Helsingin piispan pääsiäistervehdys: Pääsiäinen on käänteistä suurin
Pääsiäisenä maailma muuttui lopullisesti.
Kaksi vuotta sitten tapahtui historiallinen käänne. Kulkutauti levisi koko maailmaan. Arki muuttui. Syntyi vedenjakaja. Puhumme ajasta ennen koronaa ja ajasta koronan jälkeen.
Helmikuun lopussa tapahtui toinen käänne. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Euroopan turvallisuus horjuu, maailmankuva murtuu. Tulevaisuudesta tuli hetkessä toivottomampi.
Aina käänteet eivät kosketa koko maailmaa. Käänne voi olla vain yhden ihmiselämän kokoinen ja silti maailmanloppu. Elettyyn elämään tulee päivä, jota ennen kaikki oli tavallisesti, ja jonka jälkeen kaikki on toisin.
Rakkaimman omaisen menetyksen äärellä tuntuu, että mikään ei palaa enää koskaan ennalleen.
Pääsiäinen on käänteistä suurin. Maailma muuttui lopullisesti. Naiset saapuivat haudalle, joka oli tyhjä. Pääsiäispäivän evankeliumin mukaan ”he olivat ymmällä tästä”. Jeesuksen haudalle saapuneet olivat surun sumentamia. Käänne, jonka he kohtasivat, ei ollut Jeesuksen kuolema, vaan ylösnousemus.
Pääsiäisen käänne ei ole loppu, vaan alku. Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen mikään ei palaa enää koskaan ennalleen. Pääsiäinen on voitto kuolemasta. Mikään käänne maailmassa ei voi sen tapahtumia tyhjentää. Mikään käänne ihmisen elämässä ei voi pääsiäisen voittoa varastaa.
Pääsiäisen suuri käänne on lupaus siitä, että toivo on vahvempi kuin epätoivo. Pääsiäisen suuri käänne on lupaus siitä, että kaikkien loppujen keskellä häämöttää uusi alku. Pääsiäisen suuri käänne on lupaus siitä, että Kristus kukistaa kuoleman ja lahjoittaa iankaikkisen elämän – pimeimmän yön jälkeen aukeaa kirkas aamu.
Piispa Teemu Laajasalo saarnaa pääsiäisyönä Helsingin tuomiokirkossa 16.4.2022 klo 23.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin piispan pääsiäistervehdys: Onko Jeesus lammas vai leijona?
HengellisyysPääsiäisen kolmessa päivässä kiteytyy Jumalan suuri suunnitelma ihmisen hyväksi.