Alicja Kwaden teos Big Be-Hide on sijoitettu Vallisaaren ja Kuninkaansaaren väliselle penkereelle. Kuva: Maija Toivanen.
Tämä kolahti: Päivä Helsinki Biennaalissa Vallisaaressa helpottaa monenlaista ikävää
Nykytaide hellii koronan kuivattamaa mieltä, mutta saaren satumainen luonto riittäisi yksistään syyksi vierailuun.
Koko korona-ajan olen potenut jäytävää kaipuuta uusiin maisemin. Olen kaivannut pieniä satunnaisia löytöjä, jotka kotinurkilla jäävät tekemättä, mutta joille vieraassa ympäristössä herkistyy.
Vaikka gallerioihin on päässyt ja mahtunut myös tiukimpien rajoitusten aikana, olen kaivannut myös taidetta – ja sellaista itseäni, joka voi rauhassa viettää päivän ja vielä toisenkin museoissa ja taidenäyttelyissä.
Vapaampia aikoja odotellessa pika-apu sekä matkallaolon että taiteen tarpeeseen löytyy Vallisaaresta, muutaman kilometrin merimatkan päästä. Jo Vallisaari itsessään on kokemisen arvoinen paikka. Viisi vuotta sitten yleisölle avattu saari oli pitkään sotilaskäytössä. 1800-luvulla se oli osa Venäjän armeijan meripuolustusta. Vuosina 1946–65 siellä puolestaan toimi puolustusvoimien keskussääasema.
Koska Vallisaaressa liikkuminen on ollut rajattua, sen luonto on saanut rauhassa kehittyä monimuotoiseksi. Siellä elääkin useita uhanalaisia lepakko- ja perhoslajeja. Saarella on myös suojeltu tervaleppäkorpi. Saaren sisäosien rehevän vehreyden lisäksi vierailija saa nauttia myös huikaisevista merinäköaloista.
Jaakko Niemelän Laituri 6 näyttää, kuinka korkealle meren pinta nousee, jos Grönlannin pohjoinen jääpeite sulaa kokonaan. Kuva: Maija Toivanen.
Tänä kesänä ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen nykytaiteen näyttely Helsinki Biennaali istuu saaren maisemiin ja sen monikerroksista historiaa henkiviin rakennuksiin hienosti. Monet teoksista ovat paikkasidonnaisia, tehty juuri tätä tapahtumaa varten.
Biennaalin teema Sama meri sallii monenlaiset lähestymistavat. Sen varjolla voi käsitellä ilmaston lämpenemistä, kuten Jaakko Niemelän Laituri 6, tai pakolaisuutta ja siirtolaisuutta. Elämän syntyä meressä jäljittelevät erikoiset, kuvitteelliset elämänmuodot, kuten Margaret ja Christine Wertheimin Virkattu koralliriutta tai Tuomas A. Laitisen lasista, videosta ja äänestä muodostuva ekosysteemi Ψ Zone. Voi myös sukeltaa meren myyttisiin syvyyksiin, kuten taiteilijakollektiivi Honkasalo-Niemi-Virtanen tekee kuolemattomuuden kaipuuta ja elämän kiertokulkua käsittelevässä teoksessaan Lazarus.
ATTAKWAD-kollektiivin teoksessa Hype pronssiset käävät kiertävät kuolevaa puuta. Kuva: Kaisa Halonen.
Yksityiskohta Margaret ja Christine Wertheimin Virkattu koralliriutta -teoksen Helsingin satelliittiriutasta, jota ovat tehneet muun muassa koululaiset. Kuva: Kaisa Halonen
Yksityiskohta Tuomas A. Laitisen teoksesta Ψ Zone. Kuva: Kaisa Halonen.
Tällaiset näkökulmat tuntuvat virkistävän avarilta ja suurilta nyt, kun on viettänyt yli vuoden kotiin umpioituneena ja välillä uponnut aika syvällekin omiin muistoihinsa ja pelkoihinsa. Kaikkeen yksityiseen ja yksinäisyyteen tuskastuneena en tällä hetkellä kaipaa taiteelta henkilökohtaisia avautumisia, vaan nimenomaan jotakin tällaista: kurkistuksia maailmaan, joka on toisaalta yhteinen, toisaalta yllättävä ja tuntematon.
Helsinki Biennaali Vallisaaressa 29.8. asti ma–su klo 11–18, 1.–26.9. ke–su klo 11–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Vallisaareen liikennöidään sekä Kauppatorilta että Hakaniemestä. Lisätiedot helsinkibiennaali.fi.
Toimittajan fiilikset:
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaipaatko uusiin ja outoihin maisemiin? Näissä neljässä taidenäyttelyssä se onnistuu Helsingistä poistumatta
Hyvä elämäKesän taidenäyttelyissä näköalat ulottuvat maailmankaikkeuden alkuhämäristä yksilön sisäisiin henkisiin kokemuksiin.
