null Helsingin seurakunnat lähettävät joulutekstarin 90 000 ihmiselle – ”Näin voimme olla yhteydessä jäseniimme, kun emme voi tavata livenä”

Ajankohtaista

Helsingin seurakunnat lähettävät joulutekstarin 90 000 ihmiselle – ”Näin voimme olla yhteydessä jäseniimme, kun emme voi tavata livenä”

Eri ikäryhmille lähetettiin erilaiset tekstiviestit. Nuorille aikuisille kerrottiin, mitä heidän maksamillaan kirkollisverorahoilla on tänä vuonna saatu aikaan.

Helsingin seurakunnat lähettävät 22. ja 24. joulukuuta noin 90 000 tekstiviestiä jäsenilleen. Viesti lähetetään kaikille yli 18-vuotiaille helsinkiläisille, jotka kuuluvat kirkkoon ja joiden numero on saatavilla.

– Haluamme toivottaa jäsenillemme hyvää joulua ja lieventää yksinäisyyttä, jota monet kokevat tänä erikoisena koronajouluna, sanoo Helsingin seurakuntien kehittämistyön johtava asiantuntija Eeva Salonen.

– Näin voimme olla yhteydessä jäseniimme, kun emme voi tavata livenä.

Seurakunnat lähettävät eri-ikäisille ihmisille erilaisia viestejä. Kaikille vastaanottajille toivotetaan hyvää joulua ja neuvotaan, mistä he voivat tarpeen tullen saada esimerkiksi keskustelu- ja ruoka-apua.

– Nuoremmille ihmisille kerrotaan, mitä heidän maksamillaan kirkollisverorahoilla on tänä vuonna saatu aikaan. Heitä myös muistutetaan, miten vaikkapa naapuria voi ilahduttaa jouluna, Salonen kertoo.

Nuoremmat ikäpolvet eivät nykyään enää saa juurikaan tekstareita.

Idea joulutekstiviestien lähettämisestä syntyi Malmin seurakunnassa. Kun Salonen kuuli Malmin suunnitelmista, hän ehdotti, että tekstarin voisi lähettää kaikkien Helsingin seurakuntien jäsenille.

Esimerkiksi Paavalin ja Kallion seurakunnat ovat aiemminkin lähettäneet tekstiviestejä jäsenilleen. Helsingin seurakunnat ovat saaneet inspiraatiota naapurikaupungista Vantaalta, jossa kirkko on lähettänyt tekstareita nuorille aikuisille.

– Vantaa sai viesteistään palautetta, että kirkko on moderni, kun lähettää tekstiviestejä. Se nauratti minua, koska tekstari on tosi vanhaa teknologiaa, Salonen sanoo.

– Vantaa sai hyvää palautetta etenkin nuoremmalta ikäpolvelta, koska he eivät nykyään enää saa juurikaan tekstareita.

Vantaan suomenkieliset seurakunnat jatkoivat joulun alla hyväksi todetulla linjalla ja lähettivät hyvän joulun tekstiviestin tai soittivat yli 70-vuotiaille jäsenilleen. Espoossa taas noin 200 seurakuntien työntekijää ja vapaaehtoista soitti ennen joulua kaikille yli 80-vuotiaille seurakuntien jäsenille, joiden numerot olivat saatavilla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.