysanttilaista sääntöä noudattavassa katolisessa luostarissa Puolassa. Missään hän ei ollut pitkiä aikoja, sillä hän ei halunnut jäädä kiinni yhteen paikkaan ja tehtävään.

Jumala on palava rakkaus, joka muuttaa meitä sisältäpäin jo ennen kuin sitä edes huomaamme.

Missä hän liikkuikin, hän tahtoi rakentaa kristittyjen välistä yhteyttä käytännön tasolla.

Pariisissa hän liittyi ranskankieliseen ortodoksiseen seurakuntaan. Hän ei lausunut mitään valoja eikä allekirjoittanut sopimuksia, mutta toimi silti kymmenisen vuotta seurakunnan pappismunkkina.

Elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä Lev Gillet keskittyi yhä enemmän Raamatun kertomuksiin, joiden sanomaa hän osasi välittää elävästi ja yksinkertaisesti. Yksi hänen suosikkikertomuksistaan oli se, jossa Jumala ilmestyy Moosekselle palavana pensaana. Gilletille palava pensas oli syvä Jumalan läsnäolon vertauskuva. Jumala on palava rakkaus, joka muuttaa meitä sisältäpäin jo ennen kuin sitä edes huomaamme.

Emme useinkaan tiedä, missä rakkauden kutsu meidät kohtaa. ”Tiet, kadut, tehtaat, pellot, sairaalat, koulut, kotimme – kaikki ne ovat mahdollisia temppeleitä. Ne ovat pyhäkköjä, joissa Jumala kutsuu meitä”, Gillet kirjoittaa.

Aina, kun Jumalan rakkaus pysäyttää meidät, olemme pyhällä maalla. Silloin kaikki ne nimet, joilla me olemme tottuneet häntä kutsumaan, tuntuvat köyhiltä ja kliseisiltä. Hänen rajaton rakkautensa mykistää meidät.

Vietä hetki hiljaisuudessa

Kun Jumala kutsuu meitä,

se kutsu viestii rakkautta.

Kun seuraavan kerran rukoilet,

aloita rukous hiljaisuudesta.

Sano sitten hiljaa mielessäsi:

”Tässä olen.”

Ole sen jälkeen vielä

rauhassa aloillasi niin kauan

kuin hyvältä tuntuu.

Voit kutsua hiljaisuudessa

Jumalan rakkauden suojaan

myös kaikki ne ihmiset,

joita kannat mielessäsi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi