Suntio Henrik Pitkänen seisoo Tuomiokirkon kellotaulun luona. Könnin kellokoneisto, kuten nykyinenkin koneisto, liikutti kaikkien neljän taulun viisareita.
Helsingin tuomiokirkon alkuperäinen kellokoneisto palasi kotiin – 1841 valmistunut tornikello oli pohjalaisen mestarin käsialaa
Kello näytti kaupunkilaisille aikaa jo silloin, kun kirkon nimi oli vielä Nikolainkirkko.
Muuttopalvelun auto pysähtyy Helsingin tuomiokirkon kryptan oven eteen. Kolme miestä astuu sisään ja nostaa pakettiautosta painavan lastin. Tällä kertaa kyseessä ei ole flyygeli tai piano, vaan vuonna 1841 valmistuneen tornikellon koneisto.
Kellokoneiston osat ovat valurautaa, lujaa pohjalaista tekoa. Tai no, kellon mukana tulee myös laatikko ja isompia irrallisia osia, sillä kello on historiansa aikana kokenut kovia. Kaikki osat eivät ole enää tallella.
Pääsuntio Petri Oittinen neuvoo paikan, johon koneisto sijoitetaan näytteille. Paikka on kryptan eteläsiivessä, alttarisyvennyksessä. Nyt koneistoa suojaamaan asetetaan tilapäisesti tuoleja. Kohta sen ympärille rakennetaan lasinen vitriini.
– Vaikka lause kuulostaa vähän pehmolta, niin kai voi sanoa, että kello palaa nyt kotiin. Alun perin se vietiin vintille. Nyt se päätyy kellariin, kryptaan, joka on sille arvokas paikka. Museomestari, kelloseppä Rami Laitinen laatii vitriiniin esittelytekstin kellosta suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, Oittinen kertoo.
Tornikello on pitkään ollut Espoossa sijaitsevassa Suomen Kellomuseossa. Museonjohtaja Essi Pullisen mukaan kello palautetaan tuomiokirkkoseurakunnan haltuun, koska museon kokoelmat muuttavat ja myös näyttelytoimintaa uudistetaan. Museolla on yli 10 000 esinettä, joita halutaan saada näytteille erikoisnäyttelyiden ja teemojen kautta.
– Museo on nyt tämän vuoksi kiinni vuoden loppuun. Katsoimme, että oli sopiva hetki palauttaa kello alkuperäiseen kotipaikkaansa, Pullinen sanoo.
Kellomestarien kellot tunnetaan
Moni tuntee pohjalaisen Könnin suvun kaappikelloistaan eli könninkelloista. Vaan harvempi tietää, että ilmajokelaiset kellomestarit ovat valmistaneet monenlaista muutakin, esimerkiksi useampia tornikelloja kuin yksikään toinen suomalainen valmistaja. Valmistusnumeroiden perusteella niitä on tehty jopa kolmekymmentä.
Yksi näistä julkisista ajannäyttäjistä tilattiin rakenteilla olevaan Nikolainkirkkoon Helsinkiin. Sitä nimeä vuonna 1852 valmistuneesta Tuomiokirkosta käytettiin Suomen itsenäistymiseen asti. Kirkko sai nimensä rakennushankkeen käynnistäneen Venäjän tsaari Nikolai I:n ja Pyhän Nikolauksen eli joulupukin esikuvan mukaan.
Tornikellon valmisti kolmannen polven kellomestari Juho Juhonpoika Yli-Könni (toisissa lähteissä nimi on muodossa Könni) jo yhdeksän vuotta ennen kirkon käyttöön vihkimistä. Kello oli käytössä viidenkymmenen vuoden ajan eli vuoteen 1902, jolloin sen tilalle vaihdettiin ulkomainen kello.
Tuomiokirkon pääsuntio Petri Oittinen (oik.) seuraa, kuinka kellokoneisto asetetaan paikalleen kryptaan.
