Kun Jeesuksen ylösnousemuksen ottaa osana kertomusta, johon on päättänyt kiinnittyä, siihen on Antti Hurskaisen mukaan helppo uskoa.
Kirjailija Antti Hurskaiselle kristinusko edustaa järkeä ja rauhaa – ”Tarvitsen ajatusta ylösnousemuksesta niin paljon, että en voi epäillä ja kyseenalaistaa sitä jatkuvasti”
Antti Hurskainen haluaa käydä kirkossa sekä pitkäperjantaina että pääsiäisenä. Sekä pimeys että valo tarvitaan.
– Pääsiäinen pitää käydä kerran vuodessa läpi, jotta sitten loppuvuoden muistaisi, mistä kristityn elämässä on kyse, sanoo kirjailija Antti Hurskainen.
– Samat pääsiäisen elementit ovat kirkossa läsnä jokaisessa perusmessussakin, mutta pääsiäisenä spektaakkeli on suurempi.
Pääsiäisen spektaakkelissa on Hurskaisen mielestä kyse kontrastista. Ensin pimeys on mahdollisimman pimeää, kivuliasta ja suurta. Epätoivo viedään niin pitkälle kuin vain voidaan. Sitten valo ja armo ovat yhtä lailla mahdollisimman suurta.
– Nämä molemmat tarvitaan. Niiden teho perustuu siihen, että ensin puuttuu toinen, sitten puuttuu se toinen. Pimeys ja valo eivät ole yhtä aikaa vaan peräkkäin.
– Ainakin suomalaisilla pääsiäinen liittyy vahvasti kevääseen ja siihen, että vastoin kaikkea todennäköisyyttä sieltä joku leskenlehti nousee tänäkin vuonna. Maalis–huhtikuussa, kun pääsiäistä juhlitaan, kontrastit voivat olla koviakin. On jäätä ja öisin vielä pakkasta, ja sitten yhtäkkiä vesi tippuu rännistä ja huomaa, että peippo on tullut.
Hurskainen kertoo olevansa taipuvainen kevätmasennukseen. Siksi yhtäkkinen valon määrä tuntuu välillä shokeeraavalta.
– Siihen järkytykseen pääsiäinen on tavallaan hoitoa.
Golgatan jälkeen tarvitaan valo
Tammikuussa ilmestyi Antti Hurskaisen esseekokoelma Musta rauha ja muita esseitä Juha Seppälästä (Siltala). Teoksen nimiesseessä Hurskainen tarkastelee sitä, miten hänen ihailemansa kirjailija Juha Seppälä kuvaa tuotannossaan uskoa ja Jumalaa.
Hurskainen huomauttaa, ettei hän tiedä, mitä Seppälän uskonelämässä tapahtuu, eikä se kuulu hänelle. Sen sijaan häntä on kiinnostanut se, miten Seppälä lähes pakonomaisesti käsittelee Kristus-hahmoa ja ylipäätään uskonnollisia teemoja läpi koko tuotantonsa.
– Hänen teoksissaan on hirvittävä tarve Jumalalle, mutta sitten törmätään jonkinlaiseen seinään. Parhaimmillaan se on loistavaa kirjallisuutta, mutta myös traagista ja surullista, Hurskainen sanoo.
Ehkä on turvallisempaa nojata naiiviin kriittiseen henkeen kuin ottaa askel sitoutumiseen.
Nelikymppinen Hurskainen ja 70-vuotias Seppälä ovat eri sukupolven kirjailijoita. Ongelmallisimmillaan uskonnollisten kysymysten käsittely on Hurskaisen mielestä Seppälän 2000-luvun alun teoksissa, joissa on tuolle ajalle tyypillistä ateistista retoriikkaa.
– Hänellä, niin kuin monella muullakin ihan fiksulla ihmisellä on outo käsitys, että kun löytää uskon, niin kriittinen ajattelu loppuu ja sen jälkeen eletään sellaisessa staattisessa onnen pumpulissa. Minusta se on käsittämätöntä, sillä on valtava määrä uskonnollista taidetta, joka osoittaa tämän vääräksi. Seppälä tietää sen hyvin, ja on itsekin sitä tutkiskellut ja tehnytkin. Mutta ehkä on turvallisempaa nojata naiiviin kriittiseen henkeen kuin ottaa askel sitoutumiseen.
Parin vuoden takaisessa Rintalaa lukiessa -kirjassaan (Siltala 2024) Juha Seppälä näkee uskonnot jonkinlaisena lohdun ja turvan etsimisenä kuolemanpelon edessä. Hänen mukaansa ”Jeesuksen kuolema on ihmisen, ei Jumalan pojan kuolema, ihmisen, joka eli joulusta kevään kynnykselle. Minun evankeliumini loppuu ristille.”
Hurskaisen ei. ”Pitkäperjantai on musta ja puhuu Johnny Cashin äänellä. Pääsiäinen hehkuu kellertävää iloa kuin vahaliina rivitaloterassin kevätauringossa. Kristityn on ymmärrettävä kumpaakin. Myös rakkauden nolo voitto tulee niellä, vaikka kaverit kampuksella tirskuisivat”, hän kirjoittaa Musta rauha -esseessään.
Kun Jeesuksen ylösnousemuksen ottaa osana kertomusta, johon on päättänyt kiinnittyä, siihen on Hurskaisen mukaan helppo uskoa.
– Koska maailma on täysin järjetön ja hirveä paikka, minulle kristinusko edustaa järkeä ja rauhaa, vakautta. Ja kristinuskon systeemin sisällä ajatus ylösnousemuksesta on täysin looginen.
Hurskainen sanoo, että epäileminen olisi kyllä helppoa, ja on hän sitä tehnytkin.
– Minä kuitenkin tarvitsen ajatusta ylösnousemuksesta niin paljon, että en voi epäillä ja kyseenalaistaa sitä jatkuvasti. Neljä vuotta sitten juuri ennen pääsiäistä paljastui Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan Butšan verilöyly ja kuvat ruumispusseista kevään kirkkaudessa levisivät mediassa. Se on sellainen Golgata, jota ei seuraa kahden päivän päästä valoa ja armoa. Siellä pimeys jatkuu edelleen.
– Maailma on täynnä Butšia, mutta niille vastapainona on olennaista, että Golgatan jälkeen seuraa järkähtämätön ja kivenkova valo.
Kirkko puutteineen on kyllin hyvä
Vuonna 2019 Antti Hurskainen kirjoitti Image-lehdessä julkaistussa esseessään pääsiäismessusta, jonka jälkeen hän erosi kirkosta. Hän kuvailee tilaisuutta näin: ”Messusta puuttui arvostamani luterilainen raskasmielisyys. Laulettiin afrikkalaistaustaisia hymnejä, nuori nainen kiersi kirkkosalia ja soitti rumpua. Intensiteetiltään sauvakävelyä vastannut ilo lävisti ylipitkän toimituksen.” Hurskainen kirjoittaa, että epäilemättä Kristus on ylösnoussut, mutta hänestä ei ponnekkaista yrityksistään huolimatta ollut kiinnittymään siihen sanomaan.
– No joo. Pitää riehua, että voi katua. Kirjoitin sen esseen hankalaan aikaan, ja en tiedä, oliko järkevää tehdä sitä siinä muodossa. Siihen liittyi paljon identiteettipeliäkin ja turhaa rajankäyntiä siitä, mitä on olla kristitty, Hurskainen sanoo nyt.
Jumalakin on parhaimmillaan silloin, kun hän ei ole suuri ja mahtava vaan pieni ja heikko.
Sittemmin Hurskainen on liittynyt takaisin kirkkoon. Hän on alkanut ajatella, että evankelis-luterilainen kirkko kaikkine puutteineen on sittenkin hänelle kyllin hyvä. Suomalaisen luterilaisuuden hienouksia on hänen mukaansa juuri se, ettei mitään hienouksia tai erityisiä jippoja ole.
– Tyytymisen logiikka voi olla aika radikaalia: tämmöinen olisi tarjolla, ja näillä nyt mennään, hän sanoo.
– Sen kanssa on ehkä linjassa se, että Jumalakin on parhaimmillaan silloin, kun hän ei ole suuri ja mahtava vaan pieni ja heikko, seimessä tai ristillä, epätoivoinen ja huutaa kipuaan. Sellainen Jumala ehkä ymmärtää jotain maailmastakin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon piispan pääsiäistervehdys: Pimeyden keskelle loistaa valo
HengellisyysTämän maailman pimeys ei ole lopullista pimeyttä. Sen keskellä loistaa pääsiäisaamun valo.
