null Rikostutkinta Helsingin seurakuntien lahjusepäilyistä jatkuu

Poliisi tutkii mahdollisia rikoksia Helsingin seurakuntien kiinteistötoimessa. Seurakuntien toimitalo sijaitsee Kolmannella linjalla.

Poliisi tutkii mahdollisia rikoksia Helsingin seurakuntien kiinteistötoimessa. Seurakuntien toimitalo sijaitsee Kolmannella linjalla.

Ajankohtaista

Rikostutkinta Helsingin seurakuntien lahjusepäilyistä jatkuu

Epäselvyydet eivät nousseet selkeästi esille, vaikka varoitusmerkkejä oli jo 2010.

Helsingin seurakuntayhtymä tiedotti 9.6., että se on tehnyt poliisille tutkintapyynnön kiinteistötoimen korjaushankinnoissa tapahtuneista epäselvyyksistä. Epäily tuli ilmi yhtymän sisällä.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi runsas viikko sitten kaksi törkeistä rikoksista epäiltyä. Toista heistä epäillään STT:n 9.6. tekemän uutisen mukaan törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toista törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Tutkinnanjohtajana toimii Helsingin poliisin talousrikosyksikön ylikomisario Jenni Lehtilä. Hänen mukaansa lahjusten arvossa puhutaan kymmenistä tuhansista euroista. Rikosepäilyt koskevat kiinteistötoimen hankintojen kilpailutuksia ja hankintoja, mutta hankintojen euromääriin hän ei tutkinnallisista syistä ota kantaa eikä myöskään epäiltyjen määrään tai asemaan.

Törkeiden rikosten rangaistushaarukka ulottuu jopa neljään vuoteen vankeutta, mutta tässä vaiheessa kyse on vasta epäilyistä. Syyteharkintaan eteneminen selviää, kun esitutkinta saadaan päätökseen.

Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan Juha Rintamäen mukaan epäiltyjä on useampia kiinteistötoimen työntekijöitä, mutta muiden epäilyt ovat lievempiä.

Epäselvyydet kohdistuvat kiinteistötoimen hankintoihin ja korjausurakoihin. Mahdolliset väärinkäytökset ovat tapahtuneet vuosina 2010–2015. Korjausurakoiden hankintoihin käytetään Helsingin seurakunnissa jopa 30 miljoonaa euroa vuodessa. Korjauskohteina on kirkkokiinteistöjä, leirikeskuksia ja asuinrakennuksia.

Puutteita hankintojen valvonnassa

Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa viime vuoden keväällä kahdessa kokouksessaan ja teki maaliskuussa 2016 tutkintapyynnön poliisille. Jo vuonna 2015 kirkkoneuvosto asetti uuden tarkastuselimen eli tarkastustoimikunnan tukemaan yhtymän sisäisen tarkastuksen työtä.

– Toimikunta on käsitellyt kiinteistötoimen ylläpidon ja korjausrakentamisen sisäistä valvontaa jokaisessa kokouksessaan vuonna 2016. Asiat liittyvät valtuuksien ja hankintalain noudattamiseen, puitesopimusten mukaisten tilausten dokumentointiin ja työsuoritusten hyväksymiseen, selvittää Rintamäki.

Onko sisäinen tarkastus antanut asiasta jo aiempien vuosien varrella varoitusmerkkejä?

– Mahdolliset epäselvyydet eivät ole nousseet selkeästi esille ennen vuotta 2016. Aiemmissa pöytäkirjoissa löytyy kuitenkin 10.6.2010 pidetyn yhteisen kirkkoneuvoston kokouksen merkintä, jossa on käsitelty leirikeskusten tarkastusta. Havaintona oli muun muassa puutteita sopimusten hallinnoinnissa ja valvonnassa sekä laskujen tarkastuksessa ja hyväksynnässä.

Kiinteistötoimeen kohdistuneiden tarkastusten esittelyä on käyty läpi myös muissa kokouksissa ennen vuotta 2015, siis edellisen yhteisen kirkkoneuvoston aikana. Seurakuntayhtymässä tehtiin myös erillinen hankintatoimen tarkastus vuonna 2015. Siinä havaittiin puutteita hankintojen sisäisessä valvonnassa ja päätettiin tämän vuoksi perustaa hankintapäällikön virka.

– Lopulta kyse on myös yksittäisten työntekijöiden toimintatavoista. Käytännössä mikään esimiehen valvonta ei voi estää sitä, jos joku tarkoituksellisesti haluaa toimia väärin. Tämän minimoimiseksi tarvitaan selkeät ja avoimet prosessit kilpailutuksissa ja riittävä valvonta ja seuranta. Aiomme varmistaa, ettei mitään vastaavaa pääse jatkossa tapahtumaan, vakuuttaa Rintamäki.

Rintamäen mukaan runsas vuosi sitten toimittiin niin, että nyt selvityksen alla olevilta yrityksiltä lopetettiin kaikki tilaukset. Törkeistä rikoksista epäillyt on siirretty sivuun tehtävistään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.