Vaihdon jälkeen vanha kellokoneisto jätettiin torniin uuden viereen, ja ilmeisesti sisällissodan aikana 1918 tornissa olleet punaiset sotilaat särkivät sen. Myöhemmin koneiston osia tarttui tornissa vierailleiden matkaan, joten ehjää koneistoa ei vitriiniin enää saada.
– Könnin koneisto, kuten nykyinenkin kellokoneisto, pyörittää viisareita neljässä kellotaulussa. Senaatintorin puolella olevan lasisen taulun ihmiset useimmiten huomaavat ja myös lännessä yliopiston suunnassa olevan taulun. Myös idässä ja pohjoisessa on taulut. Kolme tauluista on puutaustalla. Lasitaulu rikkoutui Helsingin pommituksissa 1944 ja korvattiin uudella 1949, Oittinen kertoo.
Sama koneisto pyörittää neljän kellotaulun viisareita
Torni ulottuu 62 metrin korkeuteen merenpinnasta. Kellokoneisto ja taulut ovat sen ylimmässä huoneessa. Koneisto on sijoitettu suljettuun tilaan tornihuoneen sisällä.
Petri Oittinen on työskennellyt tuomiokirkkoseurakunnassa yli 40 vuoden ajan. Hän kertoo, että vanhan kellon peruja on myös nykyisen kellon huolto. Kello on nimittäin kaupungin omistuksessa ja kaupunki kuittaa huoltolaskut silloin harvoin, kun huoltoa tarvitaan.
– Kaupunki hankki kellon Nikolainkirkkoon ja on pitänyt siitä huolta. En ole varma, onko minulla koneistohuoneeseen edes avainta. Jonkun kerran koneistoa on pitänyt korjata ja aina on paikalle tullut sama mies, Oittinen sanoo.
Tältä näyttää 1841 valmistunut kellokoneisto.
1980-luvulla lasisen kellotaulun viisarit jämähtivät paikalleen kesken Senaatintorin uudenvuoden juhlan. Yleisradio lähetti tapahtumista suoraa televisiolähetystä, joten suntion ei auttanut muu kuin kiivetä kääntämään viisarit osoittamaan vuoden vaihtumista.
Kiinnostava yksityiskohta niin alkuperäisessä kuin nykyisessä kellossa löytyy kerrosta alempaa. Siellä on kaksi vanhaa kirkonkelloa, jotka ovat peräisen aiemmasta Ulrika Eleonoran kirkosta. Ne siirrettiin tänne vuonna 1841, ja niillä oli tarkoitus kutsua ihmisiä kirkkoon. Kelloja soitetaan kiepauttamalla, mutta kupolin rakenne ei tätä kestänyt. Kirkkokansalle soivatkin nyt erillisen kellotapulin kellot.
Toisaalta isommalle pronssijättiläiselle löytyi uutta käyttöä. Kello kytkettiin tornikellon koneistoon. Nyt siihen kumauttaa aina tasatunnein kellovasara. Äänen voi kuulla vain kirkon sisällä, koska se on hiljainen ja hento. Könnin kellokoneisto ohjeisti kirkonkelloa lyömään tasatuntien lisäksi puolet tunnit ja neljännestunnit, uusi koneisto ei niin tee.
Kryptaan sijoitettu kellokoneisto ei ole ainoa Könnin suvun valmistama kello Senaatintorin ympäristössä. Senaatintaloon eli nykyiseen Valtioneuvoston linnaan valmistui vuonna 1822 kaksi tornikelloa, joilla on yhteinen koneisto. Tekijä oli Jaakko Juhonpoika Könni.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkonkellot vaikenevat kuukaudeksi Espoon tuomiokirkossa – remontissa kolmea kelloa ja niiden kiinnityksiä parannetaan
AjankohtaistaKirkonkellot ovat lähes ikuiset, kunhan kielet ja kiinnitystavat ovat oikeat.
Tuomiokirkon portaat ovat helsinkiläisten olohuone – tehopesussa purkanjämätkin saivat kyytiä
Ajankohtaista Hyvä elämä
