null Gurun opissa: Rukoile vaikka laiskottaisi

Hengellisyys

Gurun opissa: Rukoile vaikka laiskottaisi

Kun Martti Luther tunsi itsensä laiskaksi rukoilemaan, hän alkoi toistaa lapsena oppimiaan rukoussanoja.

Martti Lutherilla oli ollut kahdenkymmenen vuoden ajan sama parturi, nimeltään Peter. Heistä tuli ystäviä. Näin voi päätellä siitä, että Luther kirjoitti Peterille pienen rukous- ja meditaatio-oppaan. Parturi oli pyytänyt opastusta siihen, miten hänen tulisi rukoilla. Parturille tosin kävi onnettomasti. Hän nimittäin surmasi pikaistuksissaan ja humalapäissään vävynsä ja sai tutkia rukousopasta lopun elämäänsä köyhänä ja karkotettuna.

Luther kertoo oppaassaan, miten hän itse rukoilee. Hän tiesi, miten helppoa oli unohtaa rukous kokonaan päivän touhuissa. Hän sanoo, että rukouksen olisi hyvä olla aamun ensimmäinen ja illan viimeinen teko. Silloin se sävyttäisi koko päivää.

Hän tunsi kaikki verukkeet, joihin vetoamme, kun koemme, että pitäisi rukoilla, mutta meitä laiskottaa. "Nyt en millään ehdi, mutta rukoilen kohta." "Miksi minun oikeastaan pitäisi rukoilla, kuuleeko minua edes kukaan, mitä se muka auttaa?"

Kun Luther tunsi itsensä laiskaksi rukoilemaan, hän turvautui jo lapsena oppimiinsa hengellisiin teksteihin. Hän kirjoittaa siitä näin: "Otan psalttarini, juoksen kammiooni, tai – jos on päivä ja aika sopii – kirkkoon muitten joukkoon ja alan lasten tapaan lausua itsekseni ääneen kymmentä käskyä, uskontunnustusta ja sen mukaan kuin aikaa riittää, muutamia Kristuksen, Paavalin tai psalmin sanoja."

Rukouksen olisi hyvä olla aamun ensimmäinen ja illan viimeinen teko. Silloin se sävyttäisi koko päivää.

Verukkeisiin ja epäilyksiin paras lääke on, että alkaa vain rukoilla. Siihen voi virittäytyä menemällä sellaiseen paikkaan, jossa on hyvä olla. Sitten voi alkaa tapailla vanhoja tuttuja rukouksia tai raamatunlauseita. Tarvitsemme tuttuja sanoja ja tuttuja tapoja. Ne auttavat meitä rauhoittumaan ja saavat sydämemme avautumaan rukoukseen.

Jos rukous jää omien mielialojemme ja halujemme varaan, se helposti unohtuu. Siksi Luther sanoi suoraan, että meidän pitää rukoilla siksi, että Jumala käskee meitä siihen. Jos mikä, niin rukous elää rutiinista, tutuista sanoista ja hetkistä.

Kun olet valmis, ala rukoilla. Luther neuvoi käyttämään Isä meidän -rukousta. Hän sanoi sitä maailman parhaaksi rukoukseksi, jonka rukouksen mestari Jeesus itse oli oppilailleen opettanut.

Kun luet rukouksen, havaitset, että se sisältää puhuttelun ja seitsemän lyhyttä pyyntöä. Kun luet ja toistat niitä hiljaa mielessäsi, huomaat, että niihin sisältyy kaikki olennainen. Niiden valossa tiedät, mitä eniten elämässäsi ja sisimmässäsi kaipaat ja mitä lähimmäisesi tarvitsee. "Siinä on kaikki, mitä ihminen ruumiin ja sielun puolesta tarvitsee maan päällä ja taivaassa", Luther opetti.

Opettele Isä meidän -rukous

Isä meidän -rukous on hyvä opetella ulkoa. Voit myös kirjoittaa sen muistilapulle ja laittaa sen vaikka lompakkoon. Silloin voit rukoilla sitä missä tahansa. Voit lukea sen ensimmäiseksi aamulla ja hetki ennen nukkumaan menoa.

Voit rukoilla sitä hiljaa mielessäsi, kun kävelet ulkona. Hidasta vähän askeleitasi, hengitä rauhallisesti ja sitten vain toista rukouksen sanoja ja anna niiden vaikuttaa.

 

"Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille anteeksi velkamme,

niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen."

Ohjaajana Martti Luther

Martti Luther syntyi Eislebenissä vuonna 1483. Hänen isänsä Hans Luder elätti perheensä kaivostoiminnalla. Lutherista piti tulla lakimies, mutta salamanisku, joka kaatoi hänet maahan, muutti suunnitelmat vuonna 1505. Luther lupasi ryhtyä munkiksi. Hän ei löytänyt kuitenkaan luostarista vastausta kysymykseensä, mistä hän löytäisi armollisen Jumalan. Vuonna 1511 Lutherista tuli Wittenbergin yliopiston raamatunselitysopin professori. Vuonna 1517 hän julkaisi 95 teesiä aneista, mistä kirkon uudistumisen eli reformaation katsotaan alkaneen. Kuuluisimpia Lutherin kirjoituksia on Kristityn vapaudesta. Hänen kääntämänsä saksankielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1534. Luther kuoli Eislebenissä ja haudattiin Wittenbergiin vuonna 1546.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.