null Helsingin seurakuntien urakkaepäselvyyksissä on useita rikoksista epäiltyjä

Helsingin seurakuntien urakkaepäselvyyksissä on useita rikoksista epäiltyjä

Poliisin mukaan tutkinta on alkuvaiheessa. Rikosnimikkeen määre törkeä kertoo epäiltyjen rikosten vakavuudesta.

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli maaliskuussa ja toukokuussa 2016 kiinteistötoimen hankinnoissa tapahtuneita epäselvyyksiä. Ne koettiin niin vakavaksi, että asiasta päätettiin jo maaliskuun kokouksessa tehdä tutkintapyyntö poliisille.

Kirkkoneuvoston asiaa koskenut käsittely on salainen. Tutkintapyynnön allekirjoittivat seurakuntayhtymän puolesta silloinen yhtymänjohtaja Pentti Miettinen, hallintojohtaja Jussi Muhonen ja kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

Helsingin seurakunnat julkaisivat tänään tiedotteen, jossa ne kertoivat meneillään olevasta tutkinnasta ja siitä, että se kohdistuu useampaan kuin yhteen kiinteistötoimen työntekijään. Seurakuntien työntekijöille järjestettiin asiasta sisäinen tiedotustilaisuus samana päivänä.

Epäselvyydet kohdistuvat kiinteistötoimen hankintoihin ja niistä korjausurakoihin. Tutkintaan edenneet mahdolliset väärinkäytökset ovat vuosilta 2010–2015. Poliisissa asiaa tutkii Helsingin poliisin talousrikosyksikkö ja tutkinnanjohtajana toimii rikosylikomisario Jenni Lehtilä.

– Tutkinnallisista syistä en pysty tässä vaiheessa asioita sen enempää kommentoimaan. Tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Se, että osassa rikosepäilyjä on sana törkeä, kertoo kuitenkin epäiltyjen tekojen vakavuudesta. Niiden rangaistushaarukka ulottuu neljästä kuukaudesta jopa neljään vuoteen vankeutta, kertoo Lehtilä.

Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäen mukaan korjausurakoiden hankintoihin käytetään seurakunnissa jopa 30 miljoonaa euroa vuodessa. Korjauskohteita on kirkkokiinteistöistä ja leirikeskuksista asuinrakennuksiin. Uusinvestointeja, kuten Kampin kappelia, nyt tutkinnan alla olevat urakat eivät koske.

Rintamäen mukaan rikoksesta epäiltyjä kiinteistötoimen työntekijöitä on muutamia. Heistä enempää kuin yhtä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Muiden epäilyt ovat lievempiä. Lisäksi tutkinnassa on luonnollisesti vastapuoli eli yrityksiä, jotka ovat palvelua toimittaneet.

– Tästä en voi tutkinnan vuoksi kertoa enempää, se on poliisin asia.

Rintamäki on omalla päätöksellään siirtänyt törkeistä rikosnimikkeistä epäillyt sivuun. Hänen mukaansa epäillyt ovat kevään 2016 jälkeen olleet töissä, mutta niiden toimittajien kanssa, joilta tehtyjä hankintoja nyt tutkitaan, ei ole tehty yhteistyötä. Virasta pidättämisen tarkoitus on turvata poliisitutkinta. Työt hoidetaan sijaisjärjestelyin. Epäiltyjen nimiä ei kerrota, sillä tutkinta on kesken.

Epäillyt väärinkäytökset huomattiin seurakuntien sisäisessä tarkastuksessa.

Miten on mahdollista, että tällainen toiminta saattoi jatkua noin monen vuoden ajan?

– Nykyinen kirkkoneuvosto puuttui asiaan heti tiedon saatuaan. Toinen asia on, onko aiempina vuosina oltu riittävän tarkkoja. Varmasti esimiestyössä moni asia olisi pitänyt tehdä toisin, jotta minkäänlaisia epäselvyyksiä ei olisi tullut. Näitä esimiestyön käytäntöjä muutetaan tarvittavin osin, kun esitutkinta on valmistunut ja kaikki faktat ovat pöydässä, vastaa Rintamäki.

Seurakuntayhtymän mahdollisesti kärsimän vahingon suuruudesta ei tässä vaiheessa vielä ole tietoa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi