Nuoruuden paino-ongelmat saivat Virpi Hämeen-Anttilan tuntemaan itsensä vielä aikuisenakin kelvottomaksi reppanaksi 
Kirjailija on joutunut tekemään työtä päästäkseen irti lapsesta asti piinanneesta huonommuuden tunteesta.

Kirjailija on joutunut tekemään työtä päästäkseen irti lapsesta asti piinanneesta huonommuuden tunteesta.

Nuoruuden paino-ongelmat saivat Virpi Hämeen-Anttilan tuntemaan itsensä vielä aikuisenakin kelvottomaksi reppanaksi 

Hämeen-Anttila kertoo kirjassaan Paino, miten hän löysi jatkuvan laihduttamisen jälkeen lopulta luottamuksen itseensä ja kehoonsa.

Painon hallintaan liittyviä kirjoja, lehtijuttuja ja tv-ohjelmia on tarjolla pilvin pimein, mutta Virpi Hämeen-Anttila on pettynyt niihin.

– Ylipaino on nähty niissä helposti ratkaistavana erillisenä ongelmana. Ei ole otettu huomioon, että ihmiset ovat erilaisia geeneiltään, psyykeltään ja taustaltaan.

Hämeen-Anttila päätti kirjoittaa kirjan kokemuksistaan. Hänen omilla piirroksillaan kuvitettu teos Paino alkaa lapsuudesta.

Hämeen-Anttilalla todettiin seitsemänvuotiaana selkänikamissa pahaa rappeumaa. Lääkärin ennusteen mukaan hän saattaisi ajan myötä jopa joutua pyörätuoliin. Tyly diagnoosi johti siihen, että tyttöä pelotti liikkua entiseen tapaan ja paino alkoi nousta.

Teini-iässä selkäkivut alkoivat vaivata toden teolla. Hämeen-Anttila ei kuitenkaan uskaltanut mennä lääkäriin vaan sinnitteli kipujensa kanssa.

– Masennus ja ahdistus saivat minut syömään rasvaista ja sokerista ruokaa. Se oli kohtalokas kytkentä, sillä rasva ja sokeri lievensivät kipuja mutta lisäsivät painoa.

– Kun sitten laihdutin, masennus iski kunnolla kimppuun. Eihän ihminen ole mikään kone. Kaikki on sidoksissa kaikkeen.

Hämeen-Anttila sai siitä huolimatta laihdutettua itsensä ihannemittoihin. Sitä seurasi romahdus, ja vaa’an lukema kipusi parikymppisenä 130 kiloon.

Taide toi lohtua vaikeassa tilanteessa

Painon ja selkäkivun lisäksi ­Virpi Hämeen-Anttilan masennuksen syynä olivat vaikeat kotiolot. Hänen isänsä loi omien traumojensa seurauksena kotiin ahdistuneen ilmapiirin, jossa tyttärestä tuli arka ja vetäytyvä.

– Jos kotona näytti tunteita, isä ivasi, pilkkasi ja löi. Kumpikaan vanhemmistani ei nähnyt tuskaani eikä kysynyt, miksi olin niin surullinen.

– Se, etten voinut luottaa aikuisten apuun, aiheutti turvattomuutta. Oli pakko opetella selviämään omin päin. Se tuntui todella musertavalta: ei kenelläkään lapsella eikä nuorella pitäisi olla sellaista taakkaa.

Hämeen-Anttilaa auttoi raskaassa tilanteessa se, että hän oli pienestä pitäen harrastanut lukemista, musiikkia ja piirtämistä. Teini-iässä hän haki elämäänsä pohjaa lukemalla paljon kaunokirjallisuutta sekä uskontoja ja filosofioita käsitteleviä teoksia. Myös luonnossa kulkeminen lohdutti: silloin hän tunsi olevansa kuin jonkun kädessä, osa jotain suurempaa.

– Keskityin sisäisiin iloihin, mutta eihän se ollut nuorelle mikään optimitila. Eristin itseni niin, että kun sitten ryömin kuorestani ulos, jouduin opettelemaan kommunikoimista muiden ihmisten kanssa. Myös miesten kiinnostus ja seurustelu tuntuivat ihmeellisiltä.

Myöhemmin Hämeen-Anttila ymmärsi, että isän käytös johtui tämän omasta väkivaltaisesta lapsuudesta.

– Isän olisi pitänyt mennä psykiatrille, mutta taustalla vaikutti sotien jälkeinen perinne. Piti olla vahva eikä saanut valittaa.

Virpi Hämeen-Anttila nauttii nykyään täysin siemauksin liikunnasta, kuten kävelystä kotinsa lähimetsässä.

Virpi Hämeen-Anttila nauttii nykyään täysin siemauksin liikunnasta, kuten kävelystä kotinsa lähimetsässä.

Epävarmuus omasta kehosta kesti pitkään

Runsas ylipaino horjutti pahasti Virpi Hämeen-Anttilan minäkuvaa. Vaikka hän laihdutti itsensä opiskeluaikoina lähes normaalipainoiseksi, hän ei ollut tyytyväinen kehoonsa ja painoonsa. Tämä johti jatkuviin laihdutuskuureihin.

– Tunsin, etten ollut oikean painoinen, ja rajun laihdutuksen jälkeen kehoni ei näyttänytkään kiinteältä. Siitä seurasi, etten tuntenut itseäni millään tavalla hyvännäköiseksi. Olin edelleen hyvin epävarma kehostani enkä voinut kuvitella esimerkiksi meneväni uimaan julkisella paikalla.

Hämeen-Anttila kertoo myös, että jos joku jostain syystä mollasi häntä, hänen oli vaikea puolustautua.

– Ajattelin alitajuisesti, että koska minulla on ruma keho, olen kelvoton ihminen muutenkin. Pyytelin tavallaan anteeksi olemassaoloani.

– Lopulta aloin kysellä itseltäni, miksi reagoin näin ja miksi olen koko ajan laihdutuskuurilla.

Hämeen-Anttilan piti elää viisikymppiseksi ennen kuin hän kunnolla tajusi, että hänen kehonsa on hyvä ja toimiva. Tärkeä käännekohta oli lääkärintarkastus, jossa lääkäri totesi hänen olevan juuri sopivan painoinen.

– Ymmärsin vihdoin, että vika oli ollut omien korvieni välissä.

– Huonommuuden tunteesta pois pääseminen on vaatinut työtä. Psyykeni on muuttunut, kun olen löytänyt luottamuksen kehooni. Osaltaan itsetuntoani ovat lisänneet äitiys ja antoisa työ tutkijana ja kirjailijana.

Lukuisten dieettien jälkeen Hämeen-Anttila huomasi, että hänelle paras tapa painon hallinnassa on unohtaa vaaka ja kalorien laske­minen.

On älytöntä, että ruokavaliosta ja oman kehon palvomisesta tehdään henkilö­kohtainen uskonto.

Liikunnassa ja syömisessä outoja piirteitä

Liikunta on nykyään Virpi Hämeen-Anttilan mielestä paitsi terveellistä myös hauskaa. Hän on sitä mieltä, että esimerkiksi kouluissa liikuntaa pitäisi tarjota monessa muodossa, jolloin jokainen voisi hyödyntää omia vahvuuksiaan.

– Sen sijaan nuorten kilpaurheilu menee helposti äärimmäisyyksiin. Kilpaurheilu voi olla aivan luonnotonta rääkkiä, ja siihen liittyy myös painon kyttäämistä. Ei ole ihme, jos keho ja psyyke menevät silloin sekaisin, Hämeen-Anttila sanoo.

– On muutenkin rankkaa olla nuori, kun yhteiskunta ja sosiaalinen media aiheuttavat erilaisia ulkonäköpaineita.

Hämeen-Anttilaa kummastuttaa myös se, miten monelle ruokavaliosta on tullut eräänlainen uskonto. Siihen voidaan suhtautua hyvinkin fanaattisesti.

– On älytöntä, että ruokavaliosta ja oman kehon palvomisesta tehdään henkilökohtainen uskonto. Välillä tuntuu kuin koko kulttuurimme olisi syömishäiriöinen. Ruokavaliolle annetaan outo arvo, ja siihen liittyen vallitsee moralistinen jako hyvään ja pahaan. Jos sitä ei noudata, tuomitaan luopioksi.

Hämeen-Anttila toivoo, että hänen hyvin henkilökohtaisesta kirjastaan voisi olla apua muille paino-ongelmien kanssa kamppaileville.

Parhaillaan hänellä on teossa kaksi dekkaria. Toinen niistä sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Toista hän kirjoittaa yhdessä puolisonsa ­Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa.

Työn vastapainoksi Virpi Hämeen-Anttila harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Hän kävelee, juoksee, ui, kiipeilee, käy pilateksessa ja nostelee painoja.

– Kuulostelen kehoani, mikä sille on hyväksi. Koen, etten ole enää mikään kelvoton reppana vaan pystyn mihin vain. Toki selkäni yhä toisinaan vihoittelee, mutta nyt tiedän, miten hoitaa sitä. Toivonkin pitkää ja liikkuvaa vanhuutta.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi