Helsingistä on helppo lähteä yökylään Itämerelle
Isoon avokanoottiin mahtuu helposti kolme matkustajaa retkeilyvälineineen.

Isoon avokanoottiin mahtuu helposti kolme matkustajaa retkeilyvälineineen.

Helsingistä on helppo lähteä yökylään Itämerelle

Jos haluaa viettää yön luonnossa, voi jäädä Helsinkiin. Meri on täynnä retkeilysaaria, joihin pääsee helposti.

Kalastaja ja luonnonsuojelija Pentti Linkola on sanonut, että jos hän haluaa nähdä oikeaa metsää, hän tulee Helsingin Keskuspuistoon.

Helsinki on täynnä hurmaavia luontokohteita. Metsät ovat monille tuttuja, mutta saaristoon lähtee harvempi.

Tänään lähdetään.

Istumme veljen ja velipuolen kanssa autossa. Katolle on sidottu avokanootti.

– Tänne oltaisiin menossa, sanoo velipuoli. Hän osoittaa kartalta muutaman saaren rypästä Laajasalon itäpuolelta.

Helsingissä lasketaan olevan noin 300 saarta. Niistä yli puolet ovat pinta-alaltaan alle puoli hehtaaria, mutta isojakin on useita.

Moniin saariin pääsee suhteellisen helposti melomalla. Omaa venettä ei tarvitse olla. Esimerkiksi Töölössä ja Vuosaaressa on vuokraamoja, joista umpinaisen kajakin tai isomman kanootin saa käyttöönsä myös yön yli. Jokamiehenoikeudet antavat kaikille luvan veneillä ja telttailla jotakuinkin vapaasti, kunhan pysyy riittävän etäällä toisten pihoilta.

Helsingin edustalla on tosin syytä välttää sotilasalueita. Valtio omistaa suurimman osan saaristosta, ja moni saari on annettu puolustusvoimien käyttöön. Sotilaspoliisin vierailun välttää, kun katsoo kartasta etukäteen, minne on menossa.

Läntisen Villaluodon länsipuolella on ranta, josta pääsee nousemaan maihin.

Läntisen Villaluodon länsipuolella on ranta, josta pääsee nousemaan maihin.

Lapissa sataa lunta. Saariselkä on avannut ensimmäistä kertaa rinteensä kesäkuussa.

Helsingissä sen sijaan on kesä. Kännykän mukaan lämpöasteita on parikymmentä. Rinkat mahtuvat helposti kanootin keskivaiheille.

Kun kanootti lähestyy Kallahdenselkää, aallot nousevat. Syypäitä ovat lähistöllä ajavat moottoriveneet. Kanootti on matala, ja pienikin aallokko tuntuu. Vähän kuumottaa kameran ja retkivarusteiden puolesta.

Tämä on ihan tällainen Muumipapan nuoruudenseikkailujen saari.

– Pysy matalalla, niin kanootti keikkuu vähemmän, velipuoli neuvoo.

Kun myöhemmin katson reittiämme kartalta, kävimme hädin tuskin selän reunalla. Rantojen tuntumat ovat turvallisempia, ainakin avokanootilla kulkeville aloittelijoille.

Velipuoli osoittaa yhtä edessämme olevista saarista. Kartta kertoo, että saaren nimi on Läntinen Villaluoto.

– Tämä on ihan tällainen Muumipapan nuoruudenseikkailujen saari, toteaa veli. Hän on innoissaan.

– Tämä on niin meidän paikka.

Veli ripustaa riippumaton kahden puun väliin. Mäntymetsä peittää Läntisen Villaluodon sisäosan.

Veli ripustaa riippumaton kahden puun väliin. Mäntymetsä peittää Läntisen Villaluodon sisäosan.

Monilla Helsingin retkeilysaarilla on keittokatoksia, vuokrattavia saunoja ja muuta elämää helpottavaa. Joihinkin pääsee myös vesibussilla.

Viime kesänä Suomenlinnan ja Santahaminan välissä sijaitseva Vallisaari avattiin yleisölle. Vallisaari on vanha sotilassaari, ja osa alueesta on yhä suljettu. Saaren hienouksiin kuuluu muun muassa makeavetinen lampi. Rantakäärmeitäkin voi kuulemma nähdä.

Tästä kesästä alkaen retkeilijät ovat päässeet myös Isosaareen, joka sijaitsee ulkosaaristossa nelisen kilometriä Santahaminasta etelään. Isosaari oli niin ikään sotilaskäytössä vuoteen 2012 asti.

Saarella pesii valkoposkihanhia. Osa poikasista on jo kuoriutunut.

Saarella pesii valkoposkihanhia. Osa poikasista on jo kuoriutunut.

Läntisellä Villaluodolla ei ole sen enempää sotilastukikohtia kuin keittokatoksiakaan.

