Uuden romaanin ei pitänyt olla omakohtainen, mutta Iikka Hackmanin kirjoittaessa sitä sivuille alkoi tulla aineksia omasta elämästä.
Häihin Hyvinkäälle – Iikka Hackmanin nyrjähtäneessä tieromaanissa määränpäänä ovat häät ja kyydissä on myös pappi
Iikka Hackmanin tänä keväänä ilmestynyt romaani kertoo automatkasta, jonka aikana maailma ympärillä muuttuu poikkeustilaksi. Tien päällä on kolme henkilöä, ja 500 kilometrin matkalla pappia haastetaan monin tavoin.
Alussa oli automatka. Kirjailija Iikka Hackmanilla oli ajatus matkasta, jota jatketaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka maailma ympärillä muuttuu. Lähtökohta romaanille oli vertauskuva maailmasta, jossa me elämme.
– Onhan tässä vähän keitetty sammakko -efekti päällä, niin kirjassa kuin maailmassa, sanoo Hackman, jonka kolmas romaani Laulu jota emme ole kuulleet (WSOY) ilmestyi helmikuussa.
Keitetty sammakko on vertauskuva sekin. Sen mukaan havahdumme vasta, kun on myöhäistä, kun olosuhteet huononevat vähitellen niin kuin tarinan sammakolla asteittain kiehuvaksi muuttuvassa vedessä.
Toisaalta Hackman kyseenalaistaa, elämmekö me parhaillaan sittenkään poikkeusaikaa.
– Vai olivatko poikkeusaikaa ne muutamat viimeisimmät vuosikymmenet, jolloin Euroopassa oli seesteistä ja rauhallista? hän kysyy.
Hackmanille tyypilliseen tapaan romaaniin syntyi ensin teema ja tarinan isot linjat. Vasta sen jälkeen hän alkoi miettiä, keitä autossa matkustaa. Pian oli selvää, että kyydissä täytyy olla pappi.
Takapenkillä opetetaan pappia myös laulamaan
Romaanissa tehdään matkaa häihin Hyvinkäälle. Kyydissä on kolme matkustajaa. Henkilöhahmojen nimet – Rastas, Loru ja Jalava – vihjaavat, että luvassa on sadunomainen tarina, eikä kaikki ole ihan sitä miltä näyttää. Nimien perusteella ei voi myöskään päätellä henkilöiden sukupuolta.
Siinä missä Rastas edustaa mennyttä ja Loru nykyhetkeä, pappi Jalava edustaa kirkkoa ja vanhaa institutionaalista valtajärjestelmää.
– Kirjoittamisen edetessä rakensin papin hahmoon muitakin tasoja, Iikka Hackman sanoo.
Pappi Jalavan todetaan vaikuttavan ihmiseltä, joka välttelee konflikteja viimeiseen asti. Romaanin loppupuolella selviää, että epävarmuuksistaan huolimatta Jalava on määrätietoinen. Kun olosuhteet kärjistyvät äärimmilleen ja täytyy valita, Jalava tietää heti, missä on hänen paikkansa ja mikä hänen tehtävänsä on.
– Hän noudattaa kriisitilanteessa ammattietiikkaa, Hackman toteaa.
Matkan aikana pappia haastetaan: Miksi järjestää kirkollinen vihkiminen, jos ei usko? Ja miksi kirkko hyväksyy sen?
– Kritiikissä on omia ajatuksiani. Mitkä ovat kirkon todelliset arvot? Tekeekö kirkko itsensä tarpeettomaksi kameleonttimaisella mukautumisella? Onko kirkko hyväntekeväisyysjärjestö vai uskonnollinen yhteisö?
Kirjan pappia opetetaan takapenkillä laulamaan. Musiikki on romaanissa keskeisessä roolissa niin kuin automatkoilla usein. Hackman otti kirjaa kirjoittaessaan ensin pari laulutuntia, ja kun kirja oli melkein valmis, hän aloitti säännölliset laulutunnit.
– En osaa soittaa enkä laulaa, enkä ole ollut bändissä. Olen huomannut, että asioita voi tehdä sen vuoksi, että se on kivaa. Harrastuksen ei tarvitse johtaa mihinkään.
– Tulevaisuuden ajatteleminen aiheuttaa minulle lähes päivittäin huolen ja pelon aiheita. Mietin, minkälainen maailma on, kun nuorimmaiseni on aikuinen tai nuori, Iikka Hackman sanoo.
Minkä takia nuoriso olisi tällaisena aikana toiveikas?
Iikka Hackmanin romaanissa lapsiin ja nuoriin ladattavia toiveita ja odotuksia kutsutaan toivofasismiksi.
– Nuorison tulevaisuususkon on kerrottu romahtaneen. Minkä ihmeen takia nuoriso olisi tulevaisuuden suhteen toiveikas? Hackman kysyy.
– Asiat ovat päin helvettiä ja nuorisoa parjataan. Samaan aikaan todetaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja toivo. Siinä on ihmeellinen ristiriita, jota ei haluta nähdä.
Hackman on viisivuotiaan tyttären ja ulkomailla asuvan yhdeksänvuotiaan pojan isä. Uusimman romaanin ei pitänyt olla omakohtainen, mutta Hackmanin kirjoittaessa sitä sivuille alkoi tulla aineksia omasta elämästä.
– Tulevaisuuden ajatteleminen aiheuttaa minulle lähes päivittäin huolen ja pelon aiheita. Mietin, minkälainen maailma on, kun nuorimmaiseni on aikuinen tai nuori, Hackman kertoo.
Kirjan pappihahmon rakentamista varten hän luki romaaneja, joissa esiintyy pappi, ja hyödynsi kokemuksiaan toimittajana käymistään keskusteluista ja kohtaamisista pappien kanssa. Romaanin papin jumalakäsitys on Hackmanin omaa pohdintaa filosofien René Descartesin ja Henry Moren ajatusten pohjalta. Pappi Jalavan mukaan sisäinen tyhjyys on Jumala itse, ja tuo Jumalan läsnäolo voi tuntua pelottavalta ja vieraalta.
– Valtava tyhjyyden tunne, joka tuntuu siltä, että millään ei ole eikä voi olla merkitystä, on mahdollista nähdä jonkin läsnäolona, mikä pitäisi oivaltaa, ymmärtää ja hyväksyä, Hackman pohtii.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Antti Hurskaiselle kristinusko edustaa järkeä ja rauhaa – ”Tarvitsen ajatusta ylösnousemuksesta niin paljon, että en voi epäillä ja kyseenalaistaa sitä jatkuvasti”
HengellisyysAntti Hurskainen haluaa käydä kirkossa sekä pitkäperjantaina että pääsiäisenä. Sekä pimeys että valo tarvitaan.
