null Hämeenkylän kirkon lasten tilassa voi bongata pieniä enkeleitä tai pukeutua papin kasukkaan

Annukka Mikkola ja seurakunnan vapaaehtoiset toteuttivat Pilvenreunalla-nimisen lasten tilan Hämeenkylän kirkkoon. Siellä on lasten koossa myös kasukka, vaate, joka nähdään yleensä vain papin yllä.

Annukka Mikkola ja seurakunnan vapaaehtoiset toteuttivat Pilvenreunalla-nimisen lasten tilan Hämeenkylän kirkkoon. Siellä on lasten koossa myös kasukka, vaate, joka nähdään yleensä vain papin yllä.

Hyvä elämä Ajankohtaista

Hämeenkylän kirkon lasten tilassa voi bongata pieniä enkeleitä tai pukeutua papin kasukkaan

Tekstiilitaiteilija Annukka Mikkola ja seurakunnan vapaaehtoiset toteuttivat lasten oman paikan pitkälti kierrätysmateriaaleista.

Sitä ei voi olla huomaamatta, kun astuu Hämeenkylän kirkon kirkkosaliin: täällä on ajateltu myös lapsia ja heidän viihtyvyyttään. Heti oven vieressä on Pilvenreunalla-nimen saanut lasten oma kirkkotila, ja alttarilla huomio kiinnittyy värikkääseen kastepuuhun.

Sekä Lammasten ovi -nimisen kastepuun että lasten kirkkotilan on suunnitellut tekstiilitaiteilija, yhteisötaideopettaja Annukka Mikkola. Hän on toteuttanut projektit yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Lasten kirkkotilaa olivat tekemässä Marja-Liisa Tammivuori, Sari Lippojoki ja Liisa Manninen. Hämeenkylän seurakunnan Café Pähkinässä Pähkinärinteessä sijaitseva kastekaappi on myös Mikkolan ja seurakuntalaisten yhteistyön tulos. Kastekaappi on avattava taideteos, joka otetaan käyttöön silloin, kun tilassa vietetään kastejuhlaa.

Liturgisia värejä ja pieniä enkeleitä

Hämeenkylän kirkon lastentilassa on oranssi pehmeä matto, nojatuoli, pari värikästä rahia, pulpetti, leikkipöytä, pieni hylly lelukoreineen ja pino värikkäitä peflettejä, joita voi käyttää lasten nurkkauksessa tai viedä vaikka kirkon penkkiin. Tilassa on hyödynnetty paljon kierrätysmateriaaleja.

– Tämä vanha pulpetti esimerkiksi löytyi Nihtisillan kierrätyskeskuksesta. Yhdeksänvuotias Alison kirjoitti lukupulpettiin tekstin Matteuksen evankeliumista: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja”, Annukka Mikkola kertoo.

Pulpetin päällä olevaan liinaan on kirjottu enkeleitä lasten piirtämien mallien mukaisesti. Myös pulpetin kantta koristavat enkelit.

– Olen hyödyntänyt tilan suunnittelussa liturgisia värejä, ja siksi pulpetin liinakin on lila. Myöhemmin selvisi, että se on myös Hämeenkylän kirkon tunnusväri. Myös kirkon seinällä, lasten tilan taustalla olevassa Martti Aihan taideteoksessa, on sama sävy. Teos tulee nyt paremmin esiin.

Tarkkasilmäinen voi löytää lasten tilasta lisää enkeleitä. Niitä on kirjailtu lapsen kokoa olevaan messukasukkaan, siis vaatteeseen, joka yleensä nähdään vain papin yllä.

Kiinnostavia yksityiskohtia on myös raheissa, joiden päälle lapsi tai vanhempi voi istahtaa. Ne ovat saaneet päälleen uudet, värikkäät kankaat ja japanilaista Harakata sashiko -kirjailua.

Annukka Mikkola on suunnitellut Hämeenkylän kirkon kastepuun.

Annukka Mikkola on suunnitellut Hämeenkylän kirkon kastepuun.

Muunneltava tila, josta ei kantaudu melua

Pyyntö lasten tilan toteuttamisesta tuli Annukka Mikkolalle Hämeenkylän kirkkoherra Matti Hyryltä ja seurakuntaneuvostolta viime syksynä. Ensimmäisenä adventtina tila vihittiin käyttöön.

Kun vapaaehtoisvoimin tehdään, lopputulos on aina tekijöittensä näköinen eikä voi olla täysin varma, millainen siitä syntyykään. Annukka Mikkola on lopputulokseen tyytyväinen. Lasten tila sopii kirkon arkkitehtuuriin ja taiteeseen, mutta on sopivasti lapsenmielinen.

– Tällaista tilaa suunnitellessa pitää ottaa huomioon se, että kalusteet ovat liikuteltavia. Mistään ei myöskään saa syntyä melua.

Hämeenkylän kirkkoon ja sen lastentilaan pääsee tutustumaan ma–pe klo 9–14 sekä iltaisin ja viikonloppuisin tilaisuuksien yhteydessä tai sopimuksen mukaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.