Diakonia tarkoittaa kirkon auttamistyötä. Usein keskustelu, kuuntelu ja neuvominen auttavat ihmisiä. Kuva: Jani Karlsson / Vantaan seurakunnat
Helsingin seurakuntayhtymä valmistelee lisärahoitusta diakoniatyölle, jonka asiasmäärä on kasvanut
Diakoniatyöntekijät pitävät tärkeänä, että seurakunnat voivat päättää paikallisesti, mihin mahdolliset lisävarat kohdennetaan. Eri alueilla on hyvin erilaisia tarpeita.
Helsingin seurakuntayhtymä on päättänyt käynnistää valmistelun, jonka tavoitteena on osoittaa diakoniatyöhön lisämäärärahaa. Samalla selvitetään diakoniatyön tilannetta, resursseja ja rakenteita. Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa 28. toukokuuta pitämässään kokouksessa.
– Perusturvaan tehdyt leikkaukset ja kiristynyt taloustilanne näkyvät siten, että asiakasmäärät ovat lisääntyneet, kertoo yhteisen seurakuntatyön diakonian päällikkö Asta Turtiainen.
– Eli se mitä pelkäsimme, että hallituksen leikkausten myötä tapahtuu, on toteutunut. Hätää kärsivien ihmisten määrä ei ole lisääntynyt vain meillä diakoniassa vaan myös Kelassa ja sosiaalitoimessa.
Vuonna 2025 Helsingissä perustoimeentulotukea sai 9,7 prosenttia väestöstä, kun koko maan keskiarvo oli 6,4 prosenttia. Luku on hivenen noussut vuodesta 2024, jolloin perustoimeentulonsaajia oli 9,2 prosenttia Helsingin väestöstä.
– Kun työttömyys on lisääntynyt, myös diakoniaan on tullut ihan uusia avunpyytäjiä.
Kela maksoi vuonna 2025 perustoimeentulotukea helsinkiläisille noin 180 miljoonaa euroa. Seurakuntien kautta tapahtuvaan diakoniseen avustamiseen käytettiin samana vuonna noin 797 000 euroa, tälle vuodelle on alustavasti varattu hieman vähemmän eli noin 720 000 euroa.
Diakonia on paljon muutakin kuin maksusitoumus kauppaan
Asta Turtiainen huomauttaa, että monelle tulee diakoniasta ensimmäiseksi mieleen taloudellinen apu.
– Mutta on paljon muitakin tapoja tukea ihmisiä kuin antaa heille osto-osoitus. Diakonia on ihmisen kokonaisvaltaista tukemista. Siihen kuuluu meidän ammattilaisten kanssa keskustelemista ja palveluihin ohjaamista, kun ihmisellä on vaikea tilanne.
Turtiainen kertoo, että diakoniatyön asiantuntijoiden mukaan taloudellisen tuen suoraa jakamista ei pystytä nykyisillä työntekijöiden määrällä juurikaan lisäämään. Yksilöllisten ja usein monimutkaistenkin rahahuoliin liittyvien tilanteiden selvittely vie paljon työntekijöiden aikaa eikä tämä aika lisäänny vaikka jaettavaa olisi enemmän.
– Ja pitää muistaa, että meillä on hirveän erilaisia alueita. Jos miettii vaikkapa Helsingin Pakilan ja Mikaelin seurakuntia, niissä on aivan erilaiset tarpeet.
Diakoniatyöntekijän kanssa voi pohtia ihmissuhteita, yksinäisyyttä, työttömyyttä tai päihderiippuvuutta. Kuvassa on arabian-, kiinan-, suomen- ja englanninkielisiä esitteitä. Kuva: Vilja Harala
”Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja vertaistuki on tärkeää tässä ajassa”
Mikäli lisävaroja päätetään jakaa, diakoniatyöntekijöiden näkökulmasta olennaista on, että tukea voitaisiin kohdentaa tarkoituksen- ja oikeudenmukaisesti. Diakoniatyöntekijät pitävät tärkeänä myös sitä, että seurakunnat voivat paikallisista tarpeista käsin päättää, miten mahdolliset lisävarat kohdennetaan ja että niistä on myös mahdollisuus kieltäytyä.
– Tämä lisämäärärahaa koskeva valmisteluhan ei ole seurakunnista tullut pyyntö, vaan yhteisen kirkkoneuvoston käynnistämä asia.
Taustalla on se, että Helsingin seurakuntayhtymän tilinpäätöksessä on viime vuosina syntynyt ylijäämää ja niin julkisessa keskustelussa kuin luottamushenkilöiden keskuudessa on esitetty toiveita siitä, että osa ylijäämästä osoitettaisiin seurakuntien diakoniatyön vahvistamiseen.
Samanaikaisesti seurakuntayhtymässä varaudutaan siihen, että tulevina vuosina verotulot laskevat ja säästää pitää.
Yksittäisten lisärahoitusten sijaan pysyvämpi kehysmäärärahan kasvu toisi vakautta, jatkuvuutta ja ennakoitavuutta tilanteessa, jossa tiedetään, että diakonisen tuen tarve Helsingissä ei ole lähivuosina vähenemässä.
– Jos jotain lisärahaa saadaan, se täytyy käyttää kestävällä ja pitkäjänteisellä tavalla.
Turtiainen palaa siihen, että tukalassa tilanteessa ihminen voi saada diakoniasta laskunmaksun tai ruokakassin lisäksi kohtaavan kuuntelevan ihmisen, yhteisöllisiä tilaisuuksia sekä vertaistukea.
– Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja vertaistuki ovat tärkeitä tässä ajassa. Meillä on tiloja, jossa ihmiset voivat tavata toisiaan. Meillä on keittiöitä, joissa voi tehdä ruokaa. Ja sitten meillä on ihmisiä, joilla on aikaa ja kykyä kohdata toinen ihminen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kieli- ja kulttuurimuurien murtaja – ”Jos seurakunta ei kuvasta ympäröivää yhteisöä, niin jossain on menty vikaan”
Hyvä elämäDiakoniatyötä monikielisemmäksi kehittävä sosionomi-diakoni Martta Shiberu toivoo, että kieli- ja kulttuurisensitiivinen osaaminen seurakunnissa muuttuu erityistyöstä perustoiminnaksi. Selkokielinen viestintä auttaa alkuun.
