Haalarit jalassa kirkkoon suorittamaan approja – ”Tapahtuma on niille, joille kirkon ovien avaaminen voi tuntua isolta”
Kirkkoappro järjestetään toista kertaa lokakuussa. Nuorten aikuisten tapahtuma, jossa suoritettiin hyvän mielen rasteja, yllätti viime vuonna suosiollaan järjestäjätkin.
Glitterpiste, taulujen maalausta, rauhoittumismeditaatio, veisukirjakaraoke ja karkki-beer pong. Tällaisia rasteja osallistujat pääsivät suorittamaan viime syksynä Kirkkoapproilla. Tapahtumassa kierrettiin Helsingin ja Vantaan kirkkoja, ja Hanna Havusto osallistui tapahtumaan Tampereelta saakka.
Journalistiikkaa Tampereen yliopistossa opiskeleva Havusto huomasi Kirkkoappro-mainoksen Instagramissa. Hän otti heti yhteyttä ystäväänsä sekä poikaystävänsä, ja he päättivät kaikki ilmoittautua tapahtumaan.
– Ajattelin, että olisi kiva tutustua kotiseutuun ja sen kirkkoihin vielä paremmin. Kirkkoapproilla oli mukana esimerkiksi Oulunkylän kirkko, joka on purku-uhan alla, ja halusin päästä käymään myös siellä, hän muistelee.
Havuston ryhmään tuli tapahtumassa poikaystävän ja ystävän lisäksi kolme entuudestaan tuntematonta, ja he kaikki tutustuivat päivän aikana toisiinsa. Osallistujille jaettiin Kirkkoapproilla appropassit, joihin sai leiman jokaiselta kierretyltä rastilta. Illan kruunasivat loppubileet, joissa oli kärrysaunan lisäksi muun muassa pomppulinna ja hot dog -koju.
– Tuntui ihan absurdilta kävellä kirkon sisään ja nähdä valtava pomppulinna. Tapahtumassa oli tosi kivaa, eikä yhtään sellainen boomer-meininki, Havusto naurahtaa.
Alkoholittomille opiskelijatapahtumille on kysyntää
Hanna Havusto on käynyt opintojensa aikana tavallisilla approilla, joissa kierretään baareja, mutta kyseinen konsepti ei kuitenkaan ole tuntunut hänelle omimmalta. Baareissa ei pysty keskustelemaan ihmisten kanssa kunnolla, sillä ympäristö on meluinen ja rauhaton. Päihteettömässä Kirkkoappro-tapahtumassa häntä veti puoleensa muun muassa yhteisöllisyys ja mahdollisuus kokeilla aktiviteetteja, jotka eivät keskity alkoholiin.
Alkoholittomuus ja sober curious -ilmiö on ollut viime vuosina nuorten keskuudessa vallitseva trendi ja siksi tilausta myös alkoholittomille tapahtumille on. Havusto kokee, että tällä hetkellä on sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla juomatta kuin aiemmin.
Hänen mukaansa kirkkomiljöö sopi hyvin approjen kaltaisen päihteettömän opiskelijatapahtuman järjestämiseen. Hän pitää tärkeänä, että kirkko järjestää tiloissaan ohjelmaa myös nuorille, jotta mielikuva kirkosta kankeana ja kaukaisena instituutiona hälvenisi.
– Monella on sellainen ajatusmaailma, että kirkko on hankala paikka järjestää mitään rentoa, mutta itse en koe niin. Kirkko on muutakin kuin se perinteiseksi koettu kirkkosali ja alttari. Kirkoissa on mielestäni rauhallinen ja vastaanottavainen henki ja turvallinen tunnelma.
Havusto kertoo, että voisi osallistua tapahtumaan mielellään tänäkin vuonna.
Rastit suunniteltiin monipuolisiksi ja rennoiksi
Myös Espoossa innostuttiin Kirkkoapprosta, ja tänä vuonna Espoon seurakunnat ovat tapahtumassa mukana. Tapahtuman suunnittelutyö on alkanut jo keväällä. Muun muassa Espoonlahden seurakunnan diakoni Liisa Pohjonen on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yhtä Espoon rastipistettä.
– Tänä vuonna on mukana niin monta eri toimijaa, että tapahtuman reitin suunnittelu on osoittautunut jopa vähän haastavaksi, Pohjonen kertoo.
Metroradan varrella tulee olemaan kaiken kaikkiaan noin kymmenen rastipaikkaa. Tapahtuman rastit ovat suunniteltu monipuolisiksi ja rennoiksi, jotta jokaiselle osallistujalle löytyisi jotain mieleistä.
Toivomme, että myös ne nuoret aikuiset, jotka eivät ole aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, osallistuisivat mukaan rohkeasti.
- diakoni Liisa Pohjonen
Kirkkoappro-tapahtuma on matalahengellinen. Toisin sanoen se pidetään kirkon tiloissa kirkon työntekijöiden kanssa, mutta uskonto ei ole rastien sisällöissä keskiössä.
– Toivomme, että myös ne nuoret aikuiset, jotka eivät ole aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, osallistuisivat mukaan rohkeasti. Kirkko on tarkoitettu kaikille, Pohjonen lisää.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat halusivat tehdä yhteistyötä nuorten aikuisten tapahtumissa ja idea kirkon tiloissa järjestettävistä approista syntyi.
– Halusimme luoda tapahtuman, jossa nuoret aikuiset pääsisivät tutustumaan kirkkoon, tiloihin ja toisiinsa hauskalla tavalla, kertoo pappi Aleksi Vainikka Malmin seurakunnasta.
Vainikka on tuottamassa Kirkkoapproja toista kertaa.
Kaikki nuoret aikuiset ovat tervetulleita
Rastit sijoittuivat viime syksynä junaradan varrelle Vantaalla ja Helsingissä. Aleksi Vainikan ja muiden tapahtuman järjestäjien mielestä pilottitapahtuma oli äärettömän onnistunut. Tapahtumaan osallistui viime vuonna 70 henkilöä ja tänä vuonna odotetaan vielä suurempaa kävijämäärää. Järjestäjät saivat osallistujilta kiitosta tapahtuman päihteettömyydestä ja järjestelystä.
Vainikka muistelee, että tapahtumaan osallistuneet tutustuivat ja ystävystyivät keskenään päivän aikana.
– Tapahtuma on nimenomaan niille ihmisille, joille se kirkon ovien avaaminen tai kirkon kynnyksen ylittäminen voi tuntua isolta. Tapahtumassa pääsee näkemään rennosti, minkälaista kirkossa voi olla.
Pisteillä on seurakunnan omia työntekijöitä nuorisotyöntekijöistä pappeihin. Tapahtuman suunnittelussa ja toteuttamisessa on mukana myös oppilaitoksia ja opiskelijoita kuten Diak ja teologian opiskelijoita. Tapahtumaan osallistumisen vaatimuksena ei ole opiskelijastatus, vaan kuka tahansa nuori aikuinen on tervetullut.
– Kirkkoappro on esimerkki siitä, mitä hyvää voi seurata, kun seurakunnat yhdistävät voimansa yhteiseen kohteeseen eli nuoriin aikuisiin. Näin suurta tapahtumaa ei yksi seurakunta voisi yksin saada aikaan, vaan olemme kaikki vahvempia yhdessä, Vainikka sanoo.
Näin pääset mukaan
Kirkkoappro järjestetään lauantaina 12. lokakuuta. Kierroksen voi aloittaa klo 12–14. Aloitusrastiksi voi valita joko Tapiolan kirkon tai Myllypuron Metropolian ammattikorkeakoulun. Rastit ovat avoinna klo 19 asti. Loppubileet Lauttasaaren kirkolla klo 17–22.
Tapahtumamaksu on 4 e / osallistuja (sisältäen haalarimerkin ja jatkot). Ilmoittautuminen on avoinna 10.10. asti. Ilmottautuminen tapahtuu täällä.
Rastipaikat:
Tapiolan kirkko (Kirkkopolku 6, Espoo), Lauttasaaren kirkko (Myllykallionrinne 1, Helsinki), Helsingin tuomiokirkko (Unioninkatu 29, Helsinki), Kallion seurakuntakoti (Siltasaarenkatu 28, Helsinki), Kalasataman yhteisötila (Kalasatamankatu 20, Helsinki), Myllypuron kirkko (Neulapadontie 12, Helsinki) , Metropolian ammattikorkeakoulu (Myllypurontie 1, Helsinki). Tapahtuman järjestävät Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakunnat, Diakin opiskelijoiden opiskelijakunta O'Diako ja Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys TYT.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Seurakunnat pääradan varrella järjestävät Kirkkoappron opiskelijoille ja nuorille aikuisille
AjankohtaistaTikkurilan kirkolta kohti Helsinkiä kulkeva kaupunkiseikkailu huipentuu Tapanilan kirkolle. Osallistujat saavat haalarimerkit.