Veli ja velipuoli ripustavat puiden väliin riippumatot. Itselläni on lainateltta. Se on vieras, mutta pystyttämiseen menee vain hetki. Yöksi on luvattu kirkasta, joten jätän sadesuojan pois.

Saari on nopeasti tutkittu. Länsilaidalla on pikkukivinen ranta, josta on helppo nousta maihin. Muualla rannat ovat sileää kalliota. Saarta peittää mäntymetsä, jonka keskeltä voi hahmottaa pienen aukion. Metsänpohjassa kasvaa mustikanvarpuja.

Muita ihmisiä ei ole, mutta emme ole yksin. Saarella näyttää asuvan parikymmentä valkoposkihanhea. Osalla on pesintä kesken. Rouva hautoo mättäällä ja herra vartioi nuorta perhettään, päättelen. Pysymme hanhista kaukana, eivätkä nekään tule uhittelemaan.

Luen myöhemmin, että valkoposkihanhia pesii Helsingin saaristossa satamäärin. Heti kun poikaset ovat riittävän isoja, emot vievät ne viettämään kesäpäiviä Helsingin nurmikentille. Siellä ne vääntävät hanhentorttua ja sotkevat paikat.

Saisivat jäädä Villaluodoille, mietin. Hanhet varmaan miettivät, että saisivat nuo jäädä kaupunkiinsa. Ehkä yritämme sietää toisiamme.

Löydän pohjoisrannalta kalliopoukaman. Laitan juomat viilenemään meriveteen. Idässä näkyy Vuosaaren Cirrus-torni, toisella rannalla Laajasalon kerrostaloja. Pääasiassa rannikko näyttäisi olevan metsää.

– Olisi tämä varmaan jollekin suomalaista luontoa tuntemattomalle ulkomaalaisella aika eksoottinen kokemus, pohtii veli.

Lapissa sataa lunta, mutta Helsingissä on kesäpäivä. Läntisen Villaluodon itärannan kallioilta näkyy Vuosaareen.

Lapissa sataa lunta, mutta Helsingissä on kesäpäivä. Läntisen Villaluodon itärannan kallioilta näkyy Vuosaareen.

Helsingin saaret ovat monille eliöille turvasatama. Vuosien mittaan kaupungin kosteikot, lammet ja muut luonnontilaiset alueet ovat vähentyneet.

Saarissa on toisin.

Moni helsinkiläinen on viettänyt vuoden tai puolikkaan elämästään Santahaminassa. Armeijamuistot voivat olla mitä ovat, mutta luontonsa puolesta saari on pieni paratiisi. Esimerkiksi monet sammakot, matelijat, kahlaajalinnut ja piisami ovat löytäneet sieltä turvapaikan. Saarella on havaittu ilveksiä, hirviä ja mäyriä. Sotimista harjoittelevat varusmiehet pitävät pahimmat häiritsijät poissa.

Toisin kuin saaret, meri ei kukoista.

Itämeri on mereksi rääpäle. Sen keskisyvyys on 55 metriä ja pinta-ala 392 000 neliökilometriä. Sen vesi vaihtuu hitaasti, mikä tekee siitä herkän. Helsinki, Pietari ja muut rannikkokaupungit ovat vähentäneet jätepäästöjään, mutta tilanne on edelleen onneton.

Mäntymetsässä on suojaisa aukio, jonne on hyvä pystyttää teltta.

Mäntymetsässä on suojaisa aukio, jonne on hyvä pystyttää teltta.

Itämeren rehevöityminen on pannut muun muassa monille merieliöille tärkeän rakkolevän ahtaalle, mutta tuossahan sitä näyttää kasvavan rantavedessä.

Rantakalliolla istuskellessa ei tule katsottua kelloa. Kohta se on varttia yli puolenyön. Veli ja velipuoli kömpivät makuupusseihinsa, minä telttaani. Herra hanhi seisoo yhä rantakalliolla vartioimassa perheensä rauhaa.

Autoteiden äänet kantautuvat mantereelta läpi yön.

Herään teltan kattoverkon läpi paistavaan aurinkoon. Sadesuojalla olisi vissiin ollut myös pimentävä funktio.

Hanhilla on meneillään jotain ihan omaa. Ne huutavat ja määkivät kuin saari olisi tulessa. Ei ole. Vilkaisen kännykkää: kello on 5.54. Olo on hutera ja niskaan sattuu. Viimeisen oluen olisi ehkä voinut jättää juomatta.

Aamupalan jälkeen pakkaamme tavaramme rinkkoihin ja rinkat kanoottiin. Saareen ei jätetä mitään. Kohta olemme autossa, sitten Herttoniemen metroasemalla. Kotona pesen hampaat ja menen jatkamaan unia.

Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa Helsingin kaupungin ja WWF:n infopaketteja sekä Jarmo Niemisen teosta Aarresaaret – Helsingin saariston uskomaton luonto.

Meriretken suunnittelussa pääsee alkuun Helsingin saaristo-oppaan kanssa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi