Kallioon louhittu Venäjän vallan aikainen miehistön majoituskasarmi. Kuva: Maija Tuurnala
Helsingin suljetut aarresaaret avautuvat yleisölle
Eristäytyneillä sotilassaarilla on uskomaton luonto, vaikuttava linnoitushistoria ja tuhottomasti räjähteitä.
PAM! Satoja tonneja räjähteitä pamahti vuonna 1937 Vallisaaressa, Suomenlinnan naapurissa. Silminnäkijät luulivat koko sotilassaaren lentävän taivaan tuuliin. Vuorokauden kestänyt räjähdysten sarja heitteli räjähteitä satojen metrien päähän. Saari evakuoitiin, jotkut lähtivät kauhuissaan uimaan kohti turvaa. Tämän merkittävimmän suomalaisen asevarikon onnettomuudessa kuoli 12 ihmistä.
Nyt, melkein 80 vuotta myöhemmin, Vallisaari ja siihen maasillalla yhdistetty Kuninkaansaari avautuvat kaiken kansan virkistyskäyttöön.
Ainutlaatuisen saarista tekee se, että vaikka moni meistä on lipunut Ruotsin-laivalla Vallisaaren vierestä, saaret ovat olleet yleisöltä suljettuina 1600-luvulta saakka. Paikalle on päässyt vain tilausryhmien tai puolustusvoimien edustajien mukana.
”On kansainvälisestikin ainutlaatuinen tilanne, että näin lähellä pääkaupunkia oleva kohde avautuu yleisölle vasta nyt. Kaupunkilainen pääsee sinne Kauppatorilta vuoroveneellä 20 minuutissa”, kertoo projektipäällikkö Minttu Perttula Metsähallituksesta. Metsähallituksen luontopalvelut vastaa saarten toiminnasta.
Puut kasvavat monien saarten linnoitusten päällä. Kuvassa Kuninkaansaaren ammusvarastoja. Kuva: Petteri Tuurnala
Vuosisatojen aikana saarille on kehittynyt poikkeuksellinen luonto. Kun 200 Helsingin saarta tutkittiin, oli Vallisaari ylivoimaisesti monimuotoisin. Sieltä löytyi peräti 437 kasvilajia, joista useat uhanalaisia. Perhoslajeja on löytynyt noin 1000. Monipuoliset luontotyypit houkuttelevat lintulajeja ja nisäkkäitä. Huuhkaja on jo kuuluisuus, lepakotkin viihtyvät hyvin. On korkeita mäntykallioita ja suojeltuja tervaleppäkorpia. Metsät ovat saaneet kehittyä monin paikoin hyvin luonnontilaisina.
Oman mausteensa tuovat ihmiskätten tekemät tykkipatteristot ja linnoitukset, jotka samoilijan silmään näyttävät kuin kuuluvan luonnon sekaan – yhteinen historia on tehnyt niistä erottamattomia. Samalla kun tätä ihmemaata katselee, näkee kaupungin siluetin ja seitsemän kirkon tornit.
Miehistön majoituskasarmin sisätiloja Venäjän vallan ajalta. Kuva: Petteri Tuurnala
Metsäkappeli ja suuria suunnitelmia
Hienot ovat myös Metsähallituksen tulevaisuuden suunnitelmat. Vuosien tähtäimellä Vallisaareen halutaan mm. majoituspalveluja, näyttelytiloja, vierasvenesatama, ravintolaluolia, työhuonekommuuneja, juhlatiloja ja vesivirkistystoimintaa. Ympärivuotista toimintaa ja miljööseen sopivia uudisrakennuksia kaavaillaan niin ikään. Kävelyreittejä tulee lisää. Kuninkaansaaren puolelle tulee mm. hiljentymisreittejä, metsäkappeli ja merelliseen hautausmaahan liittyvä muistelupaikka.
Tänä kesänä saaripari on lähiluontokohde opastettuine reitteineen, kahviloineen ja piknikpaikkoineen. Veneilijöille löytyy retkisatama.
”Kävijä voi kävellä merkattuja reittejä itsekseen eväitä syöden tai lyöttäytyä maksullisen oppaan matkaan. Kohde ei ole näennäisavattu, vaan sinne ihan oikeasti pääsee. Olemme todella ylpeitä kulkuyhteyksistä ja olemme tehneet valtavan työn, jotta saaret soveltuvat yleisökäyttöön”, kertoo Perttula.
Tuo valtava työ tarkoittaa mm. turvallisuustekijöitä. Miten on saarten turvallisuuden laita?
Venäjän keisari tarkasti 1876 kesällä ns. Aleksanterin patterin, joka on Vallisaaren päänähtävyys. Kuva: Petteri Tuurnala
Näkymä Aleksanterin patterin päältä kohti Helsinkiä. Kuva: Petteri Tuurnala
Räjähteitä ei saada koskaan pois
Valtiovarainministeriön asettama Vallisaari-työryhmä totesi 2013: ”Saarten tulevan käytön kehittämistä hidastavat maastossa ja vesialueilla olevat raivaamattomat ampumatarvikkeet”.
Ohjeita noudattavalle, asiallisesti käyttäytyvälle vierailijalle saaret ovat turvalliset. Asia on syytä kuitenkin käydä läpi.
Myös nuotion aiheuttama kuumeneminen voi laukaista vanhaan räjähteen. Saarilla onkin ehdoton kaivamis- ja tulentekokielto.
”Vuoden -37 ’Kuolemanlaakson’ onnettomuudessa räjähdykset peittivät toinen toisiaan ja heittivät räjähtämättömiäkin ammuksia ja sytyttimiä satojen metrien päähän. Lentelevät maamassat peittivät räjähteitä alleen. Aluetta ei heti raivattu, vaan laakso vain peitettiin puskutraktoreilla, jotta tärkeä torpedotoiminta saattoi jatkua”, kertoo kirjailija, eversiluutnantti evp. Jarmo Nieminen, joka on myös yksi saaren oppaista.
Niinpä räjähteitä löytyy varsinkin Kuolemanlaaksosta vieläkin, kun maata kaivetaan. Mutta ovatko ne vaarallisia? Kysytään kapteeni Lasse Huokoselta, joka vastaa Maavoimien esikunnassa maavoimien raivaamistoiminnasta.
”Riippuu räjähteestä, ja etukäteen et voi tietää millainen räjähde on kyseessä. Esimerkiksi sytyttimessä oleva mekaaninen iskuri voi säilyttää toimintakykynsä pitkään. Sytytin on amputarvikkeen herkin osa, se on kaikkein herkin rasitukselle. Sytyttimen tarkoitus on räjähtää iskusta, ja esimerkiksi lapioniskulla sen voi laukaista. Lisäksi aiemmin tapahtuneet räjähdykset ovat saattaneet herkistää entisestään sytyttimiä”, Huokonen kertoo.
Myös nuotion aiheuttama kuumeneminen voi laukaista vanhaan räjähteen. Saarilla onkin ehdoton kaivamis- ja tulentekokielto.
Puolustusvoimat ovat tehneet saarilla pintaraivausta. Riskiarvioon perustuen noin viidesosa pinta-alasta, 20 hehtaaria, on käyty maatutkilla läpi. Tutkan avulla on kerätty sotilasromu noin puolen metrin syvyydestä pois. Vaaraa ei siis ole, jos et riko räikeästi sääntöjä.
”Saaria ei voi koskaan raivata täysin, sedimenteissä on sen verran jäämistöä satojen vuosien ajalta. Puolustusvoimat on ilmoittanut, että yleisölle tarkoitetut reitit ovat turvallisia”, tiivistää opas Jarmo Nieminen.
Niinpä kaivuutöissä tulee olemaan puolustusvoimien raivaajat todennäköisesti aina läsnä.
Matkusjalaivat ovat saarilla tavallinen näky. Kuva: Maija Tuurnala
Vesialueet ovat oma haasteensa. Kun erityisesti Venäjän vallan aikana haluttiin eroon vanhoista ammustyypeistä, ne vain kipattiin rannalta mereen tai lampeen. Vasta 1960-luvulla alettiin ajatella, että upottaminen ei olekaan hyvä juttu. Niinpä merenrannoilla on sukeltamiskielto, ja lammissa ei saa uida eikä sukeltaa. Mitä kapteeni Huokonen sanoo upotelöydöksistä?
”Vesi on hyvä suoja ja vedessä räjähde on stabiilissa olotilassa. Kun emme löydettäessä tiedä, mikä räjähde on kyseessä, niin räjähdysainetäytön kuivuminen ja mahdollinen lämpeneminen on riski.”
Räjähteet ja ammukset voivat säilyttää toimintakykynsä yllättävän pitkään. Muualta Suomesta on löydetty jopa 1800-luvun tykinkuulia aivan toimintakykyisinä.
Jos Vallisaaresta tai mistä tahansa löytäisi epämääräisen räjähteen, jonka vaikkapa routa olisi nostanut pintaan maan uumenista, mitä pitäisi tehdä?
”Älä tee epäilyttävälle esineelle mitään, vaan soita poliisille. He tekevät tarvittaessa virka-apupyynnön puolustusvoimille. Jätä maastoon itsellesi jokin merkki, jotta voit tarvittaessa osoittaa paikan viranomaisille”, ohjeistaa Huokonen.
Vanhojen räjähteiden löytyminen Suomessa ei ole lainkaan tavatonta. Maavoimien esikuntaan tulee virka-apupyyntöjä raivaamiseen liittyen ”ei ihan päivittäin, mutta viikoittain”. Vihonviimeinen teko on viedä räjähde kotiin takanreunukselle tai työkaluilla nakuteltavaksi. Se on vienyt monelta hengen.
Miehistön majoituskasarmin sisätiloja Venäjän vallan ajalta. Kuva: Petteri Tuurnala
Ei mitään pumpulisaaria
Suurimman riskin saarella taitavat aiheuttaa vanhat, romahtavat rakenteet ja kaivannot.
”Niiden takia Vallisaaren eteläosa on toistaiseksi suljettu yleisöltä. Se pyritään avaamaan lähivuosina”, kertoo Perttula.
Hölmöilemällä voi saarella saada pahaa jälkeä aikaan − ainakin itselleen. Turvallisuussyistä myös telttailu ja yöpyminen on kielletty. Kuinka tätä kaikkea valvotaan?
Valvonta on järjestetty samoin kuin Suomenlinnassa ja kansallispuistoissa: Metsähallitus yhteistyökumppaneineen tekee normaalia seurantavalvontaa sen minkä pystyy. Mitään erityisvalvontaa ei ole, lukuunottamatta muutamaa valvontakameraa. Kaikki lähtee luottamuksesta.
”Paikka on tehty ihmisille, joilla on järki päässä ja jotka osaavat käyttäytyä fiksusti. Vastuuton voi saada kaikenlaista aikaiseksi, kuten kaikkialla muuallakin, mutta erityisesti täällä. Emme me voi saaria pumpuliin kääriä”, sanoo Metsähallituksen Perttula.
Niin, tylsäähän se olisi. Pumpuliin käärityt saaret eivät enää olisi aarresaaria.
Reittiliikenne aloittaa 14.5.
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren avajaispäivää vietetään 14.5. Saarella on pienimuotoista ohjelmaa: lintujen tarkkailua, suojelubiologien esitelmiä, musiikkia yms. Pomppulinnaa saarille ei kuulemma tuoda nyt eikä tulevaisuudessa.
Reittiliikenne kulkee 14.5. alkaen (aikataulut täältä). Metsähallitus odottaa saarille tulevalla kesäkaudella vesibussin liikennöidessä touko-syyskuussa 80 000 kävijää. Suomenlinnassa kävijöitä on vuodessa noin 800 000.
Vallisaari Luontoon-sivustolla.
Metsähallituksen Vallisaari-kehittämishanke.
Puhdas Vallisaari -kilpailu käynnissä 23.5.2016 asti.
Valtiovarainministeriön työryhmän ehdotus saarten jatkokäytöstä (2013).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: Päivä Helsinki Biennaalissa Vallisaaressa helpottaa monenlaista ikävää
Hyvä elämä AjankohtaistaNykytaide hellii koronan kuivattamaa mieltä, mutta saaren satumainen luonto riittäisi yksistään syyksi vierailuun.
