null Hallamaa: Kristinuskon vaikein asia

Puheenvuorot

Hallamaa: Kristinuskon vaikein asia

Armon lahja on tarjolla koko ajan, mutta ihmiselle on luontaista kieltäytyä siitä.

Kahvipöydässä täytekakkua leikatessa kuuluu päivitellä kerman määrää tai sanoa, että tulipa iso pala, en minä tavallisesti tällaista ota.

Kiusalliseen kysymykseen uskaltaa tiedustella vastausta, kun sen tekee kaverin puolesta. Kun ihmiset raportoivat elintavoistaan, he vastaavat niiden arkirutiinien pohjalta, joita he aikovat alkaa noudattaa heti viikonlopun jälkeen. Huumeidenkäytön levinneisyyttä koskeviin kyselyihin saadaan luotettavia vastauksia vasta, kun kaavakkeessa saa kertoa, mitä tuttavat tekevät.

Rehellisyyden hyvettä ei ole vaikea noudattaa, kun kohteena ovat toisten viat ja puutteet. Kenties vielä vaikeampaa kuin myöntää omia virheitä muille on tunnustaa niitä itselleen. Oman toiminnan harmaita alueita ei kukaan mieluusti ota kriittisen katseen alle. Myönteistä minäkuvaa vaalitaan häivyttelemällä mokia ymmärrystä etsivin selityksin.

Armon lahja on tarjolla koko ajan, mutta kieltäydyn siitä.

Psykologiassa puhutaan defensseistä. Ne ovat ajattelutapoja, joilla ihminen suojaa minuuttaan ja hyvää käsitystä itsestään. Suojakeinojen heikkous on, että ne voivat tehdä sokeiksi omille virheille ja puutteille. Niiden vaikutusta voi heikentää opettelemalla tunnistamaan niitä.

Tavallista on ajatella, että omat erheet kumpuavat epäsuotuisista olosuhteista, mutta naapurin virheiden syy on hänen kelvoton luonteensa. Minä olisin tehnyt ja osannut, mutta muut sotkivat. Minä kuulun siihen 80 prosentin enemmistöön, joka pitää itseään on keskimääräistä taitavampana autonkuljettajana. Suurin osa ihmisistä on helposti huijattavissa, mutta minä olen osa valveutunutta vähemmistöä, joka osaa pitää varansa.

Armon valossa omia virheitä ja erehtyväisyyttä ei tarvitse peitellä. Jumalan katse paljastaa mutta ei tuomitse. Se luo tilaa itsekriittisyydelle, joka ei ruoki itsesääliä vaan tukee muutokseen.

Armon lahja on tarjolla koko ajan, mutta kieltäydyn siitä. Minän suojakeinoihin kuuluu myös käsitys, että olen muita parempi enkä tarvitse ketään. Armosta tekee vaikean sekin, että se ei kuulu yksinoikeudella minulle vaan aivan kaikille.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Nuoruuden paino-ongelmat saivat Virpi Hämeen-Anttilan tuntemaan itsensä vielä aikuisenakin kelvottomaksi reppanaksi 

Hyvä elämä

Hämeen-Anttila kertoo kirjassaan Paino, miten hän löysi jatkuvan laihduttamisen jälkeen lopulta luottamuksen itseensä ja kehoonsa.